Another

Another on aiheuttanut sen verta KOHUA, että ajattelin kirjoittaa siitä jo nyt. Loppuun en ole kyseistä sarjaa katsomassa, sillä se on melko huono tekele.

Alkukatsauksessa kirjoitin näin ”Another on tökerö ja halpa kauhutekele, mutta katsotaan lähteekö homma parempaan suuntaan”. Another kyllä lähti parempaan suuntaan, mutta ei tarpeeksi hyvään, että siihen viitsisi aikaansa tuhlata. Se kärsii kauhu- ja mysteerigenren yleisistä ongelmista. Mysteeri ei ole mysteeri kuin päähenkilölle ja ennen kaikkea katsojaa ei edes kiinnosta mikä se mysteeri olisi. Hahmot ovat todella köykäisiä, sillä heidän päätehtävänsä on tukea tuota turhaa mysteeriä, eikä suinkaan käyttäytyä järkevästi tai edes puoliksi uskottavalla tavalla. Ja mitäpä hahmoihin edes panostamaan kun ne kuolevat kuitenkin. Mutta kun hahmot ovat paskoja, niin ei se kiinnosta kuolevatko he vai eivät. Amerikkalaisissa teinikauhuleffoissa teinilauman henkilöt ovat niin typeriä, että on pakko olla puukkomiehen puolella. Tässä mielessä Another on sentään vähän parempi. Mutta jos hahmojen kohtalo ei kiinnosta niin silloin ei kauhu toimi.

Ne kaksi syytä miksi tämä on edes jonkun verran katsottava

Ei Another mahdoton anime ole, vaikka kärsii yleisestä tylsyydestä ja tympeydestä. Antaisin luultavasti 2/5, sillä yleinen tunnelma on ihan ok, kuolemat on ihan siististi tehty ja hahmojen ulkoasu on erinomainen, vaikka juuri mikään muu ei olekaan. Nuo kuolemat luultavasti katson jälkikäteen youtubesta, sillä ne tosiaan näyttivät hyviltä. Löytynevät hakusanalla ”Another + Linkin Park”.

Avauduin kauhuanimesta aikaisemmin, se ei vaan toimi eikä sitä ole oikein edes tehty. Anotherin perusteella älkää tehkö lisää. Nuokin rahat mitä upposivat Anotheriin, olisi voinut käyttää johonkin tarinaan, jossa olisi ideaa. Itsekritiikkinä toki myönnettäköön, että olen liian vanha pelkäämään pimeää ja liian insinööri pelkäämään yliluonnollista, että kauhu olisi minulle sopiva genre ylipäätään. Shiki oli tosin loistava, se oli vampyyrianime tehty oikein. Hahmot olivat oivallisia ja heidän kohtalostaan välitti. Vampyyrit valtaamassa japanilaista kylää on erittäin makoisa idea.

No mikä se kohu on? No pari riviä itkua ircissä, mutta: Ylilaudan /a/ 3×3-langassa (eli ketju, jossa listataan 9 suosikkianimea kuvin 3×3 ruudukkoon erään nettipalvelun avulla) on listattu Anotheria moneen suosikkilistaan. Se sarja ei ole piru vie edes päättynyt. Syvempään epätoivoon johdattaa vielä se, että MAL ja muilla sivustoilla Anotherille isketään arvosanaa 10 kuin viimeistä päivää ja keskiarvo on jo nyt 8,21 eli sarja on kohta top100 animeissa. Ja se sarja ei ole piru vie edes päättynyt. No ihan siistiä jos sarjan lopulla ei ole mitään väliä.

Tämä kertoo useista asioista, jos Anotherin kaltainen, hyvällä tahdollakin vain keskinkertainen sarja, listataan parhaaksi shitiksi ikinä:

  • Jengi ei ole nähnyt juurikaan animea
  • Jengin keski-ikä on todella varhaisteini-ikäinen, jos kauhu pärisee näin paljon.
  • Jengillä ei ole mitään makua animensa suhteen.

Videossa fiilikseni tästä kaikesta: