Evangelion: Asuka ja Rei, Aurinko ja Kuu

Mainitsin aikaisemmin, että Neon Genesis Evangelionissa on merkittävää kuinka Asuka esitellään aurinko taustallaan ja Rei taas kuun kanssa. Kyseessähän on ilmiselvä symboliikka, mutta mikä. Aurinko ja kuu ovat kuitenkin melko yleisiä symboleita ja niistä löytynee erilaisia tulkintoja vähintään niin monta kuin ollut eri kulttuureja. Perinteisemmät  päivä&yö/mies&nainen/yang&yin/elämä&kuolema tulkinnat tuskin ovat mitenkään vääriä. Mutta ottaen huomioon Evangelionin hahmokeskeisyyden ja psykoanalyysiviittaukset, minusta on kuitenkin perusteltua olettaa, että ne kuvaavat hahmojen sisäistä maailmaa. Evageeks- sivustolla on käyty tätä symboliikkaa läpi, mutta valitettavasti analyysi jää tasolle ”aurinko paistaa, kuu heijastaa”. 

Käytän tässä lähteenä Mirja Sinkkosen kirjaa Naisen Itsetunto, koska se on nimensä mukaisesti tehty naisen näkökulmasta. Hän käyttää aurinko ja kuu määrittelyssä pohjana narsistista persoonallisuushäiriötä. Saito mainitsi, että Evangelionia voisi selittää ”borderline” eli epävakaan persoonallisuushäiriön kautta tai sitten hän tarkoitti persoonallisuushäiriöitä yleisellä tasolla. En pysty varmistamaan tällä hetkellä, enkä ole löytänyt tuota Saiton alkuperäistä Evangelion-burgerointia mihin hän kirjassaan viittasi.

He’s boring. That’s the Great Third Child? What a disappoiment.

Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä on kirjoitettu maailmankirjat täyteen, mutta laitetaan nopea tiivistys ihan diagnoosilistasta (DSM-IV):

Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia (fantasia tai käytöksen tasolla), ihailun tarvetta ja empatian puutetta. Alkaa varhaisaikuisuudessa ja esiintyy monissa yhteyksissä vähintään viidellä seuraavista tavoista:

  1. Henkilöllä on suuret käsityksestä itsestään (liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan, odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena)
  2. Keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
  3. Uskoo olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen ja kokee, että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä
  4. Vaatii korostunutta ihailua
  5. Kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytetyksi
  6. Käyttää häikäilemättä muita hyväkseen
  7. Ei kykene empatiaan: on haluton huomaamaan toisten tunteet ja tarpeet ja eläytymään niihin
  8. Kadehtii muita ja uskoo muiden kadehtivan häntä
  9. Käyttäytyy röyhkeästi muita kohtaan ja asennoituu heihin ylimielisesti

Tämä kuvastaa siis aurinkoa, joka on täynnä itseään ja omaa loistettaan. Lisäisin vielä että polttaa armottomana. Kuu on tämän vastakohta, sillä kuu pystyy vain heijastamaan muiden loistetta. Tähänkin lisäisin että ei myöskään lämpöä. Sinkkoselta suora lainaus:

”Siinä missä aurinko öykkäröi, kuu ei tekisi sitä suin surminkaan! Hän on vaatimaton ja hänellä on erittäin vaatimattomat, suorastaan itseään ja omaa arvoaan mitätöivän käsitykset itsestään (tässä on kyse vain öykkäröinnin negaatiosta). Vaatimattomana hän pyrkii välttämään ajatuksia tai toiveita omasta loistavasta tulevaisuudesta. Hän kokee olevansa huonompi kuin muut ja siksi välttelee kaikenlaista erityiskohtelua tai keskipisteeksi joutumista. Hän ajautuu usein hyväksikäytetyksi, tunnistaa sen mutta antaa sen jatkua loputtomiin. Hän on ylivastuullinen, ylikiltti ja alistuva sekä ylen määrin empaattinen. Hän mitätöi ja laiminlyö itseään, ohittaa omat tarpeensa ja pitää niitä merkityksettöminä.

