Hikikomori as Gendered Issue
Liikkuessani internetin pimeillä ja turvattomilla kujilla törmäsin, niin kuin netissä usein käy, mielenkiintoiseen asiaan. Tällä kertaa oli kyseessä tutkielma ”Hikikomori as Gendered Issue” joka nähdäkseni varsin ansioituneesti tarkastelee hikkyilmiötä. Erityisesti huomiota kiinnitti hikkyyntymiseen listatut sosiaaliset syyt.
- Paineet menestyä elämässä, vain yksi hyväksytty ”reitti” elämässä aka Babylonin lampaat
- Koulutusjärjestelmä ja erityisesti sen asettamat kovat paineet
- Äiti-poikasuhde
Kaksi ensimmäistä nyt olivat tiedossa, mutta kolmas kohta pääsi yllättämään. Sille on oikein termikin (taino tästä ei nyt enää pitäisi yllättyä kun on Japani kyseessä) amae ja äitiä kuvaava termi on kyohiku mama. Amae on japanilaisen psykoanalyytikko Takeo Doin termi ja joudun taas myöntämään sivistymättömyyteni kun en ole tähän kaveriin ennen törmännyt. Pistetään mieleen ja koetan jossain väliä lukaista hänen kirjojaan. Tyytykäämme nyt siihen kuvaukseen mitä tuo tutkielma (ja wikipedia) antaa ja korjaan sitten jälkeenpäin jos tarvetta on.
Äidit paapovat poikiaan Japanilaisessa yhteiskunnassa niin paljon, että he eivät kestä ikäviä ulkomaailman paineita ja jäävät mieluummin mukavaan kotiin. Äidit myös hyväksyvät kotiin jäämisen ja ongelman kieltäminen on yleistä. Myös sosiaaliset taidot jäävät aika huonoiksi kun tietysti tyttöystävän oletetaan jatkavan tätä samaa palvontaa, mikä saattaa ehkäpä jossain tilanteissa aiheuttaa joitain pienehköjä ongelmia. Hikikomorointi eli itsensä sulkeminen huoneeseen on myös kapinaa tätä äitiä vastaan. Perhe nähdään yhteiskunnan jatkeena. Japanilaiset välttelevät konfliktia myös perheen sisällä, eikä lapsille sanota kovin helpolla vastaan. Japanissa koulun tehtävänä on kasvattaa lapset. Tämä 3 kohta pahentaa entisestään muihin kohtiin liittyviä paineita ja stressiä, joiden katsotaan laukaisevan hikikomoroinnin. Tosin hikikomorille ei ole virallista (terveysviranomaisten) määritelmää ja termi on lähinnä median raiskaama. Tutkielma perustuu osin”hikkyjen parannuslaitoksessa” tehtyihin haastetteluihin.
Suomessahan vastaavaa ilmiöitä ei ole samassa laajuudessa tai samalla tavalla yhteiskunnallisesti rakentuneena asiana, vaikka kyllä täältäkin löytynee ylihemmottelevia äitejä. Suomi poikkeaa myös kahden ensimmäisen seikan osalta. Koulutusjärjestelmä on anteeksiantavampi eikä failattu pääsykoe ole niin big deal toisin kuin Japanissa. Välivuoden viettämistä on tosin Suomessakin kritisoitu ja CV:ssä ei saisi olla tyhjiä kohtia.
Kun aloin miettimään miksi tämä suht selkeä ei-isää ja hemmotteleva äiti asetelma on mennyt vähän ohi, tajusin että eihän animessa kuvata tätä juuri lainkaan. Animen hikkysankareilla ei ole palvelevaa äitiä vaan se on sisko kuten Rozen Maidenissa ja Welcome to NHK:ssa. Ano Hanassakaan ei ole äitiä vaan isä, joka palvelee hikkypoikaa. Yleensä vanhemmat ovat kuolleet tai matkoilla. Ja vaikka he olisivat hengissä, niin eivät he siltikään paljoa vaikuta. Äidin paapomista näkyy lähinnä vain kun hän tuo teetä vieraille ja kehottaa ehkä joskus tekemään läksyt, mutta tämä ei ole mitenkään epänormaalia. Tämä koskee pitkälti shonenia ja shoujoa. Aikuisten sarjat kuvaavat tätä ilmiötä, mutta eivät nekään asiaan sinänsä paneudu vaan mainitsevat lähinnä ohi mennen kuten vaikkapa tämän kauden Chihayafurussa. Animessa on kuvattu paljon opiskelua ja ranking listoja, mutta hardcore kyohiku mamoja ei juuri näy. Tai sitten se on niin itsestään selvää, että sitä ei kuvata. Colorful animeleffa tulee ensimmäisenä mieleen, jossa tätä teemaa oikeasti käsitellään. Missään animessa en ole myöskään nähnyt tuossa tutkielmassa kuvattua päivärytmiä koululaisilla/opiskelijoilla: kotiin kuudelta koulun jälkeen, nukkumaan, herää joskus keskiyön jälkeen ja raivoisaa opiskelua aamuviiteen, pienet unet ja takaisin kouluun. Elin siinä uskossa, että ei nekään nyt keskellä yötä sentään opiskele. Noh anime on viihdettä ja viihteessä kannattaa jättää ikävät asiat käsittelemättä eikä se ole mallinnusta todellisuudesta vaan haaveista.
