Takeo Doi – The anatomy of dependence 5/7 The pathology of amae

Doi käsittelee Moritan shinkeishitsu teoriaa. Shinkeishitsussa ei ole mitään jännää, se on lähinnä hypokondria. Hypokondriahan on tämä hermostuneiden ihmisten vakavan sairauden pelko. Ei pidä sotkea somatisointiin eli luulosairaisiin. Jännää on lähinnä että Doi perustelee, että kuinka tämäkin ilmiö johtuu toteutumattomasta ameasta tai siitä kuinka ihminen ei pysty ilmaisemaan amaea vaikka haluaisi. Vielä jännempää on, että nämä yhdistettynä vastaavat hyvinkin paljon sitä käsitystä, jonka olen saanut esimerkiksi Juhani Mattilan kirjoista. Kyseessähän pitäisi olla uniikkijapanilainen homma, jota esiintyy jossain määrin Lännessä.

Morita kehitti myös käsitteen taijin kyofu eli fear of others, anxiety in dealing with other people. Sosiaalisten tilanteiden pelko kuvaa hyvin tätä käsitettä. Doi liittää tähän sanan hitomishiri eli ujouden (Huom. Mattilan kirjan nimi Yksinäisyydestä ja ujoudesta). Hitomisihirillä viitataan siihen miten x kuukauden ikäinen vauva reagoi vieraisiin ihmisiin eli vierastaminen. Mielenkiintoista on, että Japanissa tätä käytetään aikuisistakin ihmisistä ”I tend to hitomishiri, so I don’t like visiting strangers”. Hitomishiriä esiintyy (ei kaikilla tietenkään) kun ihminen muuttaa maalta kaupunkiin tai muuten vaihtaa ympäristöään. Meiji Restoration aiheutti tätä siirtymää ja Doi lainaa Tönnien Gemeinschaft ja Gesellschaft käsitteitä tässä. Japani on siirtynyt ihmissuhteissaan Gemeinschaftista Gesellshcaftiin, vaikka Japani tietysti on Gemeinschaft-tyyppinen yhteiskunta. Toinen maailman sota kiihdytti tätä kehitystä. Tutkimusten mukaan nuorilla neuroosipotilailla oireet kuten punastuminen on vähentynyt, mutta toisten katseiden kohtaamiseen pystymättömyys on lisääntynyt. Doi yhdistää punastumisen häpeään ja katseen välttelyn ahdistukseen. Häpeästä on siirrytty pelkoon, sillä ympäristö ei enää hyväksy yksilön häpeän tunteita. Doi ei mainitse hikikomoria tässä yhteydessä, koska sitä termiä ei ollut vielä keksitty hänen aikanaan.

Seuraavaksi Doi käsittelee homoseksuaalisia tunteita ja muistuttaa että kyseessä on laaja käsite. Hän jopa kritisoi Freudia liian kapeista homoseksuaalisuuden käsitteistä. Homoseksuaalisuus on tässä yhteydessä sitä että joku preferoi samaan sukupuoleen kohdistuvia tunnesiteitä. Yleensä tätä kutsutaan ystävyydeksi. Myös Freud muotoili homoseksuaalisuuden siihen tapaan, että jos menet työpäivän jälkeen purkamaan tunteitasi muiden miesten kanssa baariin, mutta et puhu koskaan vaimollesi mitään, niin kyllähän se nyt aika homoa on. Psykoanalyytikoilla on tapana keskittyä tähän henkiseen tunnepuoleen. Japanihan on homoseksuaalinen maa. Siellä vietetään kaikki aika samaa sukupuolta olevien työkavereiden kanssa ja matkaillaan heidän kanssa. Lännessä sentään otetaan se vaimo mukaan lomamatkalle.  Ja sitten eeppinen lainaus, joka todistaa että piirrettyjä katsovat tyypit ovat homoja:

”The attraction that homosexuals from the West are said to feel for Japanese society is probably due partly to the absence from the outset in Japanase society of any restraints on homosexuality, and partly to its extreme tolerance of expressions of homosexual feelings”

Seuraa burgerointia jostain Kokoro tarinasta, mutta sen pituuden vuoksi skipataan tämäkin. Mutta ilmeisesti nää Sensei ja K oli aika homoi jätkii.  Sosekin tarinan opetus, että homoseksuaalisuus ei paranna miehen perusyksinäisyyttä ja tekee hänestä vain onnettoman. Freud-sensein mielestä homoseksuaaliset tunteet olivat tärkeässä roolissa neurooseissa ja psykooseissa. Doi tykittää amae käsitteensä mukaan ja saa seuraavanlaisen päätelmän:

”The frustration or conflicts arising from amae bring about all kinds of psychological difficulties. Even where it is satisfied through love, friendship or the affection between master and pupil, it allows no peace of no mind. The satisfaction is temporary and invariably ends in disillusionment. For in a modern age of “freedom, independence, and self” the sense of solidarity with others that comes from amae is ultimately no more than a mirage. Both men state that if we do not wish to suffer from disillusionment, we must be resigned to putting up with the truth about ourselves and with the loneliness of isolation.”

Sitten käsitellään kuyamu ja kuyashii. Kuyamu tarkoittaa katumusta jostain sellaisesta asiasta jolle yksilö ei voinut mitään tai pysty vaikuttamaan. Kuyashii on tämän adjektiivimuoto, joka lienee kaikille tuttu erään uhkapelaajan takia. Nämä sanat liittyvät tietysti kuolemaan. Japanilaisten osanottoa vastaava lause on ”okuyami moshiagemasu”. Kuolemassa ei surra vain katkenneita siteitä kuolleeseen, vaan myös niitä siteitä jotka jäivät toteutumatta. Doi kritisoi taas Freudia kun tämä ei tajunnut näitä katumuksen tunteita tarpeeksi hyvin. Suomalaisista Myllärniemi on kirjoittanut samantapaisesti kuoleman käsittelystä kuin Doi, mikä on erityisen mielenkiintoista. Pitäisi kai kysyä onko hän lukenut tämän kirjan, luultavasti on.

Doi kertoo valaisevasta tapauksesta. Sairaalassa olisi jotain kränää ja ihmetystä Doin linjauksesta. Ulinan ja spekulaatioiden jälkeen Doi totesi, että hän voi aina perustaa yksityisvastaanoton, jos pahimmassa tapauksessa sairaala potkii hänet pihalle tai hän katsoo itse ettei halua jatkaa. Muut lääkärit olivat järkyttyneitä ”mutta sähän menetät identiteettisi”. Länsimaissa asia nähdään toisinpäin eli oman yrityksen perustaminen on sitä omaa identiteettiä vahvistavaa toimintaa. Japanissa se olisi pelkuruutta. Tämä liittyy siihen, että Japanissa on ilmaisut mitä ei löydy muualta maailmasta: Jibun ga aru ”to have a self” ja Jibun ga nai ”to have no self”. Tämä taas liittyy monimutkaisesti girin ja ninjoon, siisteihin kielitieteellisiin eroihin eri kielten välillä kun käsitellään minuutta. Rajusti tiivistäen todettakoon, että japanilaisilla on hyvin erilainen käsitys siitä, mitä ”self” on, koska heillä voi olla ”lack of self” käsite. Länsimainen ihminen voi menettää itsensä ”mob psychologyssa” eli ryhmän/lauman mukana, mutta japanilaisille se on ikään kuin lähtökohta. Opiskelijat istuvat kiltisti luennoilla opiskelijamellakoiden jälkeen kuin niitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan, eikä heidän mielestä asiassa ollut mitään ristiriitaista.