Desucon 2013 – Ohjelma

Ja nyt se vakavampi osuus. Yleisesti ottaen conin järjestelyt pelasivat jälleen kerran. En itse asiassa keksi tällä kertaa mitään valitettavaa niistä. Tekniikka pelasi ohjelmissa, vesipisteet toimivat ja ilmanlaatu oli hyvä. Conin yleiset järjestelyt itse asiassa parantuivat valtavasti edellisistä vuosista, kiitos jätski/slushie/pizzapisteen ja siihen kuuluneen aidatun ulkoalueen pöytineen. Sibeliustalo tuntui paljon väljemmältä tänä vuonna.

Kuvituksena cossitytyjä, eivät liity luentoihin. Kuvaajina useampi henkilö, koska olen nykyisin liian korkea-arvoinen itse kuvaamaan. Pöllikää vapaasti, sellaiset ”kuvannut nönönönö”-maininnat ovat rumia.

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

Kunniavieraat

Ääninäyttelijä ja ohjaaja. Jälkimmäisestä näin vain viimeisen vartin, mikä oli conini suurin harmin aihe sen lisäksi etten jaksanut tervehtiä kunnolla kaikkia niitä ihmisiä, joita olisi pitänyt. Akemi Okamura oli nimittäin perinteinen ääninäyttelijävieras, joita on jo nähty. Kiva tyyppi ja ok jutut, mutta ei tarjonnut hirveästi mitään uutta. Edeltävät seiyuuvieraat ovat olleet niin paljon kovempia tyyppejä. Seiji Mizushima taas onnistui vakuuttamaan minut lyhyessä ajassa. Tyyppi oikeasti tiesi miten animea tehdään, kun seiyuiden jutut ovat luokkaa ”me tehdään niiku käsketään ja hahmoon eläytyminen on vaikeeta :3”. Sama juttu säveltäjillä, me tehdään se oma juttu. Seiji-dono oikeasti tiesi miten se jakso taputellaan kokoon. Vaikutti todella loistavalta tyypiltä ja vastaukset kysymyksiin olivat kattavia ja asian ytimessä. Jos kunniavierastoiveita saa esittää, niin ehdottomasti lisää ohjaajia.

Aki Hata ei ollut kunniavieras, mutta mainittakoon että hän on paras.

IMG_7073

Animemaailman visuaaliset outopallot – valtavirran ulkopuolella

Kyseessä oli ilmeisesti nuorten tyttösten ensimmäinen luento ja jännitys näkyi selvästi, mutta kyllä se siitä sitten lähtikin. Varsin kelpo setti ensimmäiseksi vedoksi. Harmittavasti alku meni liikaa sarjaesittelyn ja -listauksen puolelle perustelematta sen kummemmin miksi nämä olivat outopalloja. Ilmeisesti erikoisen piirrostyylin ja huonojen myyntilukujen takia, mutta tätä olisi voinut höystää miettimällä sarjojen yleisesti nauttimaa arvostusta, mikä esimerkiksi Tatami Galaxyn kohdalla on korkea. Sarjaesittelyt eivät ole kovin mielenkiintoisia, pieni summaus tapahtumista ja paljon nimiä ei ole kovin nautinnollista eikä siitä saa paljoakaan irti. Onneksi luennon loppuosassa tytöt alkoivat analysoida ja kertoa omia mietteitään, jotka olivatkin sitten mielenkiintoisia.

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

Sapfisia lentoneitoja, pitsaleikkureita ja pyllyviittoja

Paras luento, jossa olen ollut. Se lähtee rakkaudesta (ja kovista voimatasoista). Muilla luennoilla sorrutaan usein epäkypsästi pilkkaamaan ja naureskelemaan sarjan huonoille puolille. Oikea suhtautuminen menee niin kuin hyvässä parisuhteessa. Se nyt vaan on vähän tollanen vähän tyhmä ja huonosti piirretty, mutta silti kiva. Ei ole täydellinen sarja, mutta ei tarvitsekaan olla.

Vähän jäi harmittamaan spoilerivapaus, mutta lähinnä siitä syystä etten itse muista lopun tapahtumia tarkasti. Spoilerivapaan luennon pitäminen oli kuitenkin selvästi oikea ratkaisu, sillä luento toimi todella hyvin. Rakenne, jossa ripoteltiin hahmojen ja teemojen esittelyt sekaisin, oli erityisen hyvä ja toimiva. Kalvot olivat muutenkin sitä mitä niiden pitäisi olla: kalvoille saa ja pitää laittaa tekstiä, jos halua informaatiota välittää. (Ei kuitekaan wikipedia-copypastea). ”Kivat ja hauskat kuvat”-kalvot tuntuvat vallanneen coniluentoja liikaa. Johanna on myös hyvä esiintyjä ja yksittäistä sarjaa käsittelevät luennot parhaita. Ottakaamme mallia.