Tutkielma käsittelee nimensä mukaisesti naispuolisia hikikomoreita. Suomalainen mediakin perehtyi tällä viikolla hikkyongelmaan Silminnäkijän jaksossa ”Kotini on hautani”. Haastateltavina oli kaksi hikkytytyä. Luotettavat lähteet irkissä ja laudalla ovat kertoneet minulle, että hikkytytyjä ei oikeasti ole olemassa ja he vain esittävät. Tutkielmassa kuitenkin todetaan, että hikkytytyjä saattaa olla sama määrä kuin miespuolisia hikkyjä, mutta tätä ei koeta ongelmaksi. Kuten joku nyymi lohkaisi ”hyvä vaan, pysyvätpähän keittiössä” joka summaa hyvin myös tutkielmassa esitetyt väitteet miksi tyttöjen hikikomeroitumista ei pidetä ongelmana. Aiemmin mainitut syyt kuitenkin koskevat molempia sukupuolia siitäkin huolimatta, että naisten oletetaan jäävän kotiäideiksi sen jälkeen kun ovat kouluttautuneet ja menneet töihin, josta ovat sitten löytäneet aviomiehen. Ei kovin tehokasta toimintaa. Äidit vaikuttavat tyttöihin samalla tavalla kun poikiin, mutta toisin kuin pojista tytöistä ei vaalita toimitusjohtajaa vaan täydellistä toimitusjohtajan vaimoa. Japanilaisilla tytöillä saattaa itse asiassa olla suurempi syy hikikomoroitua kuin pojilla, koska varmasti hirveästi nappaa ryhtyä uudeksi äidiksi hemmotellulle miehelle. Mutta se vasta suuri synti onkin olla avioitumatta. ”Parasite single” on termi naiselle, joka käy töissä mutta ei suostu avioitumaan. Suomessa loisiksi on tavattu kutsua vain sosiaalitukea hyödyntäviä tyyppejä. Kuvastaa hienosti japanilaisten asenteita.
Mutta toisaalta jos Japani ei olisi noin perseestä, niin tuskin saisimme nauttia sen lieveilmiöistä.
Lähteet:
http://towakudai.blogs.com/Hikikomori_as_Gendered_Issue.pdf
http://atuubi.yle.fi/node/14311
Hikikomori-ilmiötä tavataan kyllä Japanin ulkopuolellakin mutta tietysti eri muodoissa ja mittakaavassa yhteiskunnasta riippuen. Olin aika yllättynyt, että tekstisi tutkimus käsitteli nimen omaan naisia, olen itse saanut sellaisen käsityksen että hikikomori-ilmiö olisi Japanissa yleisempää miehillä kuin naisilla (ehkä juuri luetelluista kolmesta syystä johtuen). Varmasti niitä kotiin vanhempien helmoihin jääviä naisiakin Japanissa riittää, mutta kenties heidän kohdallaan hikikomori-ilmiö ei aina toteudu niin vahvasti kuin miehillä. Ehkä juuri tämä ”parasiittisinkku”-ilmiö on naisten tapa hikikomoreilla, miehet taas sulkeutuvat huoneeseensa muulta maailmalta kokonaan.
Ylihemmottelevia äitejä tosiaan löytyy Suomestakin, ja luin muutama vuosi sitten mittaustutkimuksesta, jonka mukaan vanhempien luo ”loisiksi” asumaan jää yhä huomattavasti enemmän nuoria miehiä kuin naisia. Suomessa yhteiskunnan odotukset ja kouluun pääsemisen tärkeys eivät ole läheskään samaa luokkaa kuin Japanissa, mutta kyllä ihmiset täälläkin osaavat pitää itseään epäonnistuneina jos eivät ensimmäisellä (tai toisellakaan) yrittämällä pääse pääsykokeista läpi. Siitä tosin väännetään kättä jatkuvasti, onko tämä yhteiskunnan vai yksilön syytä – vasta on esitetty argumentti, että suoraan lukiosta valmistuneiden on niin vaikea päästä yliopistoon samana vuonna koska he eivät jaksa ylioppilaskirjoitusten lisäksi enää lukea yliopistojen pääsykokeisiin. Saa nähdä, millaisia rakenteellisia muutoksia Suomi (puhumattakaan Japanista) yhteiskunta on valmis ottamaan, jos sillä saataisiin sossujonoja lyhennettyä.
~C
Sekin kanssa riippuu että minkälainen sosiaaliturvajärjestelmä maassa on ja pääseekö mielenterveyspalveluihin, jos sellaisia onkaan.
Nimittäin aika sekahedelmäsalaattia hikkyjenkin joukko on.
Niin… onhan se tosiaan vähän kuvaavaa, että parasiittisinkku-termi on ylipäätään olemassa. Suomessa on puhuttu vain vanhoistapiioista ja peräkammaripojista, ja niistäkin vuosikymmenten ajan enää leikillään.
Sekin on kuvaavaa, että yhteiskunta on niin kiinteästi rakennettu avioliittoinstituution ympärille. Onhan Suomessakin toki tapana muuttaa pois kotoa lukion jälkeen, potentiaalisesti yhteen sen tyttö/poikaystävän kanssa, mutta ei täällä vaan tulisi mieleen sanoa yli 24-vuotiaita naimattomia joulukakuiksi.