Shin Sekai Yori
Shin Sekai Yorissa oli parasta sen hyvin mietitty maailma. Huonointa taas pitkät seikkailujaksot, joissa nuoret päähenkilöt joutuivat kiipeliin. Sarja olisi pystynyt myös hyödyntämään kauhuelementtejään paremmin. Jännää oli myös vaihteleva animaatiotyyli, eli muutamissa jaksoissa oli palkattu pilveä pössyttelevää porukkaa hoitamaan homma kotiin. Nämä taidejaksot olivatkin niitä parhaita, jotka tekivät sarjalle tunnelman.
Ei ole uusi idea, että meillä on tulevaisuuden kuva, jossa ihmisillä on psykokineettisiä voimia tai muuten vain on jonkun sortin espereitä. Ja se vasta onkin nähty monta kertaa, että ydinsota tai vastaava tuhoaa maailman ja tarina lähtee x vuotta tämän jälkeen liikkeelle. Shin Sekai Yori toteuttaa nämä molemmat erinomaisella tasolla ja tuntuu hyvin raikkaalta.
Tämä onnistuu tieteellisyydellä. Sitä alkaa heti tykkäämään asiasta kun tekijä on perehtynyt asioihin. Ei mitään ”nää sai nää voimat ja sit tuli sota ja nyt sit nää tappelee” vaan on oikeasti mietitty miten siihen nykytilaan on päädytty. Psykokineetikkojen kuriin saaminen on näistä paras. On kokeiltu koulutusta, aivopesua ja ihanien bonobojen rakkausyhteiskuntaa. Bonoboja muuten käsiteltiin huonosti lähinnä vain homopariskunnilla, mutta olen käsittänyt että ryhmäseksi olisi se realistisempi tapa. Mutta helvetisti pisteitä bonobojen mainitsemisesta kuitenkin. Eipä väliä, kuten päähenkilö sanoi, emme ole apinoita. Koodin tunkeminen geeneihin poisti vasta ongelman, että psykokineetikot eivät tappaisi tai ylipäätään käyttäisi voimiaan kanssaihmisiin. Sarjahan pyörii tämän ratkaisun aiheuttamien ongelmien kanssa.
Ogres ja Karmic Demons olivat sarjan parhaita anteja. Tulkitsisin, että ogret ovat psykopaatteja. Kuten oikeiltakin psykopaateilta, ogreilta puuttuu se osa aivoista joka estää ihmisiä tappamasta lajitovereitaan sumeilematta. Lisäksi teoriat siitä miksi ogret tappavat ovat samoja kun millä selitetään psykopaattien käytöstä: aivot tuottavat mielihyvähormooneja epäsosiaalisesta käyttäytymisestä tai psykopaatit kokevat kaiken uhaksi, jolloin heidän pitää iskeä ensin. Pientä ristiriitaa ogreissa oli: olivatko ne järkensä menettäneitä tappokoneita vai järkeviä kuten flunssalääkettä hakeva poika osoitti? Olisi ollut myös todella mielenkiintoista kuulla miten aikaisemmat ogret pysäytettiin.
Karmic Demon -jakso oli sarjan kaunein. Ja varsin loogisesti ajateltu, jos ihmiset pystyvät ajatuksillaan muokkaamaan todellisuutta, niin mikä on alitajunnan rooli. Suurin osa ihmisen ajatuksista on tiedostamattomia. Ei tässä kokonaan sisään menty Freudiin ja käsittely jäi harmillisesti vain pariin jaksoon, mutta erittäin viehättävää menoa kun painajaiset pakenevat tosimaailman puolelle. Tähän kun olisi keskitetty pari jaksoa enemmän ja lisätty kauhua niin ai ai kelpais.
Hyvää eli tieteellisestä uskottavaa oli myös kuinka geneettinen koodaus ei ollut ”älä tapa ihmisiä” vaan ”älä tapa lajitovereita”. Näin kun ihmisen aivot ilmeisesti toimivat. Kun ihmiset tunnistavat kasvoja, tietyt aivojen osat aktivoituvat. Tästä pääteltiin, että ihmisen aivoissa oma alueensa kasvojen tunnistukselle. Mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että tuo aivoalue aktivoitui myös esimerkiksi lintubongareiden tunnistaessa lintuja. Eli kyseessä ei ole kasvojentunnistuksen aivoalue vaan alue, joka muokkautuu tunnistamaan asioita, joille altistuu riittävästi. Rottien suunnitelma oli siis pätevä ihmisen aivojen muokkautuvuuden vuoksi.
Yksi asia jäi vaivaamaan lasten teurastuksessa. Jos ogreja ei ole kovin montaa historiassa ollut, niin miten potentiaaliset ogret pystytään tunnistamaan riittävän hyvin? Karmic Demoneita on ilmeisesti ollut useampikin eli niitä luultavasti pystytään tunnistamaan, mutta ne eivät muodosta samanlaista uhkaa kunhan ne havaitaan ajoissa. Ilmeisesti kyse olisi tosiaan hätävarjelun liioittelusta eli pelosta, kuten sarjakin antoi ymmärtää. Hienoa miten potentiaalisten uhkien elinimointi oli yksi pääteemoista, mutta tähän pulmaan ei kuitenkaan annettu selkeää vastausta. Ilmeisesti uhkaavat tapaukset teurastetaan myös jatkossa etukäteen. Sekin häiritsi, että voimilla ilmeisesti pystyi parantamaan, mutta sitä ei tehty oikeastaan kertaakaan.