DSCF1921

Anime aikojen alussa

Lohien luento oli mukavan kevyt. Paljon hyviä videopätkiä ja sopivasti asiaa. Olisin toivonut enemmän analyysiä ja yhdistämistä nykyanimeen, vaikka sitäkin tuli kivasti. Sellainen jäi tätä burgeria häiritsemään, että tytöt sanoivat että jenkit eivät pitäisi väkivallasta ja sen takia USA-levityksessä olevia sarjoja muutettiin. Väkivalta ei ollut ongelma, jenkit rakastavat väkivaltaa, vaan se että väkivalta oli näissä sarjoissa todellista ja ikävää eikä mustavalkoista ja sankarillista (ks. blogaus). Luennot ovat hyvä paikka sivistää animen katsojia, joten tällaisia asioita olisi hyvä avata enemmän. En muuten nauranut videopätkille kuten valtaosa yleisöstä, koska historiaa pitää kunnioittaa, vaikka se animaatio ja ääninäyttely kömpelö olisikin.

Ei haittaa vaikka cossaisi huonoa sarjaa kunhan katse on kunnossa

Ei haittaa vaikka cossaisi huonoa sarjaa kunhan katse on kunnossa

YO DAWG: ANIMEA ANIMESTA

Luennon ajankohta oli huono ilta-aikaan kun asia oli raskasta. Harmiksi PUA-luento oli täynnä, joten päädyin tänne. Ei oikein jaksanut seurata, eivätkä kalvot oikein tukeneet esitystä. Paljon vaikeita sanoja. Aihe oli silti hyvä ja mielenkiintoinen. Meta animessa on kuitenkin erittäin vaikea aihe kun anime tavallaan perustuukin metaan eli itsensä parodioimiseen ja karrikointiin. Oikeita mielipiteitä tuli paljon, ja niistä voisi mainita sen, että se ei ole kovin deeppiä shittiä tai edes metaa jos animehahmo toteaa olevansa animessa. Luento jäikin näiden yksittäisten hyvien pointtien varaan, koska kokonaisuus jäi vähän hajalleen. Enpä tosin itsekkään uskoisi saavani aiheesta kovin paljon parempaa sanottavaa.

stocking

Bishejä ja pusuttelevia poikia – fanipalvelua tytöille?

Luento oli hyvin kummallinen. Se aloitettiin paheksumalla ja haukkumalla miehille tarkoitettua fanipalvelua. Tuo vielä menee. Sitten todettiin, että kauniit naiset viihteessä ovat naisten esineellistämistä, mutta komeat miehet miesten egoboostausta. Tämä väite ei mahdu pieneen insinöörimieleen, varsinkin kun satuin uutisista lukemaan, että myös pojat ottavat ihan samalla tavalla ulkonäköpaineita viihteestä. Onneksi minulle selitettiin, että kyseessä on tumblr-feminismi, jossa miehet ovat pahoja, koska miehet ovat pahoja. No mikäs siinä, kaikkihan me haluamme pitää omaa harrastusta puhtaana ja parempana kuin muita. Mutta meno sen kuin paranee, seuraavaksi lyötiin pöytään, että animessa ei pidä esitellä paljaita rintakehiä, koska niitä näkee Helsingin kadulla kesäisin tarpeeksi. 3dee 2deetä aldjfalkfda. Rusinat kuitenkin rasahtivat täysin siinä vaiheessa kun UtaPrince yms. ”tyttöjen fanipalvelusarjat” haukuttiin paskoiksi sarjoiksi. Lauluprinssit ovat haaremisarjoissa keskitasoa parempaa.

Loppujen lopuksi luento kesti puoli tuntia ja se koostui oikeastaan pelkästään siitä pointista ja kuvista, että tyttöjen fanipalvelussa lustataan rintakehää, persettä ja ehkä vähän myös miesten välistä ystävyyttä. Tämä antaa hyvin idioottimaisen ja pinnallisen kuvan tytöistä ja heidän sarjoistaan, ja olen erittäin vahvasti eri mieltä tästä. Sillä ei nyt niin väliä, että miehiä vähän haukutaan ja niille hihitellään, mutta noin negatiivisen kuvan välittäminen naiskatsojista ja heidän älykkyydestä on törkeää.

