Julkaistu kategoriassa Anime&Manga

29.6.2021 julkaissut -yde

Demonslayer: Mugen train

Cinema Mondon maahantuoma Demonslayer: Mugen train kertoo viidestä nuoresta, jotka astuvat Mugeniin menevään junaan, jossa demonit hyökkäävät heidän kimppuunsa. Elokuva on lipputuloilla mitattuna menestynein anime-elokuva, eli se meni ohi animemestari Hayao Miyazakin ohjaamasta Spirited Way -elokuvasta. Odotukset elokuvaan olivat siis varsin korkeat – alkaisiko tästä animen uusi kultakausi, kun uusia Ghibli-elokuvia ei ole tullut enää aikoihin.

» Lue loppuun

14.10.2018 julkaissut -yde

Goblin Slayer

Kun joku asia on suosittu ja trendiaallon huipulla, se tuottaa kahdenlaista asiaa. Kopioita ja kritiikkiä. Molemmat kategoriat toivovat tietysti hyödyntävänsä suhdannehuippua edukseen, eikä toinen tapa ole toista huonompi. Kyseessä on laatukysymys. Kritiikki tosin vaatii vähän enemmän ajattelua, joten markkinoilla näkee enemmän kopiokategoriaan pohjautuvia.

Kopiokategoria koittaa erottautua jollain muka-näennäisfiksulla ja uniikilla asialla, kuten tuomalla älypuhelinelementin mukaan sarjaan tai sillä, että isekaimies onkin pahisten puolella. Kritiikkikategoria taas lähtee tuomaan uutta näkökulmaa asiaan, kuten miten olisi vaikka ravintolaliiketoiminta tässä maailmassa. Molemmista kategorioista saa sekä täyttä kuraa että hyviä sarjoja aikaiseksi.

» Lue loppuun

25.5.2017 julkaissut -yde

Isekai-sarjat

Isekai-termi yleistyi erityisesti länsimaisten katsojien piirissä viime vuoden aikana, ja se on ilmeisesti myös peruskauraa suoraan sarjojen nimissä Japanin maassakin. Termit eivät yleisty sattumalta, vaan ne kuvastavat ilmiöitä. Isekai tarkoittaa hyvin vapaasti käännettynä toista maailmaa, ja yhtä vapaasti tiivistettynä se tarkoittaa sarjoja, joissa päähenkilö päätyy toiseen maailmaan. Tällainen käsitehän kattaa joka toisen animesarjan, joten on syytä tarkentaa, mistä on kyse. » Lue loppuun

1.11.2016 julkaissut -yde

Bousouzokut, yankiit ja muu kapinallinen nuoriso

Tämä blogaus on ollut luonnoksena erittäin pitkään. Minua nimittäin suuresti inspiroivat sellaiset sarjat kuin Crows, Worst, Shonan Seven ja Clover. Nämä sarjat kertovat lukiolaisista, joiden elämän keskiössä ovat jengitappelut. Bousouzoku ei ole ehkä oikea termi kuvaamaan näitä sarjoja, sillä ne eivät kerro nuorison moottoripyöräjengeistä ainakaan päähenkilöiden osalta eivätkä myöskään moottoripyörien kustomoinnista. Toki näissä sarjoissa on aina vähintään yksi bousouzoku-hahmo ja moottoripyöriä ihanoidaan, mutta suurin syy miksi termi istuu näihin sarjoihin on se, että näissä on kyse nuorison kapinasta – liikutaan lain harmailla alueilla eikä poliisi ole ystävä. Toinen hyvä syy nimittää näitä sarjoja bousouzokuksi on se, että sarjojen estetiikan puolesta bousouzoku on se tyyli, mitä edustetaan (kustomointi ei ole rajoittunut pyöriin) ja sarjat istuvat myös ajallisesti jonnekin 1980-luvun jälkipuoliskolle bousouzokun kulta-ajan jälkeen.

Termi yankii eli jenkki lienee ehkä parempi nimitys, sillä se tarkoittaa aika lailla samaa porukkaa, paitsi ilman moottoripyöriä. Erityistä Amerikan ihannointia ei kai kuitenkaan porukkaan liity, vaan olennaisempaa lienee ollut se, ettei edusteta perinteistä japanilaista menoa. Yankee/yankii-termillä on kuitenkin useita merkityksiä, joten mennään termillä bousouzoku, koska se on hienompi ja siitä löytyy hyvä wikipedia-artikkeli, jonka avulla päästään sisään näiden sarjojen asetelmiin:

Bōsōzoku literally ”running-out-of-control (as of a vehicle) tribe”) is a Japanese youth subculture associated with customized motorcycles.

bōsōzoku gangs are generally composed of people under the legal adult age, which in Japan is 20 years old

Many, if not most, bōsōzoku members came from a lower socioeconomic class and may have used the motorcycle gang activities as a way to express disaffection and dissatisfaction with Japanese mainstream society.

