Sankarea
Taisin sanoa, että en tykkää blogata keskeneräisistä sarjoista. Mutta toisaalta näin kesken kautta olisi aika hiljaista sitten blogaamisen suhteen, joten voisi tätäkin tapaa koittaa.
Twitterin ja ircin puolella julistin jo Sankarean kauden parhaimmaksi sarjaksi. Parhaan sarjan määritelmäni on hiukan erikoinen, mutta käytännössä mielestäni paras sarja on sellainen joka tuo jotain uutta ja hyvää animen tuttuihin kaavoihin. Viime kaudella se oli Highschool DxD, joka raikasti siis ecchitappelugenreä. Chihayafuru oli shoujon (shoujo siis romanssigenrenä: 1 tyttö, 2 poikaa) ja urheilun yhdistelmä. Mashiro iro Symphony tuuletti (eroge)haaremigenreä ja niin edelleen. Aquarion EVOL on vuoden paras anime tällä hetkellä.
Sankarea on niin kutsuttu magical girlfriend -sarja. Näissä sarjoissa alieni/demoni/jumala/enkeli/robotti/taikatyttö/zombi/vamppyyri/turkulainen päätyy saman katon alle pääsankaripojan kanssa ja siitähän seuraa sitten tiukkoja tilanteita. Muita esimerkki sarjoja esimerkiksi Onegai Teacher/Summer, Chobits, Seto no Hayanome, Mahoromatic, Kannagi ja Oh My Goddess. Magical girlfriendiä käytetään toki myös muissa sarjoissa ahkerasti, mutta tällä kertaa viittaan sarjoihin missä keskeisessä osassa on nimenomaan romanssi. Esimerkiksi tämän kauden Nyarko-sanissa pääosassa on komediaparodia ja Kore wa zombie desuka:ssa vakava komediaecchihareemitappelu.
Magical girlfriend on siitä jännä juttu, ettei sillä ole oikeastaan juurikaan väliä että tyttö on erikoinen. Sen avulla heitetään muutama vitsi, sivujuonikaari, ehkä tappelu, mutta pääsääntöisesti se on vain tekosyy saattaa nuoripari yhteen saman katon alle. Tyttö käyttäytyy muute aivan ”normaalisti” ja esimerkiksi Sankareassakin unohtui ihan kokonaan että zombiethan eivät voi punastua. Magical osuuteen ei kannata kiinnittää siis liikaa huomiota, se on mausteena. Voisi jopa sellaisen vitsin murjaista, että päähenkilöpojat ovat yhtä kujalla tyttöjen suhteen olivat he sitten maasta, taivaasta, helvetistä, tehtaalta, toisesta galaksista, toisesta ulottuvuudesta tai Turusta.
Sankareasta poikkeuksellisen tekee sen alkuasetelma. On jo aika harvinaista että animehahmolla on vanhemmat, saati sitten että hahmolle on kirjoitettu aidosti ongelmallinen tai vinoutunut perheympäristö. Rean perhe kun ei ole sieltä terveimmästä päästä. Meille ei luultavasti kerrota vanhempien taustoista. Seuraavat havainnot voinee kuitenkin tehdä: Isä on perheen esikoispoika ja hänestä on kasvatettu ankaralla kädellä suvunjatkajaa. Avioliitto on sovittu toisen arvokkaan suvun kanssa. Syystä tai toisesta pariskunta ei ole löytänyt rakkauden sinistä lintua. Ja koska avioliitto ei tuo tyydytystä, sitä haetaan muualta. Isä on kohdistanut kaiken huomionsa tyttäreensä Reaan, äiti alkoholiin.
Tämä on erikoista, sillä päinvastaisena kuviona tämä olisi hyvinkin selkeä ja nähty juttu. Tavallisempaa olisi myös se, että isän sijasta äiti on se henkilö joka asettaa toiveensa tyttäreen. Blogasin aiemmin tutkimuksesta, jossa havaittiin että kotiäidit, jotka palvovat ja varjelevat poikiaan samaan tapaan kuin Rean isä tytärtään, aiheuttavat epärealistisia odotuksia todellisen maailman suhteen ja ajavat pojat hikikomoroitumaan pettymysten sattuessa. Isällä ei ole roolia, hän on muualla töissä ja ryyppäämässä. Hikikomoroituminen on toki siitä kiinni sattuuko pettymyksiä eteen eli pystyvätkö lapset lunastamaan heille ladotut odotukset. Rea olisi luultavasti pystynyt näihin odotuksiin vastaamaan, mutta isän odotukset olivat saaneet sairaalloisen muodon, joka ajoi Rean siirtymään isän maailmasta todellisen maailman puolelle. Rean kuoleminen tapahtui isän lipsahduksesta, mutta viittausta itsemurhaan tuskin voidaan jättää huomioimatta Japanin ollessa kyseessä.
Isän hahmo on hyvin tehty. Häntä todella vihaa. Toisaalta häntä myös ymmärtää kuinka Rea on hänen ainoa valonsa ja ilonsa synkässä maailmassa, jossa pitää hoitaa bisneksiä ja vaimokin on juoppo. Tässä maailmassa Rea on ainoa asia mikä on puhdasta, mitä kuvataan hienosti sillä kuinka isä aina ottaa hansikkaansa pois koskettaessaan Reaa. Sokean rakkauden kolikon kääntöpuoli onkin sitten sokea raivo, joka ilmenee heti jos Rea poikkeaa isänsä mielikuvasta tai jos joku ulkopuolinen edes etäisesti uhkaa tätä suhdetta. Täydellisyys on kuitenkin tosi ikävä vaatimus, joka ajaakin Rean huutamaan kaivoon, josta tarina saa alkunsa. Äidistäkään ei ole paljoa lohtua kun hän pitää Reaa kilpailijana tai varkaana, joka on vienyt hänen miehensä. En tiedä päästikö äiti Rean karkaamaan hyvyyttään vai pahuuttaan. Jatkossa varmaan selviää onko hän kuitenkin jossain syvimmillä sisimmissään tyttärensä puolella vai ei. Ja pääseekö isä irti harhamaailmoistaan. Tai pitääkö päähenkilö puheen, jonka avulla kaikki ymmärtävät virheensä.
Tällainen alkuasetelma luo syvyyttä Rean hahmolle ja hänestä pitää erittäin paljon. Samastuminen on helppoa myös miespuoliselle katsojalle, koska kyseessä on käänteistapaus. Tosin samastumisen ei pitäisi olla sukupuolesta kiinni. Muilta osin Sankarea ei ole kovin ihmeellistä tavaraa vaan sarja kiinnostaa nimikkohahmonsa takia. Ja sehän riittää. Do it for her.
1 kommentti
Päivitysilmoitukset