MMORPG animet ja mangat
Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomata, MMORPG-genrellä menee sekä ranobe-, anime- että manga-puolella kovaa. Log Horizon oli vuoden parhaimpia sarjoja ja Sword Art Online nyt herätti ainakin puhetta jos ei muuta. Tällä hetkellä airaava Overlord on taaskin kauden parhaita animeita. Pieni kiva blogaus MMORPG-genrestä lienee siis paikallaan.
Meillä on yllä mainittujen lisäksi tietysti sellaisia pölyisiä MMORPG-sarjoja kuin Ragnarök-anime ja .hackit sekä Yureka-manga, mutta nämä ovat 2000-luvun alun juttuja ja meno on niissä huono. Tarkastellaan mieluummin tätä toista aaltoa. Itse MMORPG-pelitkin ovat kehittyneet 10 vuodessa melkoisesti. Nykyisin sarjoissa näkyy käytettävän termiä VMMORPG, eli siihen eteen on isketty virtual, joka meinaa sitä, että peliin pystyy täysin eläytymään kypärän tai jonkun koteloa muistuttavan laitteen avulla, jolloin pelistä tulee ikään kuin totta.
Log Horizonin, Sword Art Onlinen ja Overlordin kaikkien alkuperäinen teos on ranobe. Tämä ei välttämättä kerro mitään, sillä nykyisin kaikkien sarjojen alkuperäisteos on ranobe, koska tekstiä on ilmeisesti helpompi naputella menemään kuin tuherrella piirroksia. Ranobessa kuitenkin asioita pystyy yleensä kuvaamaan syvällisemmin kuin animessa ja mangassa, joissa on vaatimuksia toimintakohtausten jaksotuksen suhteen. VMMORPG genrenä toimiakseen vaatii kuitenkin paljon puhuvia päitä, koska ympäröivän maailman lisäksi sen on selitettävä MMORPG-mekaniikoita kuten levelaus, kyvyt, hahmoluokat, tavarat ja ylipäätään grindaus. Grindaus on kuitenkin tylsää, joten se skipataan, jolloin voidaankin ihmetellä, että mikä MMORPG se sellainen on olevinaan jossa ei grindata.
Eräs ajatus tulee pakosti mieleen tätä genreä seuratessa. Jotkut MMORPG-sarjoista ovat oikeastaan tavallisia fantasia-animeita. MMORPG-mekaniikasta tai taustatarinasta on vain lainattu jotain, jolla tarina saadaan nopeasti käyntiin. Lukijat pääsevät tätä kautta helpommin tarinaan sisälle, kun perusteet ovat tuttuja eli kaikki tajuavat, että örkkejä on maailmassa ja päähenkilö aloittaa tasolta yksi tiensä huipulle. (Sinänsä kummallista on se, että silti pitää aina selittää, mitä NPC tarkoittaa) Omasta mielestäni VMMORPG-elementtien lainailussa paistaa lähinnä tekijän laiskuus tai mielikuvituksen puute. Vikaa saattaa toki olla minussa, mutta jos MMORPG-elementtejä käyttää, niin niitä pitäisi käyttää loppuun asti ja niillä pitäisi olla jotain muutakin merkitystä kuin se, että tekijän on helppo lainata niitä. Katson sinua Hestia.
Log Horizon on paras esimerkki hyvästä MMORPG:n sääntöjä noudattavasti animesta ja Sword Art Online taas se huonoin. Päähenkilön pitää tietysti olla vähän ylivoimainen tai omata jotain erikoista, että sarja on mielenkiintoinen, mutta ei sen kanssa pidä täysin mielipuolinen olla. Se, että päähenkilö on grindaamalla ja pitkällä pelikokemuksella saavuttanut ylilyöntiasemaa muihin, on helpompi hyväksyä kuin se, että – öö – pelin säännöt eivät nyt vaan koske päähenkilöä, koska hän on päähenkilö. Tai lieneekö paremmin ilmaistu, että pelin säännöt on tehty päähenkilöä varten, eikä sitä varten että saataisiin tarina, jossa päähenkilö mukautuu pelin sääntöihin.
