Artikkeli: Sex Differences in the Creation of Fictional Heroes

Lukaisin taas artikkelin. Tällä kertaa jutun pointtina oli, että evoluutio eli luonnonvalinta on tehnyt miehistä ja naisista erilaisia ja tämä näkyy alitajuisesti heidän luomassaan fiktiossa. Miesten tekemät supersankarit ovat voimakkaita ja hoitavat asiat itsenäisesti tappelemalla, koska salialfamakeille heruu eniten. Naisten tekemät sankarit taas eivät tykkää väkivallasta, koska siinä voi loukkaantua eikä pysty tuottamaan jälkeläisiä. Naisille on perhe myös tärkeämpi, koska he keräsivät marjoja ja huolehtivat jälkeläisistä sillä aikaa kun miehet lähtivät metsästämään.

Evoluutiopsykologia on nuori tieteenala, mikä tarkoittaa sitä, ettei siitä ole paljoa tutkimusta eikä yhteisymmärrystä alan sisälläkään. Se on kuitenkin suosittu tieteenala, koska menneisyydestä pystyy keksimään vaikka mitä tarinoita, jotka tukevat omaa teoriaa. Lisäksi voi ottaa vain ne osaset jotka tukevat omaa teoriaa, koska materiaalina toimii koko luomakunnan historia eli materiaalia riittää. Evoluutiopsykologialla voi siis selittää about kaiken ihmisten käyttäytymisestä hyvinkin vapaasti. Moni onkin varmaan törmännyt netissä kirjoituksiin, joissa asioita perustellaan evoluutiopsykologialla. Siitä, että evoluutio on kehittänyt miehestä naista fyysisesti vahvemman, voi tulkita sen että miehet on ohjelmoitu hakkaamaan naisia tai sen että miehet on luotu suojelemaan naisia. Kukin tavallaan, ja katkerot netissä usein ensimmäisellä.

ee03577eca2c0cf708198f25ef40f04357a30b0b

Parhaimmat varmaan jo arvasivatkin mitä sarjaa artikkelin kirjoittaja käyttää esimerkkinä

Mutta artikkelin idea on pätevä – onko miesten ja naisten kirjoittamalla fiktiolla eroa, ja etenkin heidän tarinoidensa sankareilla? Artikkelin materiaalina on käyty valikoivasti fiktiivistä kirjallisuutta läpi, myös Pyhästä Maasta, minkä takia tämäkin juttu haaviini päätyi (eli haku löysi sanat anime&manga).

Mistä ero miesten ja naisten fiktiossa johtuu? Evoluutiopsykologian perusteella artikkelin kirjoittaja on laatinut kolme pääväitettään:

Prediction 1: Male-generated heroes will possess more physical and extreme power than female-generated heroes irrespective of the sex of the hero, and as a result, male writers will create female protagonists with more extreme powers than those created by females.

Prediction 2: Male-generated heroes, as opposed to female generated heroes, will be more likely to solve their problem in a physical battle and will be more likely to use weapons, which act to enhance physical power, particularly at the climax of the story.

Prediction 3: Female-generated heroes will have more family members, and family relationships will be more important to these heroes.

CLAMP confirmed for 2deep4u

CLAMP confirmed for 2deep4u

Ongelma on siinä, ettei länsimaisia supersankarinaisia oikein ole. Siksi kirjoittaja tukeutuukin Sailor Mooniin ja CLAMPiin, minkä vuoksi tästä artikkelista manga&anime-sanat löytyvät. CLAMPin teokset ovat ”serialized and complex; they require a more detailed analysis than can be provided here” eli niitä ei käsitellä tarkemmin. Sailor Moonista todetaan vain, että Usagi on kirjoittajan oma kuva, hänellä ei ole ongelmia perheen kanssa ja etteivät Sailor Moonit ole oikeastaan supersankareita, koska he vain muuttuvat vain naisiksi, joka pystyvät tuhoamaan hirviöitä. Eikä taikasauvoja ilmeisesti lasketa aseiksi, koska se ei sovi artikkelin näkökulmaan.

”Ms. Takeuchi has said on many occasions that she was like Usagi but wished to be like Sailor Moon. Western audiences catch on to most of this, but often jump to the conclusion that Usagi transforms into a superhero. To Japanese girls, she transforms into a woman who (eventually) is in control.”

