Havaintoja Japanista 2
Toinen Japanin matkani alkoi Nagoyasta. Miksi Nagoyasta (mikä Nagoya)? Koska olimme paristakin, ihan hyvästä syystä, myöhässä asioiden suhteen. Suoria lentoja Tokioon ei ollut tarjolla ja myös vaihtolennolliset yhteydet olisivat maksaneet törkeästi. Nagoyaan oli vielä suoria tarjoushintaisia lentoja jäljellä, ja onhan se kiva nähdä muutakin Japania kuin Yamanote-linjan kylät. Ja miksi elokuussa? Elokuussa on työukkojen ja -akkojen helpointa pitää lomaa. Tiesin, että elokuussa on Japanissa kuumaa, mutta tietysti sattui kaikkien aikojen ennätyshelle Japaniin juuri tuohon aikaan. 37 celsiusastetta ei ole yhtään valkoisen miehen keli. Onneksi Japanissa on juoma-automaatteja kaikkialla eikä kuoltu lämpöhalvaukseen, ja loppumatkasta olleet normaalit 25 asteen kelit alkoivatkin tuntua jo kylmiltä. Elokuu on huono matkailukuukausi pääosin siitä syystä, että japanilaisetkin lomailevat silloin.
Öistä Nagoyaa
Kannattaako Nagoyaan lentää? Lentoajan puolesta ei väliä, mutta hinta on tosiaan halvempi. Ei kuitenkaan niin paljoa halvempi, että meidän Nagoya-Tokio-shinkansen-ajelut olisivat käyneet taloudellisesti järkeen. Normaalisti lennot ovat kai noin 50e halvempia, ja edestakainen shinkansen-matka on sen 200 egeä. Mutta kun mannertenvälisiä lentoja on vetänyt 4 kappaletta puolentoista vuoden sisään ja luotijunassa ei ole ollut kertaakaan, niin valinta ei ollut oikeastaan edes vaikea.
Jos on Japan Railpassilla liikenteessä, en keksi juuri syitä, miksei reissua operoisi Nagoyasta käsin. Nagoya on keskellä kaikkea ja sinne saa helpoiten ja halvimmalla lentoja. En ole tosin varma, kelpaako junapassi lentokenttä-Nagoya-väliä operoivalle Meitetsu-yhtiölle, joka oli kunnostautunut mahdollisimman sekavan systeemin luomisessa. Lentokenttä-Nagoya-väliä operoi 4 eri junavuoroa, joista vain erillismaksullinen kallein vuoro on sen mainostetun 28 minuuttia, muilla voi mennä tuntikin. Juna on myös luultavasti hyvin täynnä, jos sattuu siihen vuoroon, jossa on vain muutama normaalivaunu ja muut vaunut paikkavarauksellisia. Paikkavaraus ei tuo montaa euroa lisää hintaan, ja periaatteessa (nettisivujen mukaan) paikkalipun voi ostaa vaunustakin, mutta meidän kohdalla ovella oli vain vanha vihainen mies huutamassa että ei tänne. Itse Nagoyan kenttä on pienehkö, ehkä vähän kivakin, mutta sen kaupat on nopeasti kierretty läpi.
Nagoyassa itsessään ei ole hirveästi nähtävää, tosin olimme siellä vain 3 päivää (+ lähtöä edeltävä ilta). Se ei ole myöskään yhtä turistiystävällinen kuin Tokio. Nagoyan linna oli kuitenkin tosi mahtava, mutta sekin saattaa vaatia kiinnostusta sengoku&edo-aikoja kohtaan. Nagoyassa on myös aseman ympärillä laajat maanalaiset ostoskeskukset, joita pitkin pystyi kävelemään suoraan hotellille, mikä oli hellekeleillä todella valueta. Nagoya on myös hotelleiltaan halvempi kuin Tokyo, ja voin suositella Royal Park Hotelia ja sen animekylpyä kaikille. Paikallisessa Bic Camerassa oli myös hyvä viinaosasto, josta käydä ostamassa tax free -saket viimeisenä iltana. Nagoyan kiertely jäi tappohelteen ja sairastelun takia vähän vähemmälle, ilmeisesti Sakaen kaupunginosassa olisi ollut enemmän omaan makuun(lompakolle) olevia kauppoja kuin Nagoyan aseman porvarikaupat.
Akihabaran Don Quijote tuntuisi olevan paras paikka tax free -tuliaisshoppailuille. Tosin nykyään tax free -shoppailuja voi tehdä myös konbineissa, ainakin yhdessä Ikebukuron 7elevenissä on erilliset tiskit tälle ja ilmeisesti myös Lawson ja Family Martkin tarjoavat jotain. Meidän kohdallamme tax freen ongelma tuntui olevan se, että 10 % alennuksella ei ole mitään väliä, jos sen takia joutuu ostamaan 20 % enemmän turhaa krääsää. Tax freen käytännöistä oli taas täysin vaihtelevat ohjeet, mutta Japanin tullissa kysymys ei ollut että voitteko esittää avaamattomat tax free -ostoksenne, vaan että näinkö vähän ostitte.
Kissakahvilan menoa
Nagoyan jälkeen rollasimme siis shinkansenilla Shinagawaan ja sieltä Ikebukuroon. Ikebukuro osoittautui myös oikein toimivaksi mestaksi, mutta ei Shinjukun veroiseksi. Ikebukuron vahvuuksia ovat Animaten päämesta ja Otome Road, joka osoittautui ainakin käytetyn tavaran suhteen paremmaksi kuin Akihabaran vastaavat mestat. Parasta Ikebukurossa oli kuitenkin Cat Cafe Nekorobi, joka on must see jos ei ole kissoille olemaan allerginen (ja ehkä siinäkin tapauksessa).
