Genret

Huomasin, että olen koko ajan käyttänyt pääosin 4chanista napattuja tai oma keksimiä termejä sarjoista. Välillä olen vaivautunut selittämään mitä tarkoitan, välillä en. En tiedä onko genre oikea sana, sillä kun tarkoitetaan lähinnä tyyliä eli onko se kauhua, toimintaa vai komediaa. Animessa genre tarkoittaa tiettyä alkuasetelmaa, tarinan kulkua ja siihen liittyviä henkilöitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen.

4girls1club lienee paras esimerkki. Sitten meillä on esimerkiksi shounenmätöt ja ecchimätöt, jotka molemmat ovat toimintaa, mutta melko erilaista toimintaa kun toisessa teinipojat voimatasoilla ja toisessa vähäpukeiset naiset. Teoreettinen tausta tälle voisi olla tuo Hiroki Azuman kuvailema ”Database of animals”. Meillä on ikään kuin tietovarasto, johon kertynyt näitä kaavoja, joita sitten sovelletaan aina vähän eri tavalla. Ajattelin nyt valottaa tätä, mitä kaikkea sieltä löytyykään. Jokaisesta genrestä on 3 esimerkkisarjaa, jotka oli yllättävän helppo keksiä.

1239882115380

4girls1club: Esimerkkisarjoja: K-On, Hidamari Sketch, A Channel

4komatyylisiä sarjoja, jossa 4 tyttöä puuhaa yhdessä tavallisia asioita. Nimestään huolimatta tytöt eivät ole yleensä kerhossa.

3girls2guys1club: Esimerkkisarjoja : Haruhi, Kokoro Connect, Tari Tari

Tyypit joutuvat samaan kerhoon ja joutuvat monenlaisiin jänniin seikkailuihin. 3girls2guys kokoonpanossa on samanlaista maagisuutta kuin neljässä tytössä.

1guyxgirls1club: Esimerkkisarjoja : GJ-Bu, Seitokai no Ichizon, Seitokai Yakuindomo

Poikaraukka joutuu jostain syystä tyttöjen kansoittamaan kerhoon, yleensä oppilaskunta. Komediasarjoja.

1291088972423

Haaremit: Esimerkkisarjoja : Amagami, Mashiro iro Symphony, Shuffle

Deittipelistä tehty sarja, jossa esitellään tytöt. Vastoin liiankin yleistä käsitystä, näissä sarjoissa joku voittaa.

Reversehaaremit: Esimerkkisarjoja : Uta Prince, Amnesia, Arcana Famiglia

Deittipelistä tehty sarja, jossa esitellään pojat. Poiketen veljestään, näissä ei saada voittajaa valituksi.

Pseudohaaremit: Esimerkkisarjoja : Haganai, Mayo Chiki! Nyan koi

Mangasta tai ranobesta väännetty haaremi. Näissä sarjoissa päähenkilö on beta eikä saa ketään valituksi.

128809135773

Pitkäniminen ranobekura, jossa on pikkusisko: Esimerkkisarjoja: Ore no Imōto ga Konnani Kawaii Wake ga Nai, Oniichan dakedo Ai sae Areba Kankeinai yo ne!, Ore no Kanojo to Osananajimi ga Shubara Sugiru!

Vähän niiku pseudohaaremia, paitsi yksi hahmoista on pikkusisko, lapsuudenystävä tai joku erikoisuus mistä joku kiksit saa.

Shoujoromanssit: Esimerkkisarjoja: Tonari no Kaibutsu-kun, Fruits Basket, Kaichou wa Maid-sama

Tyttöjen näkökulmasta kuvattua romanssia, jossa pojat ovat täysin avuttomia ilman kömpelöä tyttöä ja paidan napit eivät pysy kiinni. Poikia on kaksi.

Useamman parin romanssisarjat: Sakurasou no kanojo no pet, Toradora, Anohana

Poikkeavat yllä olevista siinä, että sivupareja löytyy eikä sarjaa ole niinkään selkeästi suunnattu kummallekaan sukupuolelle.

70ea309d1c93368655ddb9531615f4fe290eb8f8

Sengokusarjat: Esimerkkisarjoja: Sengoku Basara, Oda Nobuna no Yabou, Sengoku Otome

Seikkailaan sengoku ajalla tai sengoku-ajan sankarit seikkailevat jossain muualla. Genderbendaus-yleistä. Myös Bakumatsu-sarjat muodostavat oman lajinsa, mutta eivät yhtä selkeää kuin sengokusarjat.

Sotapornoa pikkutytöillä: Esimerkkisarjoja: Strike Witches, Upotte! Girls und Panzer

Sarjat kytkeytyvät tosielämän sotilaisiin, aseisiin tai tankkeihin ja tästä riittää hupia asiaan syventyneille ihmisille.

Sitten on tietysti alussa mainitut mättösarjat, taikatyttöilyt, mechat yms ja tietyt hahmotyypit kuten maagiset tyttöystävät, jotka ovat zombeja, robotteja, avaruusolioita tai demoneita, mutta tämä on vain tällainen perjantaiblogaus eikä kattava katsaus aiheesta.

Suosittelen käyttämään näitä tai ainakin jotain tämän tyylistä kun puhutaan animesta.  Mieluiten tietysti aina nimetään muutama esimerkkisarja kun keskustellaan. Se ”romanssisarja” kun ei tarkoita vielä yhtään mitään animessa. On vähän typerää kun animesivustot pystyvät yleensä listaamaan oikein lähinnä sports sarjat. Kun katsottavaa haluaa, niin kannattaa kääntyä suositteluiden puoleen, jossa ihmiset osaavat enemmän tai vähemmän hyvin suositella samankaltaisia sarjoja.