Kesä 2011 Päätös

Pari on vielä kesken, mutta niiden lopetukset eivät vaikuta arvioihin. Kauden anime oli Yuru Yuri, mutta se oli vain harvojen herkkua. Yleisesti arvioiden Tiger&Bunny oli kauden paras. Siinä oli ideaa, se oli hyvin tehty ja se sopii kaikille. Tällaiset sarjat ovat hyviä, sillä porttiteorian mukaisesti ne johdattavat katsojia kovempiin animeihin.

Idolm@ster

Ihanat idolit. Miki on paras. Paras biisi Agent Yoru wo Yuku. Tätä parhautta tulee vielä toiset 13 jaksoa, mutta kehun nyt tässä vaiheessa tätä sarjaa, jos joku haluaa alkaa tällä sarjalla elämäänsä piristämään.

Kamisama Dolls

Kyseessä ei ollut pokemon-teemastaan huolimatta lasten anime. Tai edes hyvikset vs pahikset taistelu tai kasvutarina ahdistavasta kyläyhteisöstä irti. Tämä ei ollut selvää ekoista jaksoista lähtien, vaikka niin olisi pystynyt päättelemään ei-teiniangsti päähenkilöistä.  Tällaiset tarinat menevät ja jäävät helposti moraalisaarnan puolelle, mutta tässä sitä ei ollut nähtävissä. Sarjassa oli ajoittaiset kömpelyytensä, mutta kyseessä oli varsin hyvä anime. Tällaista seinenin pitäisi olla. Eli sitä ei shonenit tajua tai arvosta. Erittäin hyvät op+ed.

Mawaru Penguindrum

Erinomainen anime, mutta vahvasti symbolinen, mikä ei ole minun palani kakkua. Kannattaakin tsekata sellaisen mielipide, joka tämän alueen hallitsee. Kauden op.

;_;

Baka to Test to Shoukanjuu Ni!

Alku oli paska, keskivaiheet olivat sitä hyvää ekan kauden huumoria ja sitten tulikin puun takaa pari vakavampaa jaksoa. Ragesin kyllä kun ”IT WAS A MISUNDERSTADING”, mutta kyllä tämän kauden draama ykköskauden voitti.  Sanoisin että tyhmää hauskaa halpaa olematta silti oh-so-randum-lol paskaa, mutta tämä pääsee yllättämään välillä.

Kaiji S2

Noppapeli oli jees, mutta en pitänyt bog arcista. Myöskin ”elämän viisauksia” ei ollut oikein alun jälkeen. Ei tarjonnut oikein uutta enää.

Usagi Drop

Mukava sarja, joka kuvasi mielenkiintoisia teemoja ilman mitään sen suurempia ja typerämpiä draamoja. Tätä voisi suositella normaalihomoillekin. Manga onkin kuulemma toinen juttu, mutta en ole sitä vielä lukenut. Tosin eiköhän sitä kokeneena Princess Makerin pelaajana siitäkin selviä, mutta nämä hahmot ansaitsivat onnellisen tarinan eli perhe sen yh-mutsin kanssa pystyyn.

Hanasaku Iroha

En näe mitään lisättävää aikaisempaan kommentointiini, sarja jatkui sellaisena kuin se olikin. Tällaiset perusvahvat sarjat ovat hyviä, ei mitään kummempaa kehuttavaa tai haukuttavaa. Taino Yuinan hahmon voisi nostaa esiin, sillä pidin hänestä paljon. Eli kevyt ja pintapuolisesti tyhmähkö tyttö, mutta itsevarma ja käyttää jätkiä hyväksi. Mikissä oli huomattavissa samoja piirteitä ja toivonkin, että tämä hahmo tyyppi yleistyisi. Kyseessä ei ole mielestäni mikään ojousama tyypin variaatio vaan hahmotyyppinsä, mutta en nyt nimeä keksi. Sinänsä he ovat porukan parhaimman näköisiä, jota arkkityyppiä löytyy jokaisesta tyttöporukasta, mutta mielestäni tätä tuotiin nyt vahvemmin esiin. Äitikin esitti ihmistyyppiä, jota harvemmin näkee animessa.

Mayo Chiki!

Aivan jäätävä sarja kaikilla mahdollisilla kliseillä ja muilla typeryyksillä.  Itse asiassa todella typerä sarja. Käytin tätä esimerkkinä kun naisten väkivaltablogauksessa, mutta tiivistetty voisi sanoa, että en arvosta väkivaltainen-naishahmo-komediaa. Sarja myös vetää pohjat, koska nenäverenvuodon saaminen ja pyörtyminen tytön kosketuksesta on jopa näissä piireissä aivan helvetin betaa. Mutta oh god troll-ojousama on paras ojou-sama hahmo ikinä, Konoe oli tosi söpö ja myös Usami oli tosi kiva ja niinpä tätä katsoi jopa mielellään. Se tissi-yaoi-tyttö oli kyllä turhin ja paskin hahmo vähään aikaan, vaikka viimeinen jakso vähän pelasti. Paras esimerkki sarjasta, jonka katsoo(kärsii) vain hyvien hahmojen takia.

Juonen takia

Dropped:

Ro-Kyu-Bu!

Jaksoin jopa 7 jaksoon asti, mutta valitettavasti se pinkkipää ei vaan riittänyt siihen, että katsoisin tämän loppuun. Olisivat pelanneet edes sitä koripalloa. Ja älkää nyt järkyttykö, mutta en ole lolicon, joten ei vaan jaksanut motivoitua pinnistämään tätä sarjaa loppuun.

Sacred Seven

Ekat kolme jaksoa oli jees, mutta sitten hukkui tylsään viikon hirviö menoon. Hahmot olivat huonoja ja kehitys ei edennyt mihinkään. Suurinta antia taisi olla gg:n trollaukset, mutta ei riitä syyksi miksi katsoisin tämän loppuun.

Ikoku Meiro no Croisee

Ihan kiva ja söpö päähenkilö, mutta todella tylsä. Lisäksi ei Ranska pahemmin kiinnosta. Oli kyllä jotenkin herpderp kun Japania piti ylistää joka väärän välistä. Huono itsetunto tai jotain jos pitää muistuttaa että ei Ranska nyt sentään Japania parempi ole.

Blood-C

Katson jossain vaiheessa. Yleensä Clampin tekeleet ovat vähän tylsiä, eikä tämä ollut poikkeus, joten tämä jäi. Pitää päästä siihen Clamp fiiliksen, jotta pystyy katsomaan. Ekojen jaksojen perusteella taistelukohtaukset ainakin toimivat, mutta itse päähenkilö oli vähän meh.

Ao no Exorcist

Niin shonen ku shonen voi olla. Katsoin heikkona hetkenä päälle toistakymmentä jaksoa, ja tähän tarkoitukseen tämä sopi oikein hyvin.