Vahvimmat mangasuosittelut: Martial arts -mangat

Martial arts -mangat ovat toimintamangan alaji, jossa on urheilugenren elementtejä. Urheilugenrestä ne eroavat sillä tavalla, että tappelut eivät tapahdu pelkästään kehässä ja yleensä ovat ihmishenget kyseessä. Muista toimintagenreistä ne eroavat sillä, että miekkoja ei ole käytössä (miekkaheiluttelut ovat kokonaan oma taiteenlajinsa, vaikka yhtäläisyyksiä löytyy paljon) ja ne sijoittuvat realistiseen maailmaan eli lohikäärmeitä ja avaruusolioita ei nähdä. Sinänsä ne eivät ole tietenkään realistisia, koska menoa eivät fysiikan tai fysiologian lait haittaa, mutta ainakin ne näennäisesti ovat sidoksissa kamppailulajeihin eli bankait loistavat poissaolollaan. Martial arts –genreen kuuluu myös tappeluiden syvällisyyden pohdinta eli miksi tapellaan ja kuka on oikeassa.

Tähänkin genreen mahtuu hyvin monenlaista tavaraa ja tässä erilaisia helmiä:

Tough

Päähenkilönä on kaikista kovimman kampailulajityylin perillinen. Muut tyylit eivät tätä seikkaa hyvällä usko, joten tämä fakta pitää takoa heihin pahalla. Eli hyvinkin tavanomainen kaava, jossa nuoren mantelinperijän pitää todistaa itsensä. Pääjuonena on kuitenkin suvun ongelmat, sillä päähenkilön isällä on kaksoisveli. Ja niin kuin yleensä tuppaa käymään, tämä veli on pahis. Tässä mangassa on näistä parhaimmat taistelukohtaukset ja parhaimmat filosofoinnit, sillä päähenkilö ei edusta pelkkiä hyviä ja pehmeitä perusarvoja vaan myös armotonta oikeudenmukaisuutta.

The Breaker

Korealaisetkin ovat myös ahkeria martial arts –piirtäjiä. Heidän manhwassaan korostuu inner energy eli chi, joka on vähän voimatasokamaa, mutta pääfokus on tekniikoiden osaamisella. Myös vaikeat ja pitkät tyylien ja iskujen nimet ovat tavallisia, joka tekee korealaisesta tavarasta vähän vaikeammin luettavaa. The Breaker on tämän genren parhaiten tehdyin tuotos, vaikka kaavaltaan erittäin tavanomainen. Koulukiusattu poika tapaa Mestarin, joka opettaa hänelle perusliikkeet ja sitten ollaan kietouduttu martial arts maailmaan, jossa tämä poika kulkee taas tappelusta tappeluun voittaen ne sinnikkyydellään. Sanomattakin selvää, että Mestari on hylkiö ja koko maailma on heitä vastaan. Onneksi liittolaisia löytyy matkan varrelta. Jos koulukiusattu päähenkilöpoika ahdistaa niin voi tilalle ottaa Veritasin, joka on oikeastaan ihan samanlainen paitsi päähenkilöpoika on kova tyyppi, joka tapaa Mestarin tylsyyden takia. Nämä kaksi ovat juoneltaan ja tarinaltaan selkeästi heikompia kun tämän listan muut mangat, mutta joku näissä manwhoissa vetää puoleensa.

Holyland

Perusasetelma näissä tarinoissa: koulukiusattu poika oppii kampailulajeja ja oppii puolustautumaan. Mutta tässä mangassa tappeleminen ei suinkaan ole mikään pelastus tai hieno asia. Synkkä manga missä tappelu ei poikkeuksellisesti ratkaise ongelmia tai pahaa oloa vaan lisää ongelmia. Tappelun voittamisesta ei tulekaan hyvää fiilistä. Muut ovat tämän listan mangoista ovat pojille tehtyä kevyttä toimintaviihdettä, mutta tämä manga ansaitsee seinen-tittelinsä. Holyland, eli kadut joissa pojat tappelevat, sijaitsee jossain todella hämärän alueella.

Worst

Worstissa ei itse asiassa ole itse kampailulajeja juuri yhtään. Kyseessä ovat vain raa’at katutappelut, jossa otetaan mittaan miehestä ihan vain suoraan lyömällä, potkimalla ja aseita käyttäen. Katutappeluilla katsotaan kuka on kovin jengin sisällä ja sitten katsotaan kuka on kovin eri jengien välillä. Yksinkertaisesta kaavasta huolimatta mangassa taktikoidaan hirveästi ja käydään strategiapalavereja miten, missä ja miksi seuraavat turpakäräjät suoritetaan. Tästä huolimatta tappelut ovat pohjimmiltaan rehtejä ja henkilöt huokuvat ilmiselvää samuraihenkeä. Ainoa näistä suositteluista joissa tappeluissa eivät ole ihmishenget kyseessä, koska asenne on että pojat ovat poikia ja rähinät lopetetaan sitten kun kasvetaan aikuiseksi ja mennään töihin.

Change 123

Tämä lienee enemmän ecchihaaremia, mutta otan tämän silti mukaan, sillä tappeluilla ja kampailulajeilla on hyvin keskeinen merkitys tarinassa. Ja ennen kaikkea suosittelen tätä sen takia, että päähenkilöpoika on vässykkä, jota taistelulajeja osaava tyttö suojelee. Ja poika ei edes koskaan opi tappelemaan vaan toimii prinsessana päähenkilötytölle. Kiva lisämausteena myös, että tytöllä on 4 eri persoonallisuutta joiden mukaan myös taistelutyyli vaihtuu. Eikä ecchi ainakaan minun lukukokemustani pilaa, päinvastoin.