Kesä 2015 Päätös

Hyvät:

• Overlord
• Shokugeki no Soma
• Ore Monogatari
• Non Non Biyori Repeat
• Himouto! Umaru-chan

Keskinkertaiset:

• Idolm@ster Cinderella Girls
• Gate
• God Eater
• Rokka no Yuusha
• Arslan Senki
• Gakkou Gurashi

Dropattu

• Gangsta
• Charlotte
• Monster Musume no Iru Nichijou
• Gatchaman Crowds Insight

Umarun perseilyille kotisohvalla raivoaminen on yllättävän terapauttista. Umarulle ei voi olla aidosti vihainen, koska perseily on pohjimmiltaan puhdasta lapsellista itsekkyyttä ja ajattelemattomuutta. Umaru tiivistää myös jokaisen animekatsojan – sukupuolesta riippumatta -ihanneminän: täydellinen voimatasojen piilottaja, joka on ulkoisesti normoista parhain ja todellisuudessa niin kova hemmoteltu hikkyprinsessa ettei mitään rajaa, ollen täydellinen samaistumisen kohde. Sivuhahmot ovat välillä vähän meh ja juonikuviot perseestä, mutta tuo hamsteripukuinen jumala pelastaa sarja kuin sarjan.

Gatchaman oli todella pettymys. Ensimmäinen kausi oli viime vuoden parhaimmistoa, mutta tokan kauden alusta jäi lähinnä se fiilis, että tarinaa oli jatkettu jonkun fanfic-kirjoitelmalla. Toinen uusista hahmoista oli huonompi ja tylsempi versio päähenkilöstä, mistä huokui se, että joko 15w tyttö tai 50w setä on miettinyt, että tähän on katsojien varmaan hyvä samaistua. Uusi alienhahmo oli myös selkeästi tehty samalla mietteellä tietämättä mistään mitään ja toteamalla, että tässä on kiva söpö hahmo, katsojat varmasti rakastavat. Kumpikaan ei istu yhtään tarinaan, joka muutenkin ontuu tahdiltaan, kun vanhoja asioita kerrataan vielä nelosjakson kohdalla. Tarinan pahis esittelee meille varmasti tekijöiden mielestä syvällisen moraalisen pohdinnan, mutta aiheuttaa yksinkertaisuudellaan ja mielenkiinnottomuudellaan lähinnä myötähäpeää. Tämä viimeistään vakuuttaa siitä, että kakkoskaudesta on vastuussa joku fanikirjoittaja, joka on öisin kuvitellut kuinka kivaa olisi elää gatchaman-maailmassa miettimättä asioita loppuun asti ja saamatta mitään kritiikkiä ajatuksistaan.

Kuten alussa epäilin, Gangsta ei onnistunut herättämään mielenkiintoa. Mikään ei oikein iskenyt, mafiamaailma ei toiminut, hahmot olivat tavattoman tylsiä. En tiedä onko anime epäonnistunut vai kärsiikö myös manga samoista ongelmista. Luulen, että en vain ollut kohderyhmää. Gangstan tekijä on kuitenkin nainen, ja se on ilmeisesti suosittu BL-piireissä. Voisin kuitenkin hehkuttaa Black Lagoonia tässä välissä. Black Lagoonissa sen rikollista alamaailmaa avataan heittämällä tavallinen salaryman sen sekaan, jolloin asiat avautuvat pikku hiljaa ja niihin saadaan erilaista näkökulmaa. Gangstassa tätä näkökulman avausta yritetään ilmeisesti prostituoidun avulla, mikä ei yhtään toimi, koska hän on jo osa alamaailmaa, eikä tarjoa mitään tuoretta tai ristiriitaista tilanteisiin.

Monster Musume no Iru Nichijou. Ei ole varsinainen yllätys, ettei tämän animesovitus jaksanut innoittaa. Hirviötytöt toimivat parhaiten alkuperäisessä luontokirjamuodossaan eivätkä animessa.

Charlotte ei myöskään iskenyt, lähinnä slapstick-komediansa vuoksi. Miksi edes nostan slapstick-sarjoja katsottavaksi, ne voisi dropata huoletta suoraan.

Gate olisi voinut suurempikin sarja, mutta päätyi olemaan vähän lapsellinen armeijan ylistystarina parilla kivalla naishahmolla, joista suurin osa jäi sivuosiin. Armeijapropagandaa ei tietenkään ollut juurikaan jenkkileffoihin tottuneen mielestä, mutta animen puolella tällaiset sarjat ovat melko poikkeuksellisia. Gatesta kirjoiteltiin ympäriä nettiä paljon sen takia, että eiväthän nyt jenkkien erikoisjoukot Japanin erikoisjoukoille häviä, mutta tämä on sellaista mieslapsiautismia, ettei siihen parane sen syvemmin mennä.

