Anime on kuolemassa

Kuulin vähän juttuu, että anime- ja mangateollisuus tekee kuolemaa ja kaikki on nykyisin samaa paskaa. Ennen kaikki oli paremmin. Nykyään kaikki on vain törkeätä rahastusta, jossa yhtiöt takovat mahdollisimman halvalla roskaa, joka kyllä myy koska animefanit ovat typeriä otakuja, joille kelpaa mikä vaan. Miyazaki, Satoshi Kon, Ghost in The Shell-ohjaaja ja se joku gundam tyyppi ovat esittäneet profetiansa siitä kuinka nyky-anime on paskaa ja tulee kuolemaan (Lähde 4chanin kuukausittain paskamyrskylanka). Tuolla toisaalla oli myös puhetta asiasta, mutta tämä aihe on aina ajankohtainen. ”Nykyviihde on kamalaa” tosin sopii lähes ihan mihin tahansa oli se animea, elokuvia tai musiikkia. Yleensä samassa yhteydessä on nostalgiamuistelua. Nostalgia on turhaa, en harrasta. Aina ollut hyviä ja huonoja asioita ja pelkästään nuoruuden viihteeseen jämähtäminen on aika säälittävää. Mutta keskitytetään väitteeseen, että anime on kuolemassa. Tarkastellaan tätä kaupallisilta lähtökohdilta, sillä satun erinäisistä syistä tietämään jotain aihealueesta. Ja sitähän se kuolema tarkoittaa, että firmat menevät konkurssiin, vaikka toki väitteiden esittäjät varmaan ovat tarkoittaneet pikemminkin, että nykyanimen tila ei mielytä heitä.

Moekulttuurin taiteellisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta tärkeintä on, että anime ja manga on kehittynyt ja muuttunut niin piirrostyyliltään, esitysmuodoiltaan kuin myös oheistuotemarkkinoiltaan. Jos joku yritys tekee konkurssin, se johtuu yleensä siitä syystä, että se ei ole kehittynyt ja muuttanut itseään toimintaympäristön muuttuessa. Ennenkin tahkottiin tällä tavalla rahaa, niin kyllähän me nyt jatkossakin tehdään tällä rahaa. Eihän ne mitään kosketusnäyttöjä puhelimiin halua. Nokia on kyllä vähän kliseinen ja kulunut esimerkki, mutta tästä minulla on kaikista parhaimmat tiedot ja kokemukset. Metsäyhtiöt ovat toinen, jotka tahkosivat liian kauan samalla kaavalla kykenemättä muuttumaan ja nyt sitten itketään ja muututaan. Nykyinen ruokakulttuurikin käynee myös esimerkistä. Meillä ei ole keskitason ruokia vaan halpoja pirkka/rainbow tuotteita ja sitten niitä, jotka kelpaavat kokkiohjelmia katsoville ja ympäristö- ja terveystietoisille. Yritys, joka ei ole tätä tajunnut ja brändännyt tuotteitaan näiden asiakaskunnan tarpeita vastaavaksi, on tuskin menestynyt. Näkisin siis animen olevan kuolemassa siinä tilanteessa, että anime ja manga näyttäisi samalta kuin 80&90-luvulla.

”No mutku mangalehteä myydään x kappaletta vähemmän ku ennen”. Myyntimäärät ovat vähän kinkkinen homma. Kännykkä esimerkkiä käyttääkseni niin perusluurit eivät ole kasvava markkina vaan älypuhelimet ovat, tärkeää on myydä älypuhelimia. Myyntimäärä ei myöskään kerro paljonko yhtiö saa katetta kyseisestä hommasta, perusluureissa on huono kate. Käsittääkseni mangan katteet ovat huomattavasti huonompia kuin figuureiden tai muiden oheistuotteiden. Olennaista ei siis ole ulista jostain yksittäisen tuotteen myyntimäärästä vaan tajuta yhtiön ansaitalogiikka kokonaislaajuisemmin.  Lisäksi myyntimäärä kertoo vain liikevaihdon määrästä eikä suinkaan kulurakenteesta. Tärkeintä on tuotto sijoitetulle pääomalle. Eniten olen huolissani siitä, että alkavatko korealaiset vaatimaan kunnon palkkaa työstään.

”Kaikki on samaa paskaa” on toki, jos ei ole perehtynyt aiheeseen ja pitää ihmisiä täysin typerinä. Eikä tajua markkinoiden perusmekanismeja. Se että kaikki on samaa paskaa, tarkoittaa kilpailua. Jollain tavalla pitää osata erottua edukseen massasta. Taikatyttögenreä on hutkittu olan takaa, jos joltain on mennyt ohi. Sailor Moon, Nanoha ja Madoka ovat aika kaukana toisistaan, vaikka ovat tietysti samaa paskaa. Mutta myös niissä paljon parjatuissa moe ja harem/eroge/vn sarjoissa tapahtuu kehitystä. Ei riitä, että meillä on 4-girls-1-club ja ne söpöilee. Niihin on tullut musiikkia tai kovempaa tyttörakkautta . Tämä kilpailu johtaa siihen, että yhä rankempia ylilyöntejä tapahtuu kun tavoitellaan erikoisuutta kuten vaikkapa Moetan tai juurikin se Madoka. Tämä ajattelu yhdistyy myös siihen elitismiin, ”että ne vitun otakut ostaa mitä vaan”. Ei, eivät osta. Floppeja tulee joka kausi. Ja taas on nähtävissä se ”jotkut ovat katsovat animea, josta en pidä = tyhmiä idiootteja”. Ja kyllähän nyt tyhmät ostaa mitä vaan niille annetaan! Vähän niiku Nokiakin ajatteli.

