Kioto

Kioto on Tokion jälkeen se ykkösvierailukohde. Syynä tähän ovat varmaankin lukuisat historialliset kohteet, joita Japanin entisestä pääkaupungista löytyy etenkin siksi, koska Kiotoa ei pommitettu maan tasalle toisessa maailmansodassa. Erilaisia temppeleitä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, mutta ohjeet kuuluisimmista temppeleistä, Naran peuroista ja Fushimi Inari Taishasta löytää muualtakin. Tässä oma listani siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota Kiotossa:

Juna-asema

Kioton juna-asema on itsessään nähtävyys. Siellä on erittäin komeat portaat, jotka näkyvät monessa animessa kun ollaan luokkaretkellä. Portaiden yläpäässä on näköalatasanne, jonka huipulta voi käydä kurkkimassa Kioton maisemia. Juna-asema on myös sekava, tai oikeastaan siellä ravintolat ilmoittavat sijaintinsa niin ja näin. Hyvät ravintolat ovat alhaalta katsottuna portaiden vasemmalla puolella, ja oikealla puolella taas on ostoskeskus, jossa on kalliimpia paikkoja.

Daimonjiyama

Daimonji-vuorelle kiipeäminen oli varmasti parhaimpia kokemuksia Kiotossa. Daimonjiyama on Kioton kuuluisin vuori, koska sinne sytytetään tulet, jotka muodostavat dain (大) eli ison/suuren kanjin. Tälle tulensytytyspaikalle pääsee ilmeisesti suht kivasti leveitä portaita pitkin läheiseltä temppeliltä, mutta se on kiinalaisten reitti eikä tuo kohta ole edes vuorenhuippu. Tosimiehet ja japanilaiset eläkeläiset lähtevät kipumaan Yamashinasta ja laskeutuvat Kiotoon alla olevan reitin mukaisesti:

Ja japanilaiset eläkeläiset eivät ole mikään vitsi, sillä ainoastaan heitä näkyi tämän reitin alkupäässä. Japanilaisten ikää on vaikea arvioida, mutta mistään tuoreista eläkeläisistä ei taatusti ollut kyse. Yamashinasta tuleva reitti on suomalaisilla standardeilla hyvä polku, japanilaisittain kinttupolku, ja ne harvat keitä kohdattiin olivat yhtä yllättyneitä kuin mekin, mutta tervehdyksiä tuli vaihdettua kuten tapoihin kuuluu. Huipulla sitten olikin suorastaan ruuhkaa teetä hörppivistä eläkeläisistä, ja helposti saavutettvalla tulentekopaikalla sitten näkyikin jo luokkaretkeläisiä ja muita turisteja.

Erittäin tunnelmallinen kapuaminen. Yamashina on normaalia asuinaluetta ja Bishamon-temppeli ei selkeästi ollut turistikohde sekään, koska juuri mitään ei ollut englanniksi. Eläkeläisillä oli maalauskurssi meneillään portailla. Metsä oli hiljainen. Vaihtaisin koska tahansa Fushimi Inari Taishan tähän.

Sakura Terrace

Erityisen miellyttävä hotelli länsimaiseen makuun, sillä huoneet olivat isoja ja vessakin oli kunnollinen eikä bajamaja (pieni ja muovinen, niin kuin Japanissa yleensä). Sijainti kätevästi aseman vieressä, ja hotellissa on tavanomaista laajempi miesten sentou-osasto saunalla, jossa oli tv, sekä kylmävesialtaalla. Ilmainen pesula löytyy myös. Tämä olisi jo itsessään erittäin hyvän hotellin merkki, sillä yön hinta oli 80 €. Tämän lisäksi hotellista löytyi hyvää englantia puhuvaa henkilökunta, mille on tosin harvoin oikeaa tarvetta, mutta mukavaa vaihtelua. Huoneen hintaan sisältyi myös joka ilta ilmainen drinkki hotellin baarista/ravintolasta, ja useamman yön majoittujana sai valita milloin huonetta siivotaan ja milloin ei, ja sai pientä hinnan palautusta jokaiselta päivältä jolloin ei siivousta tilannut. Nämä pikkuseikat nostavat hotellin hintalaatusuhteeltaan parhaimpiin missä olen koskaan ollut.

