Talvi 2023 Päätös

Hyvät

  • Blue Lock

Keskinkertaiset

  • Tensei Oujo to Tensai Reijou no Mahou Kakumei
  • Otonari no Tenshi-sama ni Itsunomanika Dame Ningen ni Sareteita Ken
  • Tokyo Revengers S2
  • Bocchi The Rock 

Huonot 

  • Hikaru No Ou

 

 

Vinland Saga jäi aikatauluhaasteiden vuoksi backlogille ja ylipäätään sarjojen määrä pysyi vähäisenä. Toki talvikausi on tyypillisesti heikoin, eli katsottavaa ei hirveästi ei löytynytkään. Ainoa valopilkku oli viime kaudelta jatkanut Blue Lock, joka oli urheiluanimen parhaimmistoa. Ei mitään kouluklubin pelastamista pystymetsästä tulleella luonnon lahjakkuudella, vaan suoraan syvään päätyyn. Jalkapallon säännöt ja hienoudet saatiin kuitenkin kerrattua sitä kautta, että pelejä pelattiin erikoissäännöillä. Hahmot olivat toimivia eli riittävän yksinkertaisia, koska hahmoja marssitettiin melkoinen lauma heti alussa.

Aloitusblogauksessa listoilla ei ollut Tenshi-samaa. Paperilla sarja on typerältä ja tylsältä voimafantasia, koulun kaunein tyttö asuukin naapurissasi ja alkaa kokkailemaan ja hengailemaan kanssasi, koska lohdutit häntä sateessa. Mutta itse sarja olikin tosi söpö ja viaton, eikä näkökulma ollutkaan niin miesvoittoinen kun kuvaus antaisi ymmärtää. Tätä oli todella kiva katsoa, hyvä lapsellinen romanssisarja.

Bocchi The Rock (huom. teknisesti viime kauden sarja) oli myös kivaa katsottavaa, ja tarpeeksi erilainen 4girls1club sarja kun pyörittiin enemmän aikuisten maailmassa keikkaklubeilla. En kuitenkaan listaisi genrensä parhaimmistoon, vaikka olikin selkeästi vahvin genren sarja pitkään aikaan. Johtui varmaan siitä että bocchin epäsosiaallisuus vei liikaa tilaa hahmojen välisiltä suhteilta.

Tokyo Revengers kakkoskauden tarina ei ollut se mielenkiintoisin eivätkä parhaimmat hahmot saaneet oikein tilaa. Tuntui jopa tavallaan sivujuonelta, vaikka asiat ja hahmot kehittyivätkin. Ehkä oli myös hieman tympeää että hahmojen voimasuhteet ovat täysin epäsuhtaisia, jolloin tappelut eivät ole kovin jänniä. 

Hikaru no Ou loppui ihan kesken.Selkeitä tuotannollisia ongelmia, vaikka tykkäsin siitä miten niistä luovittiin läpi pysäytyskuvilla. Sarja noudatti kovasti kaavaa “show don’t tell” mutta tämä tuntui menevän sen puolelle ettei asioita selitetty tarpeeksi kunnes yhtäkkiä lipsahdettiin toistelemaan jo sanottuja asioita. Tämä sai sarjan etenemisen tuntumaan hitaalta, vaikka tarina kyllä eteni. Harmi, tämä olisi voinut olla hyvä sarja.

Tensei Tensait alkoi keskikohdilla sutimaan, “pelaaja”tyttöön liittyen juonenkäänne ei ollut mielestäni toimiva, vaikka sillä pedattiinkin muuta juonta, mikä oli sekin oikeastaan huonosti hoidettu. Sarjan olisi pitänyt päättää vahvemmin suuntansa, poliittinen juonittelu olisi hyvää settiä, mutta sitä ei saatu toimimaan. Korostettiin vaan alleviivamaan kuinka erikoinen päähenkilötyttömme on. Toinen suunta oli tyttöjen välinen ystävyys,mutta se tavallaan unohdettiin keskivaiheilla ja tuntui muutoinkin oudolta kun tensein ja tensain välillä ei tuntunut olevan jännitystä, eikä heidän suhteestaan tehty niin isoa numeroa kuin siitä haluaako päähenkilömme olla prinsessa vai ei. Myös yhdessä vanheneminen heitettiin pöydälle, mutta sitä ei käsitelty ollenkaan. Myöskään isekai kuvio ei tuonut sarjaan yhtään mitään, pikemminkin siitä oli haittaa kun piti tunkea outo keskustelu mukaan.