Menin luennolle odottaen tiukkaa analyysiä reversehaaremi-sarjojen hahmotyypeistä ja siitä mikä naisia miellyttää muissakin sarjoissa. Nyt käteen jäi lähinnä, että mieshahmoille pitää piirtää nännit. Miestenkään fanipalvelusarjat eivät ole pelkkää persettä ja tissejä, vaan siellä on yleensä hyvää parodiaa ja huumoria. Ihmettelen miksi luennoitsija valitsi tämän aiheen, jos kerran ei tyttöjen fanipalvelua arvosta eikä pidä sarjoista. Ja oliko se viesti minkä halusi välittää tosiaan se, että vain ulkonäkö merkkaa. Maailma olisi täynnä menestysanimeita, jos hyvän etumuksen ja takamuksen piirtäminen riittäisi siihen.

DSCF1954

Shinsekai Yori: Uuden maailman nuoret

Vuoden parhaimpia animeita, mikä merkitsee ettei se yhteen luentoon mahdu kunnolla. Luennoitsijat tekivät kuitenkin tässä hyvää työtä saadessaan jonkun sortin kattavan kattauksen sarjasta. Mutta pari juttua olisin karsinnut pois kun niitä ei kunnolla keretty käsittelemään, kuten esimerkiksi lopun länsimaiset kirjallisuusviittaukset. Olisin halunnut kuulla kaikista eniten enemmän kirjan ja animen eroista. Myös sarjan erikoiseen animaatiotyyliin kiinnitettiin yllättävän vähän huomiota. Spoilerivapaata lähestymistä olisi voinut miettiä tämänkin luennon kanssa. Se on jännää, miten sitä pystyy omistamaan koko luennolle yhdelle sarjalle spoilaamatta sitä ja päinvastoin herättämään kuuntelijoiden mielenkiinnon sen (uudelleen)katsomiseen.

Melkoinen häiriötekijä oli joku katsomosta huutelija, joka ei ollut animea kunnolla katsonut eli kyseli ns. tyhmiä. Luennoitsijoiden tiimityö ei ollut aivan parhaalla tasolla, mutta verrattuna toisen luennoitsijan Frostissa pitämään luentoon, oli hän kehittynyt erittäin paljon.

25-vuotias Jojon eriskummallinen seikkailu

Hatunnoston arvoinen suoritus kun luennoitsija oli perehtynyt itse JoJon lisäksi myös Arakin muotimaailmaan ja taidemaailman vaikutteisiin. Erinomaiset ja havainnollistavat kalvot näyttelivät suurta osaa. JoJot esiteltiin kattavasti, mutta ei liian tarkasti. Eräs aikaisempi JoJo-luento sortui tylsän listailun puolelle. Luennoitsijan esitystyyli haki vielä muotoaan, mutta luento oli tästä huolimatta miellyttävä seurattava jopa conin viimeiseksi setiksi. Luennoitsijoilla ei ollut helppoa, kun katsomon HC JoJo-fanit tykittivät tietoja ja korjailuja hänen puheisiinsa vähän väliä.

Taidekuja

2013-06-16 11.03.08-1

Taidekujan löydös oli itseään circleksi kehuvan porukan 4koma-tuotos. Minun käsitykseni mukaan tämä on ensimmäinen suomalaista conia varten tehty doujin, ja onko peräti ensimmäinen circlekin(?). Osa piirtäjistä on japanilaisia eli piirrosten laatu vaihtelee rankasti. Mutta doujinissa on yhtenäinen tarina ja Suomeen liittyvä teema, jota kukin piirtäjä tulkitsee tavallaan. Kokonaisuus on onnistunut ja hauskaa luettavaa. Haluan nähdä tällaista lisää ja allekirjoitan tekijöiden alkusivun tervehdyksen ”Perustimme tämän circlen tuomaan väriä Suomen doujin-skeneen.” Suomalaista doujin-skeneä ei vielä taida olla olemassa, viime conissa ollut Donuteater kun oli tavallaan Pyhän Maan markkinoiden ylijäämää.

Kiitokset conista ohjelmanpitäjille ja järjestäjille. Näissä coniblogauksissa varsin usein kiitetään ja listataan kavereita kenen kanssa oltiin conissa ja kuinka kivaa oli, mutta se nyt on turhaa selkään taputtelua ja itselleen todistelua. Itsestäänselvistä asioita kun ei ole tapana mainita.

Desuconin tulevaisuus näyttääkin melkoiselta, kun vanha pääjärjestäjä meinaa tehdä comebackin. Hän perusteli itse varsin hyvin, miksi syrjään siirtyminen on hyvästä ja arvostukseni tällöin häntä kohtaan nousi huomattavasti. Nyt mentiin miinuksen puolelle.