Animen katsomisesta
Joillakin tuntuu olevan vähän väärä käsitystä näistä hommista. Animen katsominen ei ole mitään helvetin leikkiä vaan ihan kokopäivätyötä.
Otetaan pohjaksi muutama sitaatti Anonyymiltä:
” Nyt on pakko tunnustaa että on hieman eriskummallinen olo. Olen seurannut animea noin 4-5 vuotta, mutta viimeaikoina anime on ruvennut maistumaan puulta.”
” Jep, näin se menee. Itsekin katsoin pari kolme vuotta hyvinkin innokkaasti animea, oikein sellain suorittamalla. Lähes kaikki klassikot ja paljon muuta paskaa siihen kylkeen + airaavia. Sitten koko homma alkui maistumaan pakkopullalta ja pelkältä suorittamiselta, en saanut tavallisista sarjoista enää mitään irti.”
Moni varmasti tuntee ilmiön. Kutsuttu myös uloskasvamiseksi ja aikuistumiseksi. Tähän voidaan liittää myös kommentit ”kaikki on samaa paskaa nykyisin”. Mielestäni tämä on vähän sama kuin kutsuisi kirjoja tai elokuvia paskaksi ja kyllästyisi niihin. Kommentti on toki oikea, James Bondit, Marvel-leffat ja jopa ne hipster leffat ovat samaa paskaa. Agatha Christien kirjat ovat samaa paskaa samoin kuin Ilkka Remeksen tuotanto. Waltari on huomattavasti monipuolisempi, hänellä on historialliset romaanit ja sitten ne muut. Paitsi että niistäkin löytyy erittäin paljon samaa.
Ilmiössä on kyse seuraavalle tasolle siirtymisestä. On aika ottaa seuraava askel ja syventyä kyseiseen tyylilajiin ja kirjailijaan. Tälle tasolle mentäessä yllä mainituilla on erittäin paljon eroavaisuuksia, eivätkä ne todellakaan ole samaa paskaa. Alkaa vertailu aikaisempiin tuotoksiin ja alan muihin tekijöihin. Luetaan tekijöiden elämänkertoja, luetaan asialle omistautuneita foorumeita yms. Tätä voidaan nimittää erikoistumiseksi.
Erikoistuminen onkin erittäin mielenkiintoinen aihealue ja erittäin tärkeää työelämässä. Erikoistumalla johonkin saat yleensä mukavasti lisää arvostusta ja pari hassua tonnia palkkaa lisää. Keskeisintä kuitenkin tässä on, että yleensä se mihin erikoistut, on sellaista mistä oikeasti tykkäät ja koet mielenkiintoiseksi. Aika helvetin hyvä diili. Erikoistuminen ja sen alan löytäminen mitä haluat tehdä, vaatii usein sen tutkinnon ja vuosia työelämässä. Sama koskee harrastuksia ja animehan on harrastus siinä missä muutkin. Pitää katsoa kaikkea, jos ei tiedä mitä haluaa katsoa. Kaikki eivät erikoistu, koska eivät löydä omaa alaansa/harrastusta. He pääsevät nauttimaan keskimääräistä pienemmästä taloudellisesta toimeentulosta sekä korkeammasta sairastavuudesta tai ihan vaan ylipäätään tylsästä elämästä.
Näkisin, että mainitut anonyymit herrasmiehet ovat saapuneet erikoistumisvaiheeseen, jossa pitäisi rohkeasti vain tarttua siihen mihin haluaa.. Katsomalla sellaista mistä ei tykkää vieraannuttaa itsensä koko hommasta. Voi olla, että heidän lajinsa ei ole anime ollenkaan tai sitten se on tietyt animen alalajit Tai kyseessä voi olla ulkopuolinen syy, ts. elämässä menee vituiks, masentuneet harvoin ovat kiinnostuneet mistään. He ovat ehkä alkaneet katsoa animea ryhmäpaineiden vuoksi, jolloin anime ei ole ikinä ollutkaan heidän juttunsa.
Erikoistuminen ei tarkoita, että ei voisi katsoa animea monipuolisesti. Se meinaa, että katsot sitä omasta erikoistuneesta näkökulmastasi, mikä tuo lisäsisältöä myös muihinkin sarjoihin. Tunnetuimpia erikoistumisaloja lienevät mm. gundam-otakut, moe ja yaoi. Itse pitäisin näitäkin liian laajoina kokonaisuuksina erikoistumiseen, vaikka yleistasolla ne tietysti riittävät. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikka kirurgia. Tavikselle riittää että kirurgit ovat niitä lääkäreitä, jotka leikkelevät. Tosiasiassa se on aivan eri asia leikkaatko suonia, lihasta, luuta, sydäntä vai kenties lapsia. Tai että koodarit koodaa, mutta ohjelmointikieliäkin löytyy muutama ja sillä on melkoisesti väliä, että mitä niistä koodaat.
Mistä tiedät mikä on sinun juttusi? Valitse tämän kauden animeista kolme, mitä katsot. Omalla kohdalla tämä olisi: Yuru Yuri, Idolm@ster, Steins;Gate. Eli kevyttä sielua eheyttävää animea, jossa pääpaino on useilla hahmoilla ja heidän välisillä suhteillaan ja dialogilla ja ihan vaan hahmoihin tutustumisella. Steins;Gatessa tietysti on juonikin, mutta se on vain hyvä lisä. Näin ollen myös haaremishow sopivat tähän. Huom, nimenomaan haaremit, päähenkilö ja pari tyttöä ei kelpaa eli en fanita Kimagure Orange Roadia ja sen klooneja. Miksi en? Kuten yllä todettu, seuraamiseni tapahtuu hahmojen kautta. Kolmella henkilöllä yksi aina häviää kun taas haaremin tappio on jaettu. Ei tule niin paha mieli. Tyttöjen välisessä ystävyydessä kaikki voittavat ja kaikilla on kivaa, ja siksi tykkään siitä eniten. Ja huom taas, erikoistuminen ei meinaa että tietäisin juurikaan studioista, ohjaajista tai taitelijoista. Joillekin erikoistuminen tarkoittaa juurikin sitä, että osaa Annon elämän ja teot tai SHAFTin historian ulkoa. Minulle se tarkoittaa, että Kyouko pitää aivan ihanasti huolta Yuista ;_;
Erikoistumisessa on myös se jännittävä piirre, että asiantuntijat yleensä kunnioittavat ja arvostavat toisiaan. Mutta hei, sun lempparianimes on paskaa.
Tässä sulle kommentti.
Jos haluaisin kommentteja niin haukkuisin K-Onia.
Joo tunnistin itteni. Kyllä se uutuudenviehätyksestä johtuu, animet kun ovat niin erilaisia niihin hollywood- ja brittisarjoihin & -leffoihin. Variaatio on suurempaa ja hyvät sarjat ei levittäydy parille vuosikymmenelle vain koska.
Sitten kun alkoi hahmottaa, että animetkin noudattaa pääperiaatteessa samanlaista kaavaa genrestä riippuen, niin kyllähän se uutuudenviehätys ja innostus alkoi lopahtamaan. Nykyään sitten nauttii animeista jotka parodioi animea, jotka ensin tuntui järkyttävältä paskalta (Lucky Star, Mayoi Neko, Puni Puni Poemi, Excel Saga…) ja niistä jotka ottaa paskan genren ja leipoo sen uusiksi (Madoka, Now & Then…)