Tällaiset naiset ovat oppineet kätkemään ja peittämään tunteessa tai kykenevät ainakin hankalissa tilanteissa olemaan ilmaisematta tunteitaan. ”…” Persoonallisuuden rakenne on muodostunut kahdeksi kerrokseksi siten, että henkilö näyttää ulospäin tai roolia, mutta kätkee todelliset tunteensa, varsinkin raivonsa monien muurien taakse, usein piiloon itseltäkin.

Kuu-tyyppi on tietyllä tapaa minäheikko tai minätön. Hän ei uskalla olla oma itsensä, ei uskalla elää omaa elämäänsä eikä suhteessa ollessaan ilmaista omia tunteita, ajatuksia tai mielipiteitä, ei ainakaan eriäviä mielipiteitä.”

Sinkkonen kuvaakin kuuta passiivis-aggressiiviseksi persoonallisuudeksi. Hän myös korostaa, että persoonallisuuden häiriöiden ollessa kyseessä ei olemassa huonompia tai parempia ihmisiä.

”Why do you pilot this?” “Because I’m bonded to it” … “You’re very strong Ayanami” “I have nothing else”

Yhdistäminen on Reihin ja Asukaan on toivottavasti useimmille helppoa. Rein nimikin (TL NOTE: REI MEANS ZERO) kertoo jo minättömyydestä ja Rei tekee sitä mitä käsketään itsensä uhrauksenkin uhalla. Ylimielinen ja kateellinen Asuka mitätöi kaikkea eikä välitä muista tippaakaan. En nyt enää ala narsismin hoitoprosessia kuvaamaan, mutta sekin vastaa hyvin Asukan romahdusta siinä vaiheessa kun hänen narsistiset mielikuvansa parhaana pilottina olemisesta kohtaavat paljastavan realiteetin. Rei onkin vähän hankalampi. Häntähän on yleisesti sanottu tunteettomaksi, mitä Sinkkosen kuvaama kuu ei ole. Vai onko hänelle sittenkin tunteet jotka ovat kyteneet pinnan alla ja passiivis-aggressiivinen vastarinta paljastuu hänen pettäessään Gendon? Rei on kyllä tyhjä, mutta ei tunteeton. Hyvä on myös kohtaus jossa nämä kaksi tapaavat:

  • Asuka:Hello! You must be Rei Ayanami, the pilot of the prototype. I’m Asuka! Asuka Langley Soryu. I’m the pilot of Eva Unit 02. Let’s be good friends!
  • Rei: Why?
  • Asuka: Because it’d be convenient, in lots of ways.
  • Rei: If I’m ordered to, I will.
  • Asuka: Talk about odd.

Ilmeetön vai piilotettua aggressiota? Asuka seisoo auringon edessä ja estää Reitä lukemasta kirjaa.

Muun muassa tämä psykologisten vastakohtien käsittely teki alkuperäisestä Evangelionista God Tieria ja 2deep4u. Mutta erityisen innostunut olen siitä miten uudet elokuvat ovat lähteneet liikkeelle. Asuka ja Rei ovat alkaneet ”parantumaan”. Asuka ei ole niin ihailua vaativa ja hän ottaa muitakin huomioon. Rei esittää oman ajatuksen, hän haluaakin huomiota. Nämä tiivistyvät kohtauksessa jossa Rei haluaa pitää päivälliskutsut. En tiedä olisiko tämä kohtaus voinut päättyä muuta kuin ”you want a happy ending? too bad, kimochi warui”. Veikkaan, että kaikki hahmojen parantumisyritykset tullaan säälimättä murskaamaan myös jatkossa ja loppu jää yhtä avoimeksi kuin End of Evangelionissa.

Huom. Fly me to the Moon tuskin on sidoksissa tähän symboliikkaan.