Lisää vaikuttavuutta olisi saatu myös sillä kun olisi näytetty Marian ja Mamorun kohtalo ja heidän lapsensa kasvattamista tarkemmin. Nyt sitten oli neljän jakson loppuhippaleikit ja –taistelut melko tylsästi. Pienellä hiomisella Shin Sekai Yori olisi ollut yksi parhaimpia animeita mitä olen katsonut. Nyt jäi todella hyvä -tasolle. Suosittelen joka tapauksessa vahvasti.
Ennalta-arvattava loppu ei ole mielestäni ongelma. Se tuntuisi olevan ongelma sille katsojatyypille, jonka pitää kokoajan todistella älykkyyttään arvailemalla mitä sarjassa tapahtuu seuraavaksi. Lopun ongelma oli, että siinä vastattiin kaikkiin kysymyksiin ja se oli todella rauhallinen ja tyhjentävä. Pohdittavaksi jäi vain ogrejen ja karmademoneiden kanssa diilaaminen tulevaisuudessa, sekä rottakansan mahdolliset ihmisoikeudet. Tämä on toisaalta hyvä asia, koska avoin loppu aiheuttaa kitinää ja ulinaa kakkoskaudesta. Shin Sekai Yorissa oli siis happy ending, mutta tällainen loppu sopii huonosti muuhun sarjaan, joka oli epätoivoista ja julmaa. Lisäksi lopun jättäminen epävarmaksi ja avoimeksi herättää paljon enemmän ajatuksia.
Tajutakseni uuden ihmiskunnan ratkaisu ogreongelmaan oli juurikin se, että kaikkia valvottiin ja ennakoitiin foliohattu päässä. Heti, kun näytti siltä, että jollakulla on yhtään isompia ongelmia sopeutua tavalla tai toisella yhteiskunnan normeihin, lähetettiin kissat antamaan iso hali hampaiden kanssa ja ongelma oli poissa päiväjärjestyksestä.
…tai ainakin näin katsoin Mamorun tapauksessa menneen, mallia ”no et sä aggressiivinen jätkä oo mutta liian hermoheikko etkä edes seurustele teini-iässä niinku muut mistä sulle tulee poikkeava olo ja muut kattoo oudosti ja stressi kertyy ja alat tehdä jotain epämäärästä” ja ennakoiva poistotoimenpide riskitekijänä. Psycho-Pass ja SSY muistuttivat toisiaan aika monessa suhteessa ja tämä oli yksi niistä.
Psycho-Passissa arvioinnille oli hyvät perusteet. Terminointi tuli siinä vaiheessa kun oli pahuuksia jo tehty, toisin kuin SSY jossa kirves kävi jos vähänkään katsoi vinosti.
Yritin viitata kuitenkin siihen kun sarjan lopussa puhuttiin parempaan suuntaan menemisestä eli miten he meinaavat parantaa systeemiä, jotta ogreja ei tulisi mutta ei myöskään tarvitisi tappaa isoa osaa kylän lapsukaisista.
Tosin laitokseen saattoi päätyä ilman mahdollisuuksia poispääsystä paitsi tiukasti valvottuna poliisin lihakilpenä, minkä laskin myös osaltaan poistotoimenpiteisiin. Toki Psycho-Passissa oli helpompi saada systeemi toimimaan jotenkin, kun niillä oli parempi teknologia tehtävään eikä maailmanloppua taustallaan. SSY:ssä taisi olla ajavana voimana epätoivo ja tarve saada kasaan mitä tahansa, millä estää uudet samanlaiset massatragediat.
Pirullisintahan SSY:n maailmassa on, että sinne on aika mahdotonta saada kunnon onnellista loppua kaikille. Niin kauan kuin Cantus on olemassa, joko sen omistajilla tai ns. normeilla on aina huonommat oltavat. Melkein näen, että oli pakkokin jättää loppu noin avoimeksi, koska selkeää parannusta siihen ei ole ja sellaisen yrittäminen olisi tuntunut vähän väkinäiseltä. Ei siinä mitään, hyvä tapa päättää sarja. Asiat ovat yhä huonosti, mutta jonkunlainen toivo paremmasta jatkosta on ja katsoja saa itse kehittää teorioita, miten sinne päästään. …ja on todennäköisesti tyytyväisempi niin kuin silloin, jos sarja olisi itse tarjonnut ratkaisun.
SSY:ssä onnellisuutta lopussa oli että Saki itsekkyydellään onnistui pelastamaan viimeisen ystävänsä. Sarjan ajan olettaen että Saki kertojana jää henkiin, hänen menettäessä kaikki hänelle tärkeät henkilöt ympäriltään Satoshia lukuunottamatta, ei käytännössä jää kuin yksi onnettomampi loppuvaihtoehto.
Se, että Saki ei muiden ihmisten tavoin tyytynyt tyydyttävään kompromissiin esitettiin tärkeimpänä esteenä ihmiskunnan rappeutumiselle. Tämä loppu oli pikemminkin optimistinen kuin onnellinen.
Sakin tuleminen johtajaksi oli toki pääteemoja ja sen hän teki – ”johtaja ei voi olla käskyjä totteleva lammas vaan jotain suurempaa” taisi olla ilmaisu sarjassa. Itsekäitä ja kyseenalaisia ratkaisuja teki myös vanha johtaja, että Sakista tuli siinä mielessä pätevä seuraaja. Tärkein auktoriteetin elementti eli aika jäi ilmeisesti Sakilta puuttumaan, vai näytettiinkö se että oppiko hän uusimaan solujaan. Toisaalta Saki saattaa olla parempi johtaja kun päätti lopettaa Yaromarun kärsimykset.
Optimistinen on ajattelutavasta kiinni, mutta rappeutumista vastaan ainakin taisteltiin kun kaikkia rottia ei kuitenkaan tapettu. Vanhoilla urilla leppoisesti jatkaen kuvaa loppua. Pessimisti sanoisi että seuraavaa ogrea odottaessa.