Blogaaminen II

Eli tällä kertaa käsittelyssä blogin elinkaarimalli, lue edeltävä blogaus pohjaksi. Tämän ovat burgeroineet kasaan Gurzick ja Lutters vuonna 2006. Määrättyä aikaa elinkaarelle ei ole, mutta ilmeisesti voidaan puhua noin puolesta vuodesta, mikä menee elinkaaren läpikäymiseen. Harmillisesti elinkaarimalli ei käsittele blogien kuolemaa vaan vain kehitysvaiheet. Tämän mallin mukaan blogi ja blogaaminen jakautuvat neljään kehitysvaiheeseen:

  • Ensimmäisessä kehitysvaiheessa blogi hakee vielä muotoaan. Bloggaajalla ei ole vielä selkeää yleisöä ja blogi muistuttaakin usein henkilökohtaista sisältövarastoa (introspektio yleistä)
  • Toista vaihetta kuvastaa bloggaajan tyylilliset kokeilut, joita leimaavat usein muiden blogien jäljittely ja muualla verkossa olevan sisällön aggregointi (suodatus). Tässä vaiheessa blogin yleisö alkaa hiljalleen vakiintua.
  • Kolmannessa vaiheessa bloggaaja alkaa erottua tunnistettavana persoonana ja tyylilliset vaihtelut vähenevät.
  • Elinkaaren neljännessä ja viimeisessä kehitysvaiheessa blogi on saavuttanut jo vakiinnuttanut oman paikkansa ja bloggaajan vuorovaikutus omien lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa korostuu.

1317366388709

Ihan järkevältä kuulostaa, voin allekirjoittaa omalta kohdaltani. Tosin minulla oli historiaa Kuvalaudan puolelta, joten tyylini kehittyi jonkun verran myös siellä. Alun introspektio on yleistä kaikessa uudessa jutussa, eli mietitään tarkkaan mitä tekee ja onko se oikein. Alussa minulla oli myös nopeampi blogaustahti eli dumppasin mielessäni olevat jutut blogiin eli niin kuin tuolla on hienosti sanottu, henkilökohtainen sisältövarasto.

Eri kirjoitustyylin jäljittelyt myönnän myös auliisti, mutta ei nyt lähdetä niitä listaamaan. Jos olen jotain kirjaa esimerkiksi samaan aikaan sattunut lukemaan, niin sieltä on voinut tarttua paljonkin tavaraa. Onneksi nyt tässä vaiheessa koen löytäneeni oman tyylini ja tekstin pitäisi olla yhdenmukaisempaa. Kokeiluja voi toki harrastaa myös jatkossa ja ajattelin tähän pyrkiä. Tekstityylini taitaa olla liiankin tunnistettava. Blogin rakenne on myös vakiintunut. Ensimmäisenä vuonna kokeilin esimerkiksi sitä, miten käy animekauden läpi, eli esimerkiksi tekeekö väliaikakatsausta, listaako hyvät ja huonot sarjat erikseen ja niin edelleen. Sen sijaan itse aiheet joista blogaan muodostuivat kyllä jo varhaisessa vaiheessa.

Vaikea sanoa missä kohtaa olen kolmanteen vaiheeseen päässyt. Rakenteen puolesta viimeksi tällä viikolla muokkasin kategorioita. Yhtä vaikeaa on myös sanoa milloin olen neljänteen vaiheeseen päässyt. Uskoakseni olen kuitenkin tuossa neljännessä vaiheessa. Sen tarkemmin en osaa kuvailla mikä se vakiintunut paikka on – toivottavasti arvostettu, asiantunteva ja kaikin puolin hyvä tyyppi. Vakikommentoijat löytyvät. Kokonaiskuvaa lukijoiden kanssa vuorovaikutuksesta olemisesta on huono muodostaa pelkän blogin kommenttiosuuden perusteella, sillä iso osa on tapahtunut ircissä ja jonkun verran myös Twitterissä. Vuorovaikutusta muiden blogaajien kanssa on, vaikka minulla ei olekaan sellaista kivaa linkkilistaa blogissani, sillä linkitän heihin blogauksissa. Kävijätilastoja ei tule enää oikein seurattua, vaikka alussa niitä tuli katseltua hyvin ahkerasti. Ehkä neljännen vaiheen kuvaavin osuus on se, että alussa kirjoitin vähemmän joustavasti; nyt ajattelen enemmän, että mikä lukijoita kiinnostaa ja mitä on pinnalla. (Ei tarkoita sitä etten kirjottaisi siitä mikä itseä kiinnostaa.)

