Desuraportti

Suunta kohti Desuconia alkoi jo perjantai-iltapäivästä heti kun kehtaisi töistä livahtaa. Raivopäiväisesti ohitellen kiisin pitkin moottoritietä valvontakameroita uhmaten vain saapuakseni todistamaan, että nakamani oli myöhästynyt junasta. Hän oli myös unohtanut lippunsa. Hyvää conin alkua. Siirryttiin kuitenkin perustamaan päämaja Omena-hotellille, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan ympäristöä. Teekkarin erehtymätön vaisto johdatti Alkoon, jonka valikoimia päätettiin hyödyntää juhlan kunniaksi ja ihan vaan raskaasta arjesta irti pääsemiseen.  Strategiapalaverin jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että auto on siirrettävä Sibelius talolle valmiiksi huomista varten. (Maksullinen pysäköinti alkaa klo9, tapahtuma alkaa klo 10)

Paskaa hentsua hotellilla

Paluumatkaksi napattiin matkaevääksi läheisestä S-Marketista muutaman olut, toverini tosin nautti lonkeroa, joka tietysti nimensä puolesta sopi viikonlopun teemaan, mutta itse en tuollaisista makeista homolitkuista perusta. Tästä dilemmasta huolimatta päästiin sovussa takaisin hotellille. Läppäristä ei paljoa ääntä lähde, mutta iskettiin animetillitukset soimaan ja korkkattiin sake-pullon. Se oli pahaa, ei yhtään niin kuin minun kiinalaisissa piirretyissäni, joten jälkimakua piti poistaa usean oluen ja konjakkiryyppyjen kera. Jossain vaiheessa iski nälkä, jolloin turvattiin turkkilaisiin. Ruoka oli pahaa, en suosittele Wanhan Mestarin vieressä olevaa kebab-mestaa. Hotellille palatessa kaunis suomalainen kesäilta(vettä tuli jossette olleet paikalla) kutsui nauttimaan huurteisia terassilla. Tätä iloa kesti muutaman kaljan ajan kunnes häätö tuli aukioloaikoihin vedoten pois. Huominen Desucon jännitti meitä ujoja poikia sen verran valtavasti, että otettiin vielä vähän konjakkia teen kera yömyssyksi, että saataisiin varmasti nukuttua hyvin.

Aamulla oli aika huono olo, animetillitukset jauhoivat vieläkin ja tarkempi tarkastelu osoitti, että se pirun conikin oli alkanut reilu tunti sitten. Koottiin itsemme ja lähdettiin rauhallisesti kävelemään kohti Sibeliustaloa. Pirteästä olotilastamme huolimatta meido tervehti meitä iloisesti ja parin kahvikupin jälkeen alkoi tuntumaan, että kyllä tästä vielä päivä saadaan aikaiseksi. Suunnattiin Madoka luennolle, koska se on älykäs sarja älykkäille ihmisille. Luento oli ihan jees, mutta tyyppien henkilödynamiikka ei pelannut. Pari erittäin hyvää pointtia, mutta hahmoja olisi voinut avata syvällisemmin. Meemejä olisi voinut huudella enemmän. Tämän jälkeen ostettiin fanipiirrettyä erotiikkaa lempihahmoistamme. Pitkällisen energiaa vaativan prosessin jälkeen tunnettiin kaipausta kiinteää ateriaa kohtaan, joten ajettiin keskustan sushi-ravintolaan, koska glorious nihon. Pari ekaa palasta meni hyvin alas, mutta sitten alkoi tökkimään ja pahasti eli onnistuin pilaamaan sushineitsytkokemukseni. Päädyttiin tunniksi keräämään voimia hotellille. Sitten kiirehdettiin Touhouluennolle. Cirnokoneen ja cho-marissan olivat erinomainen parivaljakko, joka onnistuu luomaan rennon ja asiantuntevan ilmapiirin. Tänä vuonna naisyleisö sai pojat ilmeisesti jännittämään ja aihe oli liian mainstream, jotta esitys olisi ollut yhtä hyvä kuin viime vuonna. Helvetin hauska se oli, meemejä tuli ainakin tarpeeksi, vaikkakin yksipuolisesti. Sitten konserttiin, joka oli avartava kokemus, sillä en todellakaan tuntenut biisejä. Itse asiassa luulin että tulisi pitkä istuminen, mutta yllätykseksi huomasin jopa nauttivan musiikista.  Sitten waifu-luento, jota olenkin jo käsitellyt. Meemejä olisi voinut olla enemmän.

Taidekuvia

Tämän jälkeen kiskottiin raivolla pohjia hotellilla ja iltabileisiin. Paikka oli hyvä: drinkkejä oli riittävästi ja niitä sai rahalla lisää. Oksennusta alkoi tulla suuhun jossain välissä, mutta tämä ei suinkaan johtunut liiasta juomisesta vaan normaalihomoista, jotka tulivat pilaamaan asiat jossain vaiheessa ja vyörytimme asemat kohti Teerenpeliä. Pöytään sattui ilmeisen sivistynyttä porukkaa sen tavallisen ”sä et tiedä elämästä mitää josset oo istunut vuottakaan” seuran sijasta. Yks tyypeistä oli ainakin joku lakimies ja tuntui tietävän hirveästi näistä coni-hommista. Muut oli jotain blogihomoja, ja tämä pitää mainita, koska muuten en olisi päässyt blogilistoille. Siirryttiin takaisin hotellille jatkoille ja huudeltiin anonyymejä mukaan ja niitähän pamahti huone täyteen niiden helvetin animetyty t-paitojensa kera. Animetillitukset pauhasivat, viini virtasi ja viisaita puhuttiin. Jossain vaiheessa muistettiin että se pirun coni jatkuu huomenna ja päätettiin mennä aikaisin nukkumaan, että huomennakin jaksaa eli mentiin jo aamukuudelta nukkumaan.

Tärinän takia en kuvannut cossaajia

Aamulla oli tosi huono olo. Tehtiin kuitenkin seuraavanlaiset positiiviset havainnot:  reiluina miehinä oltiin tarjoiltu viiniä ja kaljaa myös hyville ystävillemme pöydälle ja sängylle. Sängystä löytyi myös verta, joka johtui pahasti lohjenneesta kynnestä. Hyvä, mullehan ei ovet vittuile. Kädet täristen nakattiin kamat autoon. Ilman laatu oli erittäin huono, ja hapen puutteen vuoksi päädyttiin hurauttamaan taksilla sibeliustalolle. Nyt jo vähän epäilytti, mutta meido tervehti vieläkin iloisesti. Parin kahvin jälkeen löydettiin taas uskoa elämän jatkumiseen. Käytiin kaupan kautta ja lähdettiin keräämään voimia pihalle komeroluentoa varten. Luento oli kamala pettymys, sehän olikin joku asiallinen luento, jossa ei huudeltu meemejä, joten lähdettiin vetään. Ei ne vinkit ois kuitenkaan toimineet saatana. Löydettiin cirnokone ja cho-marissa. Näytettiin uhkaavilta ja mentiin päättäjäisiin huuteleen meemejä. Itkettiin pihalla katkeria eronkyyneleitä. Ajateltiin vielä ympäriinsä popitellen Black and Yellow sketchiä, mutta kukaan ei tajunnut.  Seuraavana yönä taisteltiin liskoja vastaan ja pidettiin töissä ”low-profile” päivä.

Muistakaa että Desucon on päihteetön tapahtuma. Lukasin laudat ja blogit ja on hienoa, että Desucon tarjoaa jokaiselle jotain. Myös meille perseilijöille.