Worstin pojat

Worstin pojat

» Lue loppuun

25.9.2015 julkaissut -yde

MMORPG animet ja mangat

Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomata, MMORPG-genrellä menee sekä ranobe-, anime- että manga-puolella kovaa. Log Horizon oli vuoden parhaimpia sarjoja ja Sword Art Online nyt herätti ainakin puhetta jos ei muuta. Tällä hetkellä airaava Overlord on taaskin kauden parhaita animeita. Pieni kiva blogaus MMORPG-genrestä lienee siis paikallaan. » Lue loppuun

31.3.2015 julkaissut -yde

Shirobako

Shirobako on hyvin varmasti vuoden anime, vaikka vuosi onkin vasta alkanut. Perustelut tähän voi tiivistää yhteen sanaan: monipuolisuus. Shirobakossa ei ole ainoastaan erittäin hyvät hahmot, vaan hyviä hahmoja on myös erittäin paljon. Tarinan mielenkiintoisuus ei tule vain siitä, että seuraamme päätyttöjen urakehitystä, vaan Mushashi-studion konkurssin uhka ja joka jaksossa esiteltävät ”pienet” käytännön ongelmat pitävät läpi animen kaikki jaksot mielenkiintoisina ja jännittävinä. Huumoria löytyy joka jaksosta, ja sitä käytetään loistavasti siihen, etteivät hahmojen kohtaamat kriisit tunnu liian pahalta. Tämän lisäksi Shirobakossa on sen sivistävä puoli animen tekemisestä, mikä tekee sarjasta pakollisen katsottavan, jos näitä animehommia harrastaa vähänkään enempää. Lisäksi se on ainoa anime, joka oikeasti sijoittuu työelämään, ja josta työelämässä oleva katsoja saa fiiliksiä.

Virallinen listaus: Ema>Diesel>Miyamori>Seiyuuhuoruli>3D-huoruli

Virallinen listaus: Ema>Diesel>Miyamori>Seiyuuhuoruli>3D-huoruli

» Lue loppuun

22.2.2015 julkaissut -yde

Gen Urobuchi

Kunniavieraat puhuvat yleensä paljon höpöhöpöä, olivat he japanilaisia tai eivät. Ruokkivaa kättä ei kannata purra. Japanilaiset ovat erityisen kohteliasta kansaa, joten on vaikea ottaa selvää, mitä he milloinkin oikeasti tarkoittavat. Kirjoitan kuitenkin, mitä minulle jäi mieleen Gen Urobuchin kunniavierailuista Desucon Frostbitessä 2015. » Lue loppuun

15.5.2014 julkaissut -yde

No Game No Life

No Game No Life on erittäin samankaltainen sarja kuin Mondaiji-tachi ga Isekai kara Kuru Sou Desu yo?, joka tuli tuossa vuosi sitten. Samankaltaisiksi sarjoiksi voisi myös nimetä Kaijin, Liar Gamen ja Gamble Fishin. Kaikissa pelataan oma keksimiä pelejä maailmassa, jossa normaalit säännöt eivät pelaa. Nogenorassa ja Mondaijissa päähenkilöt päätyvät ihan oikeasti toiseen maailmaan, kun taas muissa sarjoissa päähenkilö ajautuu velkojen tai koston takia absurdiin varjomaailmaan, jossa kaikki asiat ratkeavat ja eteenpäin pääsee vain pelaamalla pelejä ja voittamalla. Pelit ovat täysin tuulesta temmattuja tai sitten tuttuja pelejä erikoisilla säännöillä. » Lue loppuun

25.3.2014 julkaissut -yde

Log Horizon

Log Horizon ei ole kauden anime, koska se vaatii tietämystä MMORPG-maailmasta. Vaikka animen katsominen on tunnetusti nörttien harrastus, ei riittävän moni ole perehtynyt aihealueeseen niin paljoa, että Log Horizon kiinnostaisi sen suuremmin. » Lue loppuun

6.2.2014 julkaissut -yde

Korealaisten nettisarjakuvat

Korealaiset ovat keksineet julkaista sarjakuvaa netissä. Ja netissä tässä yhteydessä tarkoittaa ihan oikeasti netissä, eli netistä otetaan hyödyt irti. Nämä nettisarjakuvat ovat nimittäin yksisivuisia, värillisiä ja niissä voi olla musiikkia mukana. Yksisivuisuus tarkoittaa sitä, että sarjakuvaa luetaan vierittämällä sivua alaspäin eikä suinkaan klikkailemalla ”seuraava sivu”-painiketta. Ja näinhän se pitäisi tehdä, lukeminen on luonnollista eikä seuraavan sivun latautumista tarvitse odotella. Sivut voidaan värittää kun ei tarvitse huolehtia tulostimen värikasettien riittävyydestä. Mikään ei myöskään estä laittamasta tunnelmaa luovaa biisiä sarjakuvan yhteyteen. » Lue loppuun

Uusimmat blogaukset

Uusimmat kommentit

Kategoriat

Arkisto

Meta