1353884528688

Se itseanalyysistä. Aikaisemmassa blogauksessa tuli ilmi, että ani.mu:n blogeista pieni osa tuottaa valtaosan sisällöstä. Pareto-säännöt skipaten, miksi blogit kuolevat? Useat blogit jaksavat muutaman tai useamman postauksen ja sitten hiljenevät, eli puhutaan blogien kuolemisesta. Voidaanko puhua edes kuolemisesta, koska onhan selvää, että nämä blogit eivät ole päässeet elinkaarimallin viimeiseen vaiheeseen? Ne lopahtavat jo ensimmäiseen vaiheeseen. Miksi näin? Koska puhutaan kehitysmallista, niin voidaan todeta, että nämä blogit eivät kehity. Henkilökohtainen sisältövarasto dumpataan ja that’s it. Onko itsetarkasteluvaihe joillekin niin ikävä, että leikki jää siinä vaiheessa kesken? Onko kakkosvaiheen tyylilliset kokeilut liian haastavia? Eikö omaa tyyliä yksinkertaisesti löydy? Jääkö oma paikka löytymättä?

Suomen animeblogiskeneä on ihmetelty ennenkin ja kommentointi on nostettu esille. Suomalaiset blogit keräävät vähän kommentoijia ulkomaalaisiin verrokkeihin verrattuna. Introspektio on vaikeaa ilman palautetta. Palaute ja lukijamäärät tietysti myös motivoivat jatkamaan. Blogaaminen, tai yleisemminkin sosiaalinen media, on vuorovaikutusta, joten tästäkin näkökulmasta kommentointi on tärkeä osuus. Aiemmin puhuttiin luokittelusta. Mikä yhdistää cosplayjournaaliblogaajia, jotka ovat siis ylivoimaisesti ahkerin blogaajajoukko? Heillä näyttäisi olevan eniten vuorovaikutusta yleisönsä kanssa. Esseeblogauksiin ei juuri vastauksia tule, mikä johtuu siitä, että asiantuntijakommentteihin on korkea kommentointikynnys, koska aiheesta pitää tietää ja paljon. Arvailuja on esitetty myös siitä, että suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu kommentointi, mutta hyvin se näyttää muualla netissä, varsinkin tietyn aiheisissa uutisissa, onnistuvan.

131811309412

Sellaistakin neuvoa on näkynyt, että kirjoita puolen vuoden jutut valmiiksi. Huono neuvo, blogaajan pitää kehittyä. Tuo tarkoittaa vain ykkösvaiheen pitkittämistä. Miten siis oikein selviää elinkaaren loppuun? Yksi vaihtoehto on olla niin kypsä ja kova tyyppi, että et juuri tarvitse palautetta ja introspektio onnistuu vähälläkin. Toisena voisi olla, että pakotat kaverisi velvollisuudentunnosta, uhkailemalla tai lahjomalla kommentoimaan. Kolmantena se, että blogaat sillä tavalla että kommentteja tulee eli tarpeeksi kiinnostavasti ja tunteita herättävästi tai huutelemalla vieraisiin pöytiin. Politiikkablogeissa näyttää kirvoittavan kommentteja se, kun viittaa toisen puolueen blogaajaan, että onpa paskat ja väärät mielipiteet. Sama toimisi varmaan myös animepuolella. Provosointi on kuitenkin vaikea laji.

Blogaajana pitää olla myös tarpeeksi paksunahkainen, ettei itseä tarvitse itkeä uneen ilkeän kommentin takia. On lapsellinen käsitys, että blogiin tulisi vain kivoja kommentteja. Itse näkisin tärkeimpänä seikkana blogaamiselle kuitenkin sen, onko motivaatio sisäistä vai ulkoista. Jos motivaatio on vain ulkoista eli blogaamiselta odotetaan mainetta ja kunniaa, niin huonosti käy. Vaikka lukijoita ja kommentteja riittäisi, niin jossain vaiheessa homma alkaa vituttaa, koska mainetta ja kunniaa haluavilla on tapana haluta sitä tavaraa aina entistä enemmän. Jos joku nykyisiä elossa olevia blogaajia yhdistää, olivat he sitten essee- tai journaaliblogaajia, niin molemmilla on sisäinen tarve ilmaista itseään joko burgeroimalla tai kertomalla cossin tekemisen kärsimyksistä. Siis sen lisäksi että he ovat käyneet elinkaaren kehitysvaiheet läpi.

Kirjoitan tähän loppuun vielä uusiksi: Elinkaaren läpikäyminen tekee blogin.