Sankarea
Taisin sanoa, että en tykkää blogata keskeneräisistä sarjoista. Mutta toisaalta näin kesken kautta olisi aika hiljaista sitten blogaamisen suhteen, joten voisi tätäkin tapaa koittaa. » Lue loppuun
7.5.2012 julkaissut vahvin-yde
Taisin sanoa, että en tykkää blogata keskeneräisistä sarjoista. Mutta toisaalta näin kesken kautta olisi aika hiljaista sitten blogaamisen suhteen, joten voisi tätäkin tapaa koittaa. » Lue loppuun
25.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Martial arts -mangat ovat toimintamangan alaji, jossa on urheilugenren elementtejä. Urheilugenrestä ne eroavat sillä tavalla, että tappelut eivät tapahdu pelkästään kehässä ja yleensä ovat ihmishenget kyseessä. Muista toimintagenreistä ne eroavat sillä, että miekkoja ei ole käytössä (miekkaheiluttelut ovat kokonaan oma taiteenlajinsa, vaikka yhtäläisyyksiä löytyy paljon) ja ne sijoittuvat realistiseen maailmaan eli lohikäärmeitä ja avaruusolioita ei nähdä. Sinänsä ne eivät ole tietenkään realistisia, koska menoa eivät fysiikan tai fysiologian lait haittaa, mutta ainakin ne näennäisesti ovat sidoksissa kamppailulajeihin eli bankait loistavat poissaolollaan. Martial arts –genreen kuuluu myös tappeluiden syvällisyyden pohdinta eli miksi tapellaan ja kuka on oikeassa. » Lue loppuun
20.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Tässä kun katselin Kore wa zombie desu ka?:n toisen kauden ensimmäisiä jaksoja niin en voinut välttyä tunteelta, että kuinka hukassa tämä sarja on. Ensimmäinen kausi lähti hyvällä komediaotteella liikkeelle mutta sitten alkoi ottaa itseään vakavasti ja lopputulos oli surkea. Nyt toisessa kaudessa tämä tasapainottelu on vielä enemmän pielessä. Sarja ei osaa päättää onko se komedia vai vakava sarja. Tämä näyttäytyy katsojalle karmivana höttönä, jota on vaikea ja tympeää seurata, vaikka sarjalla on toki hyvät hetkensä. » Lue loppuun
19.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Miten skitsofrenia liittyy otakuihin? Kuten esimerkiksi Saito-blogauksessani tuli ilmi, yleensä otakun psykiatrinen diagnoosi on skitsoidinen, joka taas voidaan nähdä jossain tapauksissa skitsofrenian esiasteena. » Lue loppuun
16.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Seurattavat:
13.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Näitä juttuja tulee vähän väliä. “Otakut” uhkailevat kirjoittajaa ja repivät tuotteita, koska heidän waifuaan on kohdeltu teoksessa huonosti tai joku asia nyt vaan ei yksinkertaisesti miellytä. Näitä tyyppejä on yleisesti pidetty sekopäinä ja henkisesti häiriintyneinä kuten tuolta Sankakun kommenteista ilmenee. Siellä on toisaalta myös sanottu että ”ne ovat vaan otakuja”. Nyt Saiton kirjan perusteella pystyn sanomaan, että nämä raivo-otakut eivät ole otakuja ollenkaan vaan häiriintyneitä yksilöitä. » Lue loppuun
5.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Katsottavat:
Symphogear
Inu X Boku
Amagami SS+
Persona 4
Nisemonogatari » Lue loppuun
4.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Kollegani Nova blogasi tässä eräs kaunis päivä ansiokkaasti yllä mainitulla otsikolla. Jatkoimme keskustelua ircin puolella, josta muodostui niin mielenkiintoinen että ajattelin jakaa sen hedelmät myös näin julkisesti. Se on myös niin vahvasti sidoksissa tähän otaku-aihealueeseen mistä olen blogannut viime päivinä, että blogaus tästä on perusteltua. » Lue loppuun
3.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Edeltävät blogaukset olivat aika pitkiä. Yritän tiivistää parille sivulle viihteellisesti eli provosoivasti mistä otakuista on kyse. Edeltävissä oli perustelut, tässä on johtopäätökset höystettynä omilla havainnoillani. » Lue loppuun
2.4.2012 julkaissut vahvin-yde
Sanoin olennaisen Sentou bishoujo no seishin bunseki:sta ensimmäisessä blogauksessa. Voisin omistaa tämän blogauksen kirjan esittelylle ja toisaalta pienet lisäselvennykset ovat paikallaan. » Lue loppuun