Blogaamisen sietämätön vaikeus
Ei ole uusi asia taivaiden alla, että animeblogin pitäminen on vaikeata hommaa eikä animeblogeja ole edes olemassa ja se on kuollutta. Keskimääräinen blogi kaatuu parin blogauksen jälkeen kuoleman laaksoon, jos blogi nyt edes koskaan oikeasti animesta kirjoitti. Ja osa blogeista kuolee ihan vain sen takia, ettei anime enää kiinnosta. Tämä ei ole onneksi tilanne omalla kohdallani.
Kollegani Jinx on kirjoittanut siitä, miten hankalaksi blogaaminen muuttui kun hänestä tuli suorittavan tahon sijasta suunnitteleva taho. Metsässä puita sahatessa ehti miettiä koko päivän hyvää blogausta. Nyt, kun hän istuu tuolilla koko päivän aivoja käyttäen, illalla ei ole valmiita ajatuksia kirjoitettavaksi eikä uusia jaksa alkaa keksiä.
Haha, voin tunkea tällaiseen blogaukseen ihan mitä kuvia tahansa
Itselläni on käynyt vähän samoin; blogaamiseni oli selvästi aktiivisempaa kun olin huonoissa ja tylsissä taloushallinnon hommissa, ja tämän jälkeen opiskelin vuoden verran lisää, jolloin blogaaminen oli helppoa ja säännöllistä. Nykyiset konsultin hommani ovat huomattavasti vaikeampia, rutiinitehtäviä ei ole ja sosiaalinen asiakkaiden kanssa puuhastelu vie voimia. Ja jos on kirjoitusfiilistä ollut, niin olen joutunut sen uhraamaan pro gradun kirjoittamiselle. Ensimmäinen gradu meni kivasti muutamassa kuukaudessa, nykyistä olen työstänyt 1½vuotta ja menee varmaan vielä vuosi.
Pahin ongelma on kuitenkin se, että pitkä kirjoitustauko nostaa kynnystä blogaamiselle, mistä syntyy kiva kierre. Vaatimustaso kasvaa jostain syystä, ja vaikka idea olisikin, niin ”emmä tälläsii paskoi jaksa julkasta”. Eivät nuo muutaman vuoden takaiset blogaukset kummoisia olleet, pari hyvää ajatusta ja siitä sitten raapusteltu A4-pituinen word-dokkari. Julkaisukynnys on matalampi jos julkaisee tiheästi. (WordPress pettää aina) Lukijatkaan tuskin tämän enempää odottavat tai jaksavat lukea. Joillekin lukija-/seuraajamäärä on kriittinen tekijä blogauksessa. Itse en ole viittinyt tilastoja tarkastaa. Niin kauan kun nautin blogaamisesta, niin yksikin lukija riittää. Mikä edes olisi oikea määrä? 10? 100? 1000?
Sitten kun kirjoitustahti on hiipunut, sitä tarttuu helppoihin aiheisiin niin kuin tämän kaltaiset selityslässytykset. Muita helppoja aiheita:
- coniraportit (en kirjoita niitä enää)
- skenedraamojen kommentointi (viime aikoina sitä samaa vanhaa riitelyä)
- Japanin matka (suunnittelun alla)
- metablogaaminen (juuri tämä tässä näin)
- ja ei-animeen liittyvät blogaukset.
Viimeiseen voisinkin ryhtyä hyvällä omallatunnolla, sillä arvelen, että lukijoitani saattaisi kiinnostaa itämainen kirjallisuus ja ajattelijat.
Rutiinit ovat tässä tilanteessa paras apu: kirjoittaa kauden aloitukset ja päätökset kurinalaisesti, sillä niitähän lukijat haluavatkin, että tietävät mitä katsoa. Sitten kauden parhaasta sarjasta kauden puolivälissä erillinen blogaus. Tällä kaudella paras sarja on Gekkan Shoujo Nozaki-kun, mutta kun tämän sarjan tiivistää mieluummin kolmeen sanaan ”kiva, ihana, hauska”, niin ajattelin blogata blogaamisesta.
Ps. Blogauksen otsikko ei liity siihen kirjaan. Se on vain erittäin hyvä kirja ja kiva ilmaisu.
Tää on se linja missä erotellaan bloggaajat ameeboista.
Tämä blogin viehätys oli aluksi se, että kirjoittaja vaikutti oikeasti asiasta tietävältä, toisin kuin suurin osa samaa aihepiiriä käsittelevät blogit. Ajan edetessä paljastuikin, että kirjoittaja ei nyt ole sen kummempi harrastaja. Käytännössä tietämys on hyvin laihanlaista ja kapeakatseista ja perustuu lähinnä wikipedia-tietoon ja muutamaan hassuun käännettyyn kirjaan. Materiaali kulutetaan käännettynä ja yritetään sen perusteella vetää syvällisiä analyysejä, jotka sitten loppujen lopuksi päätyvät lupsahtamaan. Unohtamatta joitain todella outoja väitteitä kuten se, että uudempi anime olisi jotenkin parempaa, vaikka blogaaja ei selvästi ole listansa mukaan vanhempaa animea edes katsonut. Sekä naurettavuuden huippuhan oli kun blogaaja jopa yritti määritellä animen uudestaan väittämällä ettei Cowboy Bebop tai GitS olisi animea (ja tämäkin taisi perustua johonkin wikipediaan ja omaan mutuun). Siihen lisäksi vielä kaikki hengaus, työt, tyty-ydet ja muut riajuu-roskat vievät uskottavuuden koko hommalta. Uudempi blogaus näyttikin, ettei kirjoittajasta ole kuin korkeintaan koomikoksi.
En ymmärrä miksi alkupään blogaukseni olisivat vaikuttaneet asiasta tietäviltä – nyt kun niitä katsoo niin hirveätä roskaa ovat, jotka pitäisi kirjoittaa uusiksi. Suomessa on aika vähän todellisia harrastajia jos vaatimuksena on tieteellisen japanilaisen kirjallisuuden lukeminen alkuperäiskielellä. Wanha Anime & Cowboy Bebop liittyivät harrastajakuntaan, eivät animen teknisiin määrityksiin. En näe ongelmaa koomikkona olemisena.
Jos tämä blogi tuntuu huonolta, niin aloita oma blogi. Niin minäkin tein, koska muut blogit olivat todella tylsiä eivätkä edes yrittäneet.
Ei hyvälle harrastajalle ja blogille vaatimuksena ole, että pitäisi lukea japanilaista tiedekirjallisuutta japaniksi, vaan yleisesti; analysoi mitä ymmärrät. Jos et ymmärrä japania, ehkä ei kannata analysoida japanilaista kulttuuria.
Blogissa hehkutetaan kuinka tämä ei ole suunnattu kasuaaleille ja kuinka kirjoittajan on katsonut kymmenen vuotta animea. Siitä varmaan johtuu, että blogi vaikutti niin asiantuntevalta kaltaiselleni untuvikolle.
Kasuaaleille suunnatussa blogissa selittäisin mitä megane tarkoittaa.