Deal with it

Olen myös huomannut, että erilaisten strategioiden ymmärtämisen puutos on valtava. Tämän alan perusguru Porterin perusstrategiat ovat kustannusjohtajuus, differointi ja fokusointi. Kustannusjohtajuus on sitä, että myydään paljon ja halvalla ja sitä kautta kääritään ne massit. Differoinnilla tehdään tuotteesta niin erilainen, että se erottuu markkinoilla. Apple on tästä paras esimerkki, joka nojaa vahvaan brändiin ja sen nojalla repii isot katteet tuotteistaan. Fokusointi on se, että keskitytään vain siihen yhteen porukkaan jolle myydään. Keskitetään kaikki tähän niin ollaan parempia kuin muut. Kuitenkin näkee, että syytetään yrityksiä siitä, että ne sekä tekevät animesta suurelle yleisölle maistuvaa mautonta paskaa, että tekevät otaku-pandering-moe-shittiä. Tämä on juuri sitä mitä niiden pitäisikin tehdä. Se on tuhon tien, jos ei valita jotain näistä perusstrategioista. Nähdäkseni animestudiot ovat kuitenkin konsulteille maksaneet, että en nyt näe tältäkään osalta mitään vakavaa uhkaa. Muutenkin japanilaiset ovat varsin tehokkaita bisneksessä, oli se sitten oheistuotteiden markkinointi kuten Pokemonissa tai joku laskentamenetelmä kuten Kaizen tai JIT.

Kaikista naurettavin ja naiivin on se väite, että pahat ahneet yhtiöt tahtovat julmasti vain rahaa ja tämä jotenkin tappaisi animen. Ilman maksimivoittoa haluavia yrityksiä meillä ei olisi älypuhelimia. Valitettavasti yhtiöt tahkovat sitä rahaa vain miellyttämällä asiakkaita. Kusetus toimii vain kerran. Jos sitä koitetaan saada enemmän voittoa karsimalla animaation laadusta, niin ei se vaan toimi, koska hyvinkin pessimistisestä ihmiskuvasta huolimatta ei otakutkaan aivan kaikkea niele. Yrityksen pistää vastata kysyntään, ja nimenomaan todelliseen kysyntään. Ei oletettuun kysyntään niin kuin Nokia teki valmistamalla teknisesti huipputasoisia luureja, koska oletti että sitä asiakkaat haluavat. Se että yritys tekee rahaa, on merkki siitä, että se vastaa kysyntään ja tämä on kaikille osapuolille hyvä diili. Tietääkseni animaatioyhtiöt eivät ole muodostaneet monopolia tai kartellia, joka tätä asetelmaa pilaisi. Suhtautuminen doujineihin on myös hyvä merkki, joka osoittaa arvostusta ja kunnioitusta asiakkaita kohtaan. Tyhmemmät tyypit kun luultavasti iskisivät niihin ihan vaan sen takia, että se on mahdollista. Ainakaan länsimaiset mediayhtiöt eivät koe minkäänlaista ongelmaa asiakkailleen vittuilussa.

Kyllä, tämän takia me olemme täällä. On erittäin tärkeää, että annatte sitä meille.

Sinänsä kyllä ymmärrän vanhojen partojen huolen ja sitä, että nykyanime näyttää kamalalta heille. Sitä en ymmärrä, että eivätkö he tajua, että 80 ja 90-luvun ”pokemon”sukupolvelle nykyanime näyttää hyvältä. Senkin ymmärrän, että nykyanimen henkilökeskeisyys edustaa heille vanhan hyvän yhteisöllisyyden kuolemaa. Tärkeää ei ole mitä siellä rannalla tapahtuu vaan se miten henkilöt tekevät rannalla. Minusta he myös vähän nolaavat itseään kun hehkuvat, että heidän aikansa animeissaan olisi ollut tarinaa, juonta tai syvällisyyttä. Ahkeralle kaunokirjallisuuden lukijalle animen tarinat aika harvoin näyttäytyvät mitenkään kovinkaan ihmeellisenä vaan Miyazakin leffojen hyvyys johtuu aivan muusta.

Noh helppohan se on nyt minunkin huudella. Katsotaan parinkymmenen vuoden päästä pystynkö innostumaan uusista asioista vai olenko jämähtänyt. O tempora O mores. Mutta väite siitä, että anime kuolisi eli menisi konkurssiin, on mielestäni varsin outo.