Katawa Shoujo

Tämä peli ansaitsee oman blogauksensa. Eikä suinkaan vain sen takia koska lol 4chan ja harrastelijaporukka. Rammat tytöt erogessa on todella mielenkiintoinen idea. Sellaiseen on nimittäin todella vaikea samastua. Cosmoa yms. lukemalla pystyy samastumaan ja kirjoittamaan normaalin tyttöhahmon, mutta erikoisimmista tyypeistä on vaikeaa löytää materiaalia. Vaatii hyvää mielikuvitusta.

Käytän termiä rampa, vaikka oikea termi olisi vammainen. Tämä kuitenkin sotkeutuu helposti kehitysvammaisuuteen.  Vamma on joko synnynnäinen tai onnettomuudessa tullut elämää rajoittava tekijä. Kehitysvamma on synnynnäinen vamma ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella. Pelissä ei ole kehitysvammaisia, Misha on jotain aivan muuta.

Harrastelijatuotokseksi tämä on erittäin hyvä kuvitukseltaan ja musiikiltaan. Valitettavasti tekstiosuuksien erot ovat valtavia, mutta tämä ei ole tietenkään mikään yllätys kun jokaisen reitin on kirjoittanut eri henkilö. Onneksi joku yhtenäisyys on sovittu ja tietyt teemat toistuvat tarinoissa.

"Peli kertoo kahdesta mieshenkilöstä juomassa katolla viskiä. Jotkut valinnat voivat saattavat johdattaa päähenkilön seurustelemaan jonkun tytön kanssa eli niin sanottu BAD END"

Lukijalle herää tietysti se kysymys, että millaista olisi seurustella ramman tytön kanssa ja ennen kaikkea pystyisikö itse sitoutumaan rajoittuneeseen elämään? Tulee punnituksi eri vammojen hyvät ja huonot puolet. Mietittyä sitä klassista kysymystä, että minkä vamman sinä ottaisit. Tällaiset ajatusleikithän ovat fiktion päätarkoitus: kuvitella itsensä turvallisesti johonkin tilanteeseen oman pään sisällä, jossa ei kukaan loukkaannu. Katawa Shoujo on erinomaista materiaalia tähän.

Pelin pääsanoma on, että nämä rammat ovat täysin normaaleja ihmisiä. Jopa niin normaaleja että suorastaan petyin reitteihin – aluksi. Mutta näinhän se tietysti menee. Mikä lie korruptoinut mielen kun odotin jotain muuta kuin vaniljaa. Heillä on täysin normaalit ja samanlaiset pelot ja tarpeet kuin muillakin. Tämä on itsestäänselvyydestään huolimatta tärkeä ja hyvä sanoma. Käsittääkseni sovittu juttu eikä johdu siitä yksinkertaisesta syystä etteivät kirjoittajien taidot ole riittäneet samastumaan rampoihin.

Miksi niin täydellinen Lilly ;_;

Joku voisi naiivisti sanoa, että miksi olet hikky vaikka sulla ei ole mitään oikeaa syytä toisin kuin Hanakolla. Nyt suihkuun ja ole oma itsesi kun sinulla ei ole edes arpia. Miksi olet paskassa kunnossa etkä liiku vaikka sinulla on sydän, jalat ja kädet kunnossa? Miksi et juttele ihmisten kanssa vaikka et ole kuuromykkä? Miksi et naura vaikka sinulla ei ole Angelmans eiku niin joo.  Kuten Katawa Shoujo osoittaa, nämä asiat eivät ole ulkoisista seikoista kiinni. Vammat voivat olla syy, joka johtaa tiettyihin seurauksiin, mutta näihin seurauksiin voi päätyä muillakin tavoin. Ei tarvitse olla medium+  arpikudosta, että joutuu koulukiusatuksi ja eristetyksi. Jalkojen puute ei häiritse urheilua eikä käsien puute taidetta.

Eräs keskeinen teema on sääli. Vähemmän yllättäen tytöt loukkaantuvat siitä jos heitä säälii. Päähenkilökin loukkaantuu siitä. Sääli kun käy ylpeyden päälle. Ja kuten lukuisat käytännön esimerkit osoittavat, mitä suuremmat puutteet (ulkoiset tai sisäiset) niin sitä suurempi ylpeys.

Älä sääli heitä tai käy huonosti

Katawa Shoujo ei ole mikään selviytymistarinaa, jossa tytöt oppivat elämään vammansa kanssa. Se on tarina, että sillä ei ole väliä onko rampa ulkoa vai sisältä. Kaikki ovat silti ihmisiä, eikä rajoittavan tekijän muodolla ole ratkaisevaa merkitystä. Rammat tytöt ovat samanlaisia kuin terveetkin tytöt.

Edistääkö tämä peli suhtautumista ja suvaitsevaisuutta rampoja ja vammaisia kohtaan eli käännyttääkö Katawa Shoujo vammaissyrjiviä? Tuskin. Nyt on kuitenkin piirretyt kyseessä. Olisihan se hienoa, mutta todellisuudella on tapana poiketa enemmän tai vähemmän fiktiosta.

Muuta tärkeää sanottavaa:

  1. Lilly
  2. Hanako
  3. Emi
  4. Rin
  5. Misha
  6. Shizune