Kesä 2021 Loppu

Hyvät

  • Tokyo Revengers
  • Kageki Shoujo!!
  • Vanitas no Carte

Keskinkertaiset

  • Higurashi no Naku Koro ni Sotsu
  • Bokutachi no Remake
  • RE-MAIN
  • Meikyuu Black Company

Dropped 

  • Mahouka Kokou no Yuutoisei
  • Shiroi Suna no Aquatope
  • Kaizoku no Oujo
  • Uramichi Oniisan
  • Sonny Boy

Uramichin vitsi oli jo parissa jaksossa nähty. Akvaarion pelastaminen tai merirosvojen aarteen löytäminen eivät jaksaneet myöskään innostaa. Mahoukan osalta pitänee hyväksyä, että ainoastaan eka kausi oli viihdyttävä ja taistelutaikakoulun perusteos, nämä muut sitten ihan muuta. Sonny Boyn tarkoitus jäi vähän epäselväksi, vaikka kovasti se koittikin viestiä jotain. Huono jopa taideanimena, koska tyyli ei loppupeleissä ollut edes niin erikoinen.

Kageki Shoujo!! oli todella hyvä, hahmojen kehittyivät silmissä. Esimerkki siitä miten arkkityyppejä käytetään: kaikille on selvää mitä hyperaktiivinen hölösuu blondi tekee ja mitä se hiljainen supervarautunut sinitukka miettii. Hahmoihin pääsi saman tien kiinni ja saman tien heitä alettiin sitten rakentamaan ja kehittämään. Eikä tämä rajoittunut ainoastaan päähenkilöihin vaan sivuhahmotkin olivat hyviä, jopa se likainen läski otaku. Huippunäyttelijäksi kehittyminen toi hyvät raamit hahmoille ja sopivaa jännitystä katsomiseen.

Higurashia on vaikea arvioida. Sinänsä tykkään hirveästi vaihtoehtoisista tarinan poluista, mutta jotenkin kolmas kerta tylsistytti. Ehkä ongelma oli se, että kohtaukset olivat pitkälti samoja ja eri näkökulma tapahtui joko ennen kohtausta tai kohtauksen jälkeen. Tuli luultavasti liikaa toistoa. Satoko oli toki aivan ihana, mutta en tiedä suosittelisinko tätä sarjaa. 

Meikyuu Black Company ei ollut oikeastaan isekai vaan työpaikkasarja, jossa pomot kiusaa ja koetat kohota arvoasteikossa, ja lopulta voimafantasia toteutuu ja olet itse pomo kiitos kovan taktikoinnin. Ei mitenkään erityinen tai syvällinen, mutta jotenkin jaksoi silti viihdyttää.

RE-MAIN osasi olla todella typerä välillä. En yhtään tykkää muistinmenetysjuonesta, ja tässä se tapahtui kaksi kertaa. Onneks urheilevia poika katsoo aina mielellään ja sarjassa oli koko ajan kiva fiilis. Silti todella kaukana parhaista urheilusarjoista, matseissa ei ollut tarpeeksi jännitystä.

Bokutachi no Remake onkin vaikea pala arvioida. Tavallaan sarja oli välillä todella naiivi uudelleenelämisen kanssa, mutta välillä heitteli hyviä pointteja kuten että hei pilasinko nyt kaikkien muiden elämän. Käänteinen ”Ihmeellinen on elämä” olisi todella kova sana, mutta ei tämä sarja ihan siihen taipunut. Filosofisen pohdinnan sijaista kyseessä tuntui olevan pohdintaa enemmänkin siitä, onko meidän päähenkilöllä hyvä olla. 

Vanitas no Carte oli viihdyttävä: taistelut komeita, miljöö kaunis, tarinaa riitti ja hahmoissa särmää. Hahmojen mangailveily on animessa vaikeaa, mutta ainakaan se ei nyt liikaa häirinnyt. Ei nyt mikään vuoden anime, mutta sarja tiesi mitä teki, niin laitetaan hyväksi.

Tokyo Revengers – olen kova bousouzoku-fani joten Tokyo Revengers on tietysti suosikki. Jännäksi homman teki aikamatkailu, mutta ehkä suurempi syy oli sarjan päähenkilön shinjimäisyys. Avuton nössö kaveri, joka pikku hiljaa ehkä vähän miehistyy. Tässä mielessä sarja poikkeaa hyvin paljon normaalista bousouzoku-päihitä-seuraava-entistä-vahvempi-pahis-kaavasta. Päähenkilöllä ei koskaan ollut mitään mahdollisuuksia päihittää ketään fyysisessä tappelussa. Silti siinä on kaikki ihanat bousouzoku-maailman äijämäisyydet mukana.