Cowboy Bebob ja Muumit eivät ole animea

Kaikille ei ole ihan selvää mitä anime on. Se voi olla montakin asiaa määritystavasta riippuen. Rajoittuneille mielille voi tulla yllätyksenä, että sama sana voi tarkoittaa eri asioita. On kuitenkin melko yksiselitteistä, että kun minä tai joku ystävästäni sanoo ”katsoin tänään animea” hän viittaa johonkin tämän kauden animeista. Maratoonaamisesta ja vanhemmista sarjoista mainitaan erikseen.

Laajimmillaan anime tietysti tarkoittaa kaikkea animoitua viihdettä. Tässä merkityksessä sana on kuitenkin vain Japanissa, joten kukaan ei ole ainakaan minulle tullut väittämään että Disney-leffat olisivat animea. Yleisin määritelmä on, että anime tarkoittaa vain Japanissa tehtyä animaatiota. Kyseessä on kuitenkin ns. kasuaali normaalihomotason määritelmä eikä se ole riittävän tarkka alan harrastajille. Tämän määrityksen mukaan Muumit ovat animea. Muumien väittäminen animeksi kelpaa kuitenkin lähinnä vain laudoilla trollaukseen. Se on ensinnäkin suunnattu länsimaille perustuen länsimaiseen materiaaliin ja toiseksi se on lastenohjelma.

Perinteisiä ja tyypillisiä animehahmoja eiku

Muumien rajaaminen ei-animeksi lienee vielä helppo tajuta, mutta sitten kun mennään ”Cowboy Bebop ei ole animea” -linjalle niin paremmatkin tippuvat kyydistä, koska tässä tapauksessa animesta pitää jotain oikeasti tietääkin. Tähän länkkärianime-porukkaan luetaan yleensä myös Ghost in the Shell, Akira ja Redlinen kaltaiset animet. Länkkärianimeita ne ovat siksi, että ne on suunnattu länsimaisille markkinoille. GitS:in ohjaajaa Oishia taisi Lehtinen kuvailla Animen aika -kirjassaan eurooppalaiseksi taideohjaajaksi. Kollegani kuvaili Redlineä osuvasti Hollywood-leffaksi ja sitähän se on. Cowboy Bebop noudattelee jenkkiläistä scifikaavaa ja onpa siihen tungettu jazzikin mukaan, koska stereotyyppisesti kaikki länsimaalaiset kuuntelevat jazzia. Lisäksi näistä sarjoista on tarkkaan siivottu pois ne elementit pois jotka saattaisivat järkyttää herkkiä jenkkikatsojia.

Näissä sarjoissa ja elokuvissa ei ole tietenkään mitään vikaa sinänsä. Ne ovat vain keränneet erittäin huonoa mainetta siinä, että niistä tykkäävät jenkkiläiset vanhahomot. Jos joku listaa nämä suosikkianimeikseen, niin on todennäköistä, että sitä seuraa avautuminen siitä kuinka nykyanime on paskaa ja ennen kaikki oli paremmin. Ja jos puhetta tulee vielä dubbauksesta, niin isken saman tien ALT+F4 ja menen pesemään käteni. Nämä henkilöt eivät koskaan ole oikeastaan mitään animesta tienneet eivätkä siihen halua tutustua.

”Redline on paras anime sitten Akiran” -vitsi on kaksiosainen. Ensiksi Redline ei ole animea ja toiseksi se on ihan paska.

Jos tieteellisempää selitystä haluaa, niin nämä animet eivät käytä Hiroki Azuman kuvaileimaa ”database of animals” -tietovarastoa. Maallikolle voisi olla helpompi ymmärtää asia sitä kautta, että näistä sarjoista puuttuvat animekliseet, vaikka ne eivät itse asiassa ole kliseitä johtuen animen parodiamaisuudesta. Azuma on myös jakanut animet kolmeen sukupolveen. Kun nykyisin puhutaan animesta, niin tarkoitetaan kolmannen sukupolven animeita eli 90-luvulla ja sen jälkeen tulleita sarjoja. Jos puhutaan dinosauruksista, niin se tarvitsee erikseen mainita, koska ne ovat niin täysin eri asia. Mutta harvoinpa sitä tulee tilannetta jossa nykypäivän animeita verrattaisiin 80-luvun animeihin, paitsi tietysti jenkkiläisten vanhahomojen toimesta.

Kun animeharrastajat puhuvat animesta niin silloin ei tarkoiteta myöskään lapsille suunnattuja sarjoja (lelumainoksia), koska – no, ne ovat lapsille suunnattuja. Tässä tulee myös ero My Little Pony -faneihin, koska jotkut jostain käsittämättömästä syystä rinnastavat animefanit ja MLP-fanit. MLP on suunnattu lapsille ja heissä on jotain pahasti vialla. Lastensatuja on hyvä lueskella välistä pitääkseen mielen virkeänä, mutta MLP:llä ei ole enää mitään tekemistä kohtuuden kanssa. Pokemonkaan ei nyt ole aivan se sarja mistä aikuiset harrastajat keskustelevat, vaikka yleinen mielikuva ehkä muuta onkin.

Lisäksi meillä on kasuaalit normaalihomo-animet, jotka nimensä mukaisesti sopivat myös ei-harrastajille eikä niiden katsominen vaadi aikaisempaa tuntemusta animesta. Tämä on kuitenkin vaikeasti määriteltävää, koska ensimmäisenä mieleen tietysti tulee Ghiblin-leffat. Miyazaki-sensei on kuitenkin läpikotaisin otakutyyppi. Hän tekee (yrittää tehdä) normihomoille animeleffoja, mutta niissä on mukana sellaisia elementtejä, jotka saavat myös otakut innostumaan niistä. Satoshi Kon lienee parempi esimerkki ohjaajasta, joka tekee normaalikatsojille sopivaa animea. Hänen leffoissaan toki tarvitsee tietää Japanista ja sen kulttuurista, mutta ne eivät varsinaisesti vaadi juuri animen tuntemusta.

Miyazaki ei ole normihomo, koska Nausicaä on sentou bishoujon isoäiti

Joskus näkee sanottavan  ”Nykyisin animea tehdään otakuille”. Tämä on väärin ensinnäkin siinä mielessä, että animea on aina tehty otakuille, tai tarkemmin otakut tekevät otakuille animea. Toiseksi siksi, että lause on arvoltaan ”kirjoja kirjoitetaan niitä lukeville” -tasoa. Kellepä muulle niitä tehtäisiin, ja jokainen valitsee laajasta tarjonnasta mieleisensä.

Mitä sitten on ”oikea” anime? Vähemmän yllättäen suurin osa animesta on oikeaa animea, eli ne sarjat mistä tässäkin blogissa jauhetaan kauden alkaessa ja päättyessä. Ei noissa muutamissa erikoisimmissa kokeilusarjoissa ole mitään vikaa, mutta tulee tiedostaa etteivät ne animea sinänsä edusta. Voi sitä edelleen aivan vapaasti fanittaa Muumeja, Cowboy Bebopia ja The Last Airbenderia eli harrastaa omalla tavallaan, mutta ainakaan minun pöytääni ei tarvitse tulla keskustelemaan noista ”animeista”, koska siinä pöydässä on todennäköisesti asiantuntevampia harrastajia, jotka katsovat useita tällä hetkellä airaavia sarjoja.


Kategoria: Satunnainen