Non Non Biyorin uusi kausi teki sen, mikä 4girls1club-sarjojen olisi pitänyt tehdä ajat sitten. Aloittaa alusta. Aikajanalla ei ole näissä tarinoissa väliä, kun tärkeintä on se, mitä hauskaa tytöt keksivät. Kronologisessa kerronnassa taustalla on aina se pieni rintaa kouraiseva ajatus, että kohta tytöt valmistuvat koulusta ja tämä kaikki päättyy.

God Eater rullaili alusta loppuun kivasti ilman yllätyksiä. Pelimainoshan tämä oli, mutta onneksi hahmo- ja hirviödesignit ovat sitä luokkaa, että niitä kelpaakin mainostaa. Juonikin oli ihan riittävällä tasolla tällaiseen sarjaan.

Olenkohan muuten missään välissä tyhjentävästi selittänyt ”nollat taulussa”-termiä, jolla tykkään kutsua God Eaterin kaltaisia sarjoja. Termi tulee armeijan tarkkuusammuntaharjoituksesta, ja viittaa siihen, että taistelija ei ole onnistunut osumaan kohteena olevaan tauluun kertaakaan kunnolla. Keskiosioon osuminen ja pisteiden saaminen vaatii taistelijan keskittymistä tähtäykseen ja ampuma-asentoon. Tämä kaikki on kuitenkin liian vaativaa joskus, jolloin taistelija vain ampuu menemään ajattelematta, eikä osu tauluun kertaakaan. Välillä väsyttää, jolloin voi pistää God Eaterin kaltaisen sarjan pyörimään ja tietää, ettei tarvitse keskittyä tai kovin syvällisiä ajatella seuraavaan 20 minuuttiin.

Arslan Senki kuuluu myös tähän kategoriaan. Siinä on sen verran sotajuonia, että voi tuntea itsensä älykkääksi älykkään sarjan parissa, mutta ei kuitenkaan niin ovelia että tarvitsisi keskittyä sen kummemmin. Taistelut ovat kuitenkin huutamishöttöä, ja Arslanin muihin verrattuna täysin ylivoimaiset kaverit ratkaisevat kyllä taistelut. Sisarsarja Kingdom on paljon syvällisempi kaikin puolin.

Rokka no Yuusha edusti animelle harvinaista dekkarigenreä – mitä nyt tietysti Salapoliisi Conan on eräs tunnetuimmista animeista – mutta yhden courin animeita ei pahemmin ole onnistuneesti tehty. Fantasiamaailmaan sijoittuva rikospähkinä toiminnalla oli oikein mukava, mutta koska jotain jäi silti puuttumaan, en tätä hyväksi nosta. Luultavasti se johtui lopusta, mutta jos tietää loppuratkaisun, niin tätä sarjaa ei kannata katsoa. Tai sitten siitä, että 12 jaksoa on liian pitkä aika tällaisen esittämiseen, ja homma oli melko tökkivää puolivälissä. Silti varsinkin päätyttöjen designit olivat tosi hyviä.

Gakkou Gurashi oli merkittävä siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa 4girls1club-meno kohtaa pimeän puolen asioita. Genren dekonstruktiosta ei kuitenkaan voida puhua, sillä Gakkou Gurashi on huonohko sarja. Sarjan promokuva oikeastaan kertoo siitä kaiken olennaisen. Neljästä tytöstä yhdellä on erilainen koulupuku, mutta tätä ei koskaan selitetä. Ilmeisesti sarjan tekijät eivät tajua, miten tällainen riepoo katsojaa, ja niinpä koko sarja jatkuu samoilla epäloogisilla katsojaa ärsyttävillä linjoilla. Se on jo saavutus, että kauhugenren sisällä onnistuu olemaan typerä sarja. Omalla kohdalla viimeinen niitti oli perseilyt koiran kanssa, mutta jotenkin tämä oli silti pakko katsoa loppuun, eli sarjassa oli kyllä jotain ainesta.

Ore Monogatarin toinen puolisko oli ensimmäistä selkeästi heikompi kiitos huonojen sivuhahmojen, mutta onneksi pikkusisko-arc oli niin hyvä, että Ore Monogatarin voi hyvin mielin listata hyväksi sarjaksi. Ehkä pariskunnan hyvä ihmisyys oli välillä aika yliampuvaa, mutta on se silti kiva katsoa tämän kaltaisia shoujosarjoja, kun ei niissä yleensä ole näin kivaa vaan tarjolla on tunnevammaista jääprinsessaa ja sadistista pojuydeä.

Overlord oli kauden paras anime, joka innoitti minut kirjoittamaan MMORPG-genrestä noin yleensäkin. Overlordissa menin hehkuttamaan antisankaruutta, mutta sarjan edetessä pidemmälle valkeni, että päähenkilö olikin oikeasti oikeudenmukainen, hyvis joka vain jakoi muille hahmoille sitä mitä he ansaitsivat. Se oma loppuun asti suojeltava poppoo nyt vain sattui olemaan luurankoja ja demoneita.

Olen hehkuttanut Shokugeki no Soumaa viimeiset 9 kuukautta, katsokaa/lukekaa se jo. Anime oli laadukas ja uskollinen mangalle aina päätökseensä asti.

Kategoria: Kaudet