Tokiossa tuli lähinnä rollailtua suomalaisten kavereiden kanssa. Uenon eläintarha oli kiva. Asakusan temppeleissä oli vähän liikaa turismin makua, mutta Asakusassa tuli käytyä reissun parhaassa ravintolassa ja myös Asakusan lintukahvila oli todella onnistunut (törmättiin suomalaisiin siel lol), koska kuinka moni on silittänyt pöllöä. Itse asiassa tuo pöllökahvila onkin suurin suositteluni tältä matkalta, koska kissakahviloita nyt löytää nykyään Suomestakin.
Tällä reissulla tuli myös testattua tabe- ja nomihodai, eli syö ja juo niin paljon kun jaksat ajassa x. Nomihodaihin ei enää ikinä, paitsi jos tarkoituksena on vetää todella rynnäkkökännit. Kovilla känneillä on tapana johtaa katumukseen ja uusiin kokemuksiin, joten Shinjukusta päädyttiin jotenkin yöksi Nekotaloon. Nekotalo on siis asunto, jota vuokrataan suomalaisille. En muista illasta juurikaan, mutta aamulla talo vaikutti oikein miellyttävältä. Vähän böndellä, mutta suora yhteys Akibaan ja ihan hyvä kokemus meille jotka ovat yöpyneet max 500 metrin päässä Yamanote-linjan asemasta sijaitsevissa hotelleissa.
Japanilaisten suurimpiin kummallisuuksiin oli jo viime reissusta tottunut, mutta aina jaksaa ihmetyttää kun pitää jokaisesta asiasta kysyä. Välillä on vaikea erottaa, kysyykö asiakaspalvelija jotain oikeaa asiaa, vai onko kysymys luokkaa ”onko teillä kaikki hyvin, haluatteko tilata vielä jotain vaikka toin juuri teille pöydän täyteen ruokaa ja juomaa” tai ”onko tämä ok että maksat tällä setelillä minkä juuri annoit minulle?”. Japanin kielen osaaminen ei ollut mainittavasti kehittynyt sitten viime reissun, enkä edes tiedä millä pirulla sitä opettelee ymmärtämään nopeasti puhuvaa asiakaspalvelijaa, joka ei aio tippaakaan hidastaa puhettaan.
Siihen ei koskaan totu, että asiakaspalvelijat tervehtivät iloisesti joka paikassa juuri sinua ja sinun oletetaan vain ignoraavan sen. Olkoonkin vain äärimäisyyksiin vietyä asiakaspalvelua, olen enemmän tottunut siihen että kanssaihmiset huomioidaan.
Tätäkin herraa pääsi silittämään lintukahvilassa
Lisäksi Suica-kortin todellinen arvo valkeni todella vasta tällä reissulla. Suicalla yksinkertaisesti operoit kaikkialla. Se kävi Meitetsun junaan, se kävi Tokion metroon, sillä maksat konbinissa ja rollaat parhaimmillaan ravintolastakin itsesi ulos. Heiluttelet sitä myyjälle ja kolikkohelvetti on vain ikävä muisto.
Toinen iso parannus viime reissuun verrattuna oli netin hankkiminen. Twitterin suosittelujen perusteella päädyimme Japan Travel SIMiin, jonka löimme vanhaan puhelimeen ja jaoimme netin kahdelle henkilölle. 11 päivän reissulla emme saaneet 2 gigaa käytettyä, mutta giga ylittyi reippaasti. Japan Travelia SIMiä yksinkertaisemmaksi tuskin pääsee; SIM-kortti suoraan telineestä Bic Camerasta, sisään kännykkään ja vähän asetusten muuttamista ja homma rullaa. Softbank toki alkoi tarjota kovasti mainostettua Free Passport wifiä, mutta se tuntui olevan tarjolla vain paikoissa, jossa oli muutenkin ilmaista wifiä tarjolla. Ja enitenhän sitä nettiä tarvitsee silloin, kun yrität etsiä ”oikopolkua” tai hyvää ravintolaa, eli silloin kun wifi hotspoteista voit vain haaveilla. Lentokentältä saatava mokkula ilmeisesti myös hyvä vaihtoehto, tosin ilmeisesti kalliimpi, mutta eipähän tarvitse kärvistellä Isoon Kameraan asti.
Hienoin juttu, minkä tällä reissulla oppi, oli japanilainen jonotussysteemi, joka on ilmeisesti käytössä vain pahimpina ruuhka-aikoina ja sellaisissa paikoissa, joissa ei pysty normaalia jonoa muodostamaan. Sisäänkäynnille raahataan teline, jossa on paperi, johon raapustetaan nimi ja henkilömäärä. Tarjoilija pemahtaa sitten aina välillä paikalle, kutsuu listan ekan nimen ja yliviivaa sen. Kätevää ja tehokasta, ja jälleen osoitus japanilaisten ylivertaisuudesta maihin, joissa jonotus on helvettiä eikä nautinto.
Päivittelen varmasti viimekertaista matkasuosittelujuttuani tämän perusteella, mutta en tiedä mitä niiltä oikeastaan oletetaan. Olen kieroutunut insinöörimäisellä tavalla mahdollisimman tehokkaaseen matkailuun, mutta toisaalta myös sen verran mukavuudenhaluiseen ja helppoon että kaljan hörppiminen ja animen katsominen hotellihuoneessa on sekin kivaa. Seuraava reissu voisi olla Japan Rail Passilla huitelua. Mikään muu maa ei matkailukohteena oikeastaan kiinnosta, sillä Japanissa kaikki vaan yksinkertaisesti toimii.
Ei kommentteja ;___;