En tiedä miksi, mutta mangan ja manwhan puolella parhaiten MMORPG-lainalaisuuksia leveleiden, kykyjen ja tavaroiden suhteen noudattavat ne sarjat, jotka EIVÄT sijoutu MMORPG-maailmaan, kuten The Gamer ja RE:Monster. The Gamer on perinteinen nykymaailmaan sijoittuva fantasia-/henkimaailmasarja, jossa päähenkilö noudattaa MMORPG-mekaniikkaa ja kaikki muut taas fantasiamaailman sääntöjä. Tämä on yllättävän mielenkiintoista; päähenkilö grindaa taitojaan ja suorastaan väärinkäyttää omaa hahmoluokkaansa pärjätäkseen perinteisille maageille ja hirviöille. Luultavasti sarjakuvan korealaisuus- Korea, tuo MMORPG:n luvattu maa – vaikuttaa paljon taustalla.
RE:Monsterissa päähenkilö on elänyt esper-maailmassa, jossa kuoltuaan hän siirtyy MMORPG-maailmaan säilyttäen esper-kykynsä. Kyky on tavattoman ylivoimainen ja rikkinäinen, mutta ainakin päähenkilö grindaa tiensä huipulle, ja luokka- ja kehityssysteemit ovat hyviä. Oikeastaan koko sarja on voimafantasiaa, mutta ainakin RE:Monster on avoin asian suhteen eikä piilottele sitä niin kuin Sword Art Online. Sekin nostaa sarjan pisteitä, että päähenkilö on örkkien eikä ihmisten puolella.
Eräs hyvä merkki siitä, että joku genre on tietyssä pisteessä, on sarjojen itsetietoisuus. Tuorein tapaus Tate no Yuusha no Nariagari lähtee liikkeelle siitä, että päähenkilö ja kolme muuta jannua päätyvät MMORPG-maailmaan. Nuo kolme muuta ovat kokeneita MMORPG-pelaajia ja kohtelevat pelimaailmaa sen mukaan, kun taas päähenkilö ei kuulukaan Us gamers huh -jengiin. Ei liene yllätys, että kolmikolla on kusi sukassa, koska he otaksuvat, että heille on käynyt niin, kuin päähenkilölle kaikissa muissa sarjoissa. Sarjana Tate no Yuusha no Nariagari on suurilta osin hyvin kömpelö, mutta NEET-päähenkilön viha ja kaltoin kohtelu kantaa sarjaa erittäin sujuvasti.
Dungeon Meshi, eli kokkausta ja MMORPG-maailmaa käsittelevä sarja, on myös hyvä esimerkki sekä MMORPG-genren suosiosta että kokkausgenren noususta. Dungeon Meshistä on kuitenkin vielä paha sanoa, osuuko se jättipottiin vai ei.
Oma suosikkini MMORPG-genrestä on The Legendary Moonlight Sculptor. Kyseessä on vähemmän yllättäen taas manwha. Sarja on pelkkää asiaa, ei mitään magiaa tai bugittavia virtuaalilaseja. Päähenkilö on veloissa, myy nuoruusvuosillaan grindaamansa hahmon nettihuutokaupassa ja tajuaa, että tällä systeemillähän tekee rahaa. Hän aloittaa uuden pelin pelaamisen tavoitteenaan mahdollisimman optimaalisesti saavuttaa maksimitaso ja tehdä lisää fyffeä videopelejä pelaamalla. Tämä asetelma ja sen toimivuus asettavat muut MMORPG-sarjat vähän nolon valoon – onko draamaa pakko luoda aina sillä, että päähenkilö jää jumiin MMORPG-maailmaan ja jännitystä luodaan IF YOU DIE IN A GAME, YOU DIE FOR REAL -gimmickillä.
2 kommenttia
Päivitysilmoitukset