Japanin matkailu
Suunnitteletko matkaa Japaniin? Haluatko vain fiilistellä tulevaa reissua? Olen käynyt 5 kertaa Japanissa turisteilemassa vuodesta 2015, joten kokemusta aiheesta on jonkun verran. Seuraan myös ahkerasti muiden uutisia Japanista, muiden japanin matkoja sosiaalisissa medioissa ja tuttavapiirini koostuu japaninörteistä, joten hyödynnän myös näitä lähteitä. Kokoan tälle sivustolle kaikki matkablogaukseni, mutta alavalikoista löytyy erinäisiä artikkeleita, joiden avulla suunnitella ja parantaa Japanin reissuaan. Sisältötoiveita saa luonnollisesti esittää, koitan selventää erityisesti käytännön asioita enkä vain hehkuttaa maisemia. Kirjoitan tietysti myös suomalaisesta näkökulmasta, olen huomannut että vaativilla ekstrovertti jenkeillä on ihan eri murheet kuin suomalaisilla, joille Japanin ilmapiiri sopii erittäin hyvin.
Japanin on edistänyt turismiaan viime vuosina hurjasti. Esimerkiksi ensimmäisen reissun tax free käytänteet oli täysin sekavaa ja täynnä monimutkaisia pikkusääntöjä, jotka ohjeistettiin joka kaupassa eri tavalla. Viisi vuotta myöhemmin homma on jo varsin suoraviivainen ja toimiva, eivätkä myyjät enää järkyty siitä että joku haluaa tax free oikeutta käyttää. Luonnollisesti tax-freetä tarjoavien kauppojen määrä on moninkertaistanut. Alla oleva kaavio selittää hyvin miksi tursitien oloihin on panostettu enemmän kuin mitä se oli ensimmäiselläni reissullani.
Lähestyvät vuoden 2020 olympilaiset ovat epäilemättä myös antaneet osansa siihen, että hotellin ilmastointilaitteen ohjeet löytyvät useammalla kielellä. Enää ei tarvitse juurikaan jännittää onko ravintolassa English menua, jolloin 0 japanin taidollakin pärjää. Mitään englannin opiskeluboomia tämä ei kuitenkaan ole saanut aikaiseksi, jolloin asiakaspalvelutilanteet voivat olla haastavia. Toisaalta miksi japanilaiset englantia opettelisivatkaan, koska suurin osa turisteista on muita kuin länsimaisia ja kiinan opettelu on fiksumpaa, jos haluat kiinalaisen turistin ja rahan eroon toisistaan mahdollissiman tehokkaasti. En tosin ole oikea henkilö arvioimaan, kuinka hyvin englannilla Japanissa oikeasti pärjäisi, sillä viidessä vuodessa olen sentään sen verta opiskellut japania että perustilanteet hoituvat kokonaan japaniksi, eikä asiakaspalvelijan enkku joudu koetukselle. Väärinymmäryksiä toki tulee, mutta ainakaan Japanissa ei ole sitä pelkoa, että asiakaspalvelijat ymmärtäisivät tahallaan väärin, että pääsisi nyhtämään tyhmältä turistilta rahat pois.
Tarkempi listaus Japanin eri kaupungeista, niiden hotelleista ja nähtävyyksistä. Myös lista kaupoista ja ravintolaketjuista mitkä helpottavat elämää.
Matkablogauksia
Viides matka – miten meni ja mitä tekisin toisin
Sisältö päivitetty 28.11.2019.
Ei kommentteja ;___;