Artikkelin suurin heikkous lienee tässä kun vertaillaan sieltä sun täältä. Myös ne poikasankarit muuttuvat aikuisiksi. Yllättävää että Dragon Ball Z on mennyt kirjoittajalta ohi. Vaikeaa nähdä tässä eroa sukupuolien välillä kun pojastakin tulee huutamalla mies joka on kontrollissa. Alla Hunter x Hunter tarjoama ääriesimerkki:

c9dc365587166241aa2915a11cff7fbd4b80adb9

Onneksi länsimaalaisesta materiaalista löytyy uskottavampaa fiktiota väitteiden tueksi, koska tuo manga-osuus on säälittävä ja yksipuolinen. Tosin apuun revitään sarjakuvien lisäksi kirjat ja TV-sarjat, jolloin tästä artikkelista tulee laajuudessaan epäluotettava.

Väite numero 3 on mielenkiintoinen. Miesten kirjoittamissa tarinoissa sankari on yksin ilman perhettä ja motivaationa on kosto tai kaikkien suojeleminen. Naisten kirjoittamissa tarinoissa sankarilla on perhettä ja hänen motivaationa on perheen suojeleminen. Ja näin siis sen takia, että perheestä välittäminen on hyödyllistä naiselle, hän tietää että jälkeläinen on varmasti hänen ja niin edelleen.

Uskoisin kuitenkin, että tässä on kyse kulttuurieroista eikä universaaleista sukupuolieroista. Näin siis sen takia, että miesten tekemiltä mangan ja animen supersankareilta varsin usein löytyy se perhe, johon on hyvät suhteet, kuten vaikkapa Bleachissa. Sitten meillä on tietysti nakamat, jotka ovat perhettä. (Luffylla on toki oikeatakin perhettä). Naruto on orpo, mutta flashbackeissa vanhempien kanssa ollaan hyvissä väleissä. Ja yksikään näistä ei suojele kaikkia vaan nimenomaan läheisiään. Lähes täysin perheetön päähenkilö löytyy D. Gray-manista, joka on siis naisen tekemä. Hitman Reborn!:ssa (naisen tekemä) on läheiset perhesuhteet, mutta isä on koko ajan matkoilla eikä sisaruksia ole ja mafiasta tulee uusi perhe.

Selvää ainakin on, että Pyhän Maan viihteessä yksikään sankari koskaan ei ole tehnyt saavutuksiaan yksin vaan aina siellä on ne nakamat työntämässä selkää. Tämä on ilmeisesti länsimaisessa fiktiossa ainoastaan naistekijöiden tarinoiden piirre. Selitystä tähän eroon voisi löytyä siitä, että sarjakuvia lukevat vain pojat kun taas mangaa molemmat sukupuolet.

f1dba2dc09c963dbb461560a70239894dd854144

Morgiana mainittu

Myös väitteet 1 ja 2 sakkaavat jos tarkastellaan mangaa ja animea. Magista ei väkivaltaa puuttunut, Morgiana ei ujostellut selvittää asioita väkivallalla eivätkä muutkaan hahmot voimatasoja säästele. Enkä osaa myöskään oikein arvioida ovatko hahmot D. Gray-manissa tai Rebornissa vähemmän väkivaltaisia kuin isossa kolmessa. Ainakin voimatasot ovat luokkaa maailmanloppu ja aika-avaruusvääristymät myös näissä. Ja Full Metal Alchemista en ainakaan kehtaisi kivaksi väkivallattomaksi sarjaksi väittää.

Oli vähän heppoinen artikkeli  kun kirjoittaja oli luultavasti lähinnä epätoivosta ottanut mukaan japanilaisia tuotoksia, eikä perehtynyt niin syvällisesti. Koitan jatkossa kalastella lisää aasialaisten tutkimuksia ja artikkeleita, vaikka niitä ei englanniksi ole kovin hyvin saatavilla.

Lähde: Sex Differences in the Creation of Fictional Heroes With Particular Emphasis on Female Heroes and Superheroes in Popular Culture. Victoria Ingalls.  Review of General Psychology © 2012 American Psychological Association
2012, Vol. 16, No. 2, 208–221