Vahvimmat animeleffa suosittelut
Tähän listaan kuuluvat vain stand-alone leffat eli sellaiset elokuvat, jotka eivät vaadi alkuperäisen sarjan katsomista eli jatko-osa leffat kuten Neon Genesis Evangelion ja Haruhi on rajattu pois. Samoin pidetään entry level kama poissa eli Akira, Ghost in the Shell ja ennen kaikkea Miyazakin leffat eivät kuulu tälle listalle. Muutenkin Ghibli leffojen listaaminen on aika hurrdurr puuhaa. Ei vain sen takia, että se on kasuaalipaskaa, mutta se antaa animesta aivan liian positiivisen ja lapsellisen kuvan. Aloin tosin näkemään Naapurini Totoron uudessa valossa luettunani tämän. (Luku-, kieli- ja linkin klikkaustaidottomille: Totoro perustuu oikeasti tapahtuneeseen raiskaus-murha-itsemurha tapausketjuun ja leffa kertoo tyttöjen matkasta kuoleman kanssa)
Animeleffoista voisi myös yleisesti todeta, että ne jos jotkut ovat muutoksen alla. Alkuperäisen sarjan tarinat kerrotaan uusiksi leffamuodossa, joka on ainakin esimerkiksi Nanohan kohdalla erittäin onnistunut ratkaisu. Tai sitten jatketaan tarinaa leffalla, mikä oli jees ratkaisu esimerkiksi Haruhin kohdalla. Aikaisemmin kommenteissa minua kehotettiin katsomaan Blood-C loppuun, jonka oli jäänyt kesken sen tylsyyden takia. Sitä katsoessa tuli pakosti mieleen, että oliko tämän sarjan tarkoitus toimia vain trailerina tulevalle elokuvalle. K-On leffan ensi-iltaan on pari päivää ja tiedän että eräät tahot ovat tätä leffaa odottaneet ”innokkaasti”. Sitä en tajua miksi helvetissä siitäkin on pitänyt leffa nysvätä. No tässä suosittelut oikeista anime-elokuvista:
Kara no Kyoukai 3
Leffasarja joka koostuu seitsemästä elokuvasta. Sijoittuu Nasuverseen eli osa viehätyksestä johtuu tästä. Nasuverseä ei kuitenkaan ole liikaa, joten näistä leffoista pystyy nauttimaan ilman perehtymistä sen ihmeellisyyksiin. Ja jos jotain ei ymmärrä, niin onko sillä väliä. Leffat eivät etene kronologisesti, joten niitä voi nähdäkseni katsoa missä järjestyksessä haluaa. Näin ollen suosittelisin leffa numeroa 3 eli Remaining Sense of Pain. Se toimii mielestäni leffoista parhaiten yksittäin, koska viittauksia on vähiten. Tykkään siitä myös sen takia, että Fujinon tarina kuvaa hyvin sitä kärsimystä mitä Nasun teoksissa tuppaa olemaan. Tunnelma on kaikissa osissa kohdallaan.
Perfect Blue
Satoshi Konin leffat ovat kuuluisia ja en tiedä tarvitseeko niitä erikseen suositella, mutta mainittakoon nyt tässä yhteydessä että Perfect Blue on oma suosikkini. Konin psykologisella tyylillä käsitellään tässä leffassa idolityttönä olemisen kärsimystä. Jos realistinen ote ei nappaa niin sitten kannattaa tsekata Paprika.
Colorful
Viittasin tähän elokuvaan hikkyblogauksessa eli tässä käsitellään japanilaisen yhteiskunnan ongelmia kuten koulutusta ja sen menestyspaineita, isä-poika suhdetta ja kotiäitinä olemista tai pikemminkin perhesuhteiden olemattomuutta. Näkökulmana on kuitenkin yksilön selviytyminen tässä kaikessa ja elokuva ottaakin mielenkiintoisen näkemyksen siihen, että miten tästä kaikesta selviää.
Bungaku Shoujo
Animaatio on muista elokuvista poiketen derp-laatua. Pakotettua draamaa luodaan useaan otteeseen dramaattisilla kaatumisilla ja juoksemisilla. Päähenkilö on perusvässykkä ja johtaa taas niihin mietteisiin, että miksi 3 tyttöä hänestä kuitenkin tykkää. Tästäkin huolimatta Bungaku Shoujossa on erittäin hyvä tunnelma kokoajan ja sarjan naishahmot on hyvin tehty. 3-osainen OVA avaa hahmojen taustat vielä tarkemmin. Suurin syy tämän suosittelemiseen on kuitenkin se, että kirjatyty on kertakaikkiaan aivan ihana ja mukava.
Wicked City
Silloin kuin anime oli vielä animea eikä mitään moepaskaa. Miehinen miespäähenkilö kurmottaa demoneita ja naispäähenkilö näyttää kauniilta. Tarina on melko kaavamainen yhdellä koukulla. Jos joku nykyanime tehtäisiin samalla juonella, se saisi luultavasti haukut. Viehätys onkin kasari-tyylissä, mutta onneksi tämä ei ole niin kökkö kun useimmat tuon ajan tekeleet. Varsin sivistävä teos ja tuskin tulet katumaan leffan loputtua että katsoit tämän.
Macross: Do you remember love?
Kuvassa pitäisi tietysti olla Minmay, mutta Sheryl nyt vaan on niin paljon parempi
Mietin että kumpaa suosittelisin, tätä vai Macross Frontier leffoja. Frontier leffat ovat täysin uusia ja siten aivan mahtavaa katsottavaa jo pelkästään animaation puolesta. Varsinkin Sayanora no Tsubasa oli täyttä voittoa tarinansa puolesta ja siinä suhteessa jopa parempi kuin Do you remember love? Tai sitten fanitan Sheryliä liikaa. Alkuperäisessä Macrossissa on kuitenkin se oma viehätyksensä. Se on ensinnäkin huomattavasti vakavampi kuin Frontier. Lisäksi Do you remember lovesta löytyy yksi animehistorian parhaista ja mielenpainuvimmasta laulukohtauksista. Ja vähän samaan tapaan kuin Wicked City, tämä on klassikko ja sivistävä teos.
Macross: Do You Remember Love? on omalla kohdallani yksi kauneimmista animeleffoista mitä olen ikinä nähnyt. Toki, se on muotia, hiustyyliä ja kerronnallisia konventioita myöten täysin aikakautensa tuote, mutta voi pojat miten se on kaunis ja koskettava. Tällaista ei enää ikimaailmassa tehtäisi, eikä se olisi edes mahdollista. DYRL on rakkaudella tuotettu elokuva, jonka jokaisesta framesta näkee miten tärkeä se oli tekijöilleen ja miten kovasti tarina haluttiin kertoa. Se on tarina joka ei koskaan vanhene, ja joka paranee jokaisella katsontakerralla. Se on tänäkin päivänä tasan yhtä hyvä kuin se oli ilmestyessään vuonna -84. Jos jokaisen animefanin pitäisi nähdä vain yksi anime-elokuva elämänsä aikana, se olisi Do You Remember Love?
Ja Ai Oboete Imasuka on yhtä kuin animen kansallislaulu.
Valitan että tästä tuli tämmöinen rantti, mutta noin käy aina kun joku mainitsee Do You Remember Loven. Pitäisi kait katsoa se jälkimmäinen Macross Frontier leffa ja katsastaa mimmoinen se on.