Aeon Mall

Vähän matkan päässä Sakura Terracesta sijaitsee Aeon Mall, jolla on Japanissa se harvinainen ominaisuus, että se tuntuu kotoisalta eli selkeältä ja tilavalta. Yleensä 12 kerroksiset japanilaisostarit ovat kaikkea muuta. Ruokakauppa on selkeästi ykköskerroksessa ja se on Prisman oloinen, ei maan alle -2BC-siipeen haudattu sokkelo, joista ei tiedä onko kaupan tarkoitus vain myydä bentoja matkaajille niin kuin juna-aseman ostoskeskuksissa vai onko kyseessä oikea kauppa. Eikä ole myöskään huolta oletko tietyn ilmansuunnan ulostuloaukolla tai tarvitseeko kulkea porttien läpi railpassia heilutellen. Tietyn kaupan löytäminen ei ole mitään aarteen etsintää loputtomien käytävien ja lukuisten kerrosten varrella, vaan tutun Uniqlon näkee helposti ja kaukaa. Ennen monipuolisen ravintolakerroksen kiertämistä voi käydä hakkaamassa Taiko no Tatsujinia pelikerroksessa, jossa ei haise vahva rööki.

Tiivistettynä: Kaikki oleellinen löytyy helposti

Rautatiemuseo

Kioton rautatiemuseo on erittäin vaikuttava ja kattava. Yleensä rautatiemuseot on ammuttu täyteen tavaraa, mutta Kiotossa on sopivasti tilaa ja tasapainoa. Ei keskitytä pelkästään kalustoon vaan avataan myös arkipäiväisempiä asioita kuten mainostamista, bentokulttuuria ja musiikkia, ja lipun ostoakin pääsee koittamaan. Tekniikkaa käydään havainnollistavin esimerkein ja kokein läpi. Ainoa miinus tulee siitä, että tyypilliseen tapaan kääntäminen on jäänyt paikoittain otsikkotasolle, vaikka ilahduttavan moni asia löytyy yhtä hyvin englanniksi kuin japaniksi kun vertaa yleiseen tasoon Japanissa. Jopa Venäjällä museoiden monikielisyys on parempaa. Kierrän nykyisin ammattini puolesta junamuseoita, mutta uskon, että Kioton junamuseo on muillekin hyvä kokemus.

Joen varrella juokseminen

Eräs hyvistä muistosta on myös se, että Japaniin tuli otettua lenkkarit mukaan ja tehtyä aamulenkkejä. Kiotossa tämä oli erityisen nautinnollista, kun Kama-joen varrella oli varsin hyvä juosta eikä tarvinnut juosta yksin. Joen varrella oli selkeästi muitakin juoksijoita harjoittelemassa ja jopa kuuluisia animesta tuttuja urheilukerhoja, tai ainakin koulun liikuntatunnille pakotettuja. Juostessa ei ole yhtään niin turisti olo kuin Japanissa muuten, jotenkin siinä on osa täysin eri porukkaa. Ainakin jos menee virran mukana, sillä lenkkeilyssäkin ulkomaalaisten onnistuvat hölmöilemään. Kaksi pahinta turistihölmöilyä mitä olen todistanut on haarukan ja veitsen pyytäminen ravintolassa ja keisarin palatsin ympärijuokseminen vastapäivään eli päin vastoin kaikkea muita juoksijoita. Meiwaku desu.

Arashiyama

On erittäin paha turistimesta, siis todella paha. Täynnä kiinalaisia ja myös luokkaretkeileviä japanilaisteinejä, jotka huutelevat ”hello hello”. Kuuluisalla bambukujalla mennään kuin sillit suolassa, samoin kadut ovat ahdistavan täynnä ja kuuluisissa temppeleissä ei myöskään paljoa meditoida. Kuuluisalla apinavuorella ei myöskään tarvitse olla yksin, mutta onneksi pieni kipuaminen pitää pahimmat massat poissa. Tietysti turismimestoissa on myös hyviä puolia, kuten lukuisia ruokakojuja ja mahdollisuuksia vuokrata kimono, mutta itselle Arashiyama oli sellainen kokemus, joka sai jättämään esim Kioton kultaisen temppelin väliin kun selfiestickien kanssa huutavat kiinalaiset ei ole se minun juttuni.

Ihan kokonaan mahdoton Arashiyamakaan ei ollut, sillä sivusta löytyi pieni, symppis ja aito pikkutemppeli Daihikaku, vaikka tämä mainostikin itseään aika kornisti isolla ”The Great View”-kyltillä ja jopa mangalla. Aito tarkoittaa sitä, että temppelin piha oli täynnä rojua ja sekasotkua, eli oli helppo kuvitella että tämä munkki oikeasti eli ja työskenteli siellä. Sinne pitää kävellä jonkin matkaa, mikä tietysti karsii erittäin hyvin turistimassoja. Vieraskirjaankin pääsi kirjoittelemaan.