Julkaistu kategoriassa Vuosikoonti

18.1.2026 julkaissut -yde

Animevuosi 2025

Katsottuja sarjoja oli 7, joista hyviä 4. Viime vuonna hyviä sarjoja oli 5, eli tässä ei isoa muutosta, mutta katsoin silloin yhteensä 18 sarjaa. Vuosi sitten kirjoitin ”Voi olla, että tämä alle 20 sarjaa tulee olemaan vakiomäärä myös tulevina vuosina. ”

Mutta en kyllä arvannut että alle 10 sarjaa menisin. Osa varmasti johtuu siitä, että jatkokaudet jäävät katsomatta kun ensimmäiset kaudet jäävät entistä enemmän väliin. Mutta suurin osa selittyy rutiineilla: Iltaisin ei tule katsottua telkkaria. Kun lapsi on nukahtanut, luen vähän aikaa manwhaa kännykältä tai katson jotain videopelistreamiä ja nukahdan. Jos on joku muu hetki omaa aikaa, luen luultavasti kirjaa.

En halua joustaa kirjojen lukemisesta, pääsin siinä onneksi 50 kirjaan vuodessa. Itse asiassa luin 4 japanilaista kirjaa viime vuonna, eli saman verran kuin hyviä animesarjoja. Eli jos haluaisin pitää blogia aktiivisempana, voisin blogailla japanilaisista kirjoista. Blogaisin tietysti Japanin matkailusta, jos sinne tulisi lähdettyä. Blogaaminen on kuitenkin yllättävän aktiivista tekemistä, tarvitsisi viinilasin tai pari kylkeen, ja sellaiset hetket ovat vielä harvemmassa. Joten katsotaan jaksanko kirjoitella kirjoista. Tai edes suosituksen arvoisista manwhoista. Psykologia- saati coniblogauksiin palaamiseen on iso kynnys. 

Mutta tämä on animevuosiblogaus, joten tässä vuoden hyvät animet:

  • Kidou Senshi Gundam GQuuuuuuX
  • Akuyaku Reijou Tensei Oji-san
  • Sono Bisque Doll wa Koi wo Suru 2
  • Grand Blue 2

Vuoden parhaan animen valitseminen tästä joukosta on melko helppoa. Kaksi sarjaa oli tosi hyviä, mutta jatkokausia, ja yksi oli lähinnä niche-genressään hyvä.

» Lue loppuun

7.1.2025 julkaissut -yde

Animevuosi 2024

Sarjoja tuli katsottua 18 kappaletta, joista hyväksi listasin 5. Katsottujen sarjojen määrä oli yksi enemmän kuin viime vuonna, ja niistä hyväksi listasin myös yhden enemmän kuin viime vuonna. Aiemmin katsoin n. 30 sarjaa vuosittain ja ennen vuotta 2020 jopa n. 40 sarjaa vuosittain. Ja tämä koski vain uusia sarjoja, ennen tuli katsottua myös paljon vanhempia sarjoja. Nyt katsoin jälkijunissa lähinnä Dungeon Meshin, joten tämän vuoden sarjojen lukumäärä on oikeastaan 19 sarjaa, joista 5 hyvää. 

Voi olla, että tämä alle 20 sarjaa tulee olemaan vakiomäärä myös tulevina vuosina. En halua olla niitä, jotka pelottelevat sillä, että lapsi muuttaa elämää, mutta kyllä siinä vaan niin käy. Blogaamisesta aion silti pitää kiinni, ihan vain periaatteesta. Selvää kuitenkin on, että tällaisilla katsomismäärillä ei kovin kattavaa kuvaa saa animetarjonnasta ja trendeistä. Mangan puolella luen enää oikeastaan vain Kingdomia, olen siirtynyt korealaisten sarjakuvien pariin, koska niitä on hyvä lukea kännykän näytöltä öisin/aamuöisin.

Vuoden 2024 animen valinta on erittäin helppo. Sousou no Frieren alkoi 2023, mutta päättyi 2024 talvikaudella. 

Sousou no Frieren on yksi kaikkien aikojen parhaimpia animeita. Kerroksellisuus voisi olla hyvä sana kuvaamaan sitä, miksi Sousou no Frieren on erinomainen. Frieren elää kahta maailmaa, menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tämä saa sarjaan syvyyttä.

Tämän lisäksi Frierenissä oli myös hyvää toimintaa ja varsinkin sarjan loppupuolella lyötiin pöytään niin mielenkiintoisia hahmoja, että suorastaan uusi vaihde heitettiin silmään. Mutta tämäkin tuli sopivassa kohtaa, kun ensin oltiin kunnolla tutustuttu päähenkilöihin. Hyvä tahditus on tärkeää ja Frierenissä tahditus on erinomaista.

7.1.2024 julkaissut -yde

Animevuosi 2023

Sarjoja tuli katsottua 17 kappaletta, joista hyväksi listasin 4. Katsottujen sarjojen määrä oli 8 vähemmän kuin viime vuonna ja hyväksi listasin viime vuonna 13, eli melkoinen tason lasku, mutta tämä kertoo enemmän henkilökohtaisesta elämästäni kuin animen tasosta. Priorisoin uusien sarjojen katsomista ennemmin kuin jatkokausien, ja koska jatkokaudet katsoo yleensä hyvistä sarjoista, niin tämä selittää jyrkän pudotuksen hyvissä sarjoissa. Jatkokaudet jäävät backlogiin odottamaan sitä, että lapsi muuttaa pois kotoa. Yöunista en ala karsimaan animen vuoksi. » Lue loppuun

Uusimmat blogaukset

Uusimmat kommentit

Kategoriat

Arkisto

Meta