Tonari no Kaibutsu-kun ja Sukitte Ii na yo ja shoujosarjoista yleensä

Tällä kaudella tapahtui sellainen ainutlaatuinen asia, että kaksi korkeatasoista shoujosarjaa airasi yhtä aikaa. Kaibutsu-kunin katsoin airaamistahtiin ja Sukitten maratoonasin juuri. Molemmissa sarjoissa on kaikki kohdallaan, budjettia on riittävästi ja ohjaajat osaavat hommansa. Kaibutsu-kun oli sarjoista humoristisempi ja Sukitte vastaavasti vakavampi sarja.

Vuoden animesarjoista ei ole kuitenkaan kyse, koska molemmissa pelataan varman päälle. Tämä ei ole tietenkään pahasta, mutta sillä tavalla pääsee korkeintaan vain hyvään tulokseen. Kaibutsu-kunin mangaa en ole lukenut, mutta Sukitten manga on animeversiota huomattavasti raaempi. Siinä on paikoin hyvinkin ahdistava tunnelma, kun teemana on oikeastaan kaikkien hahmojen kohdalla koulukiusaus. Kesyys näkyy myös siinä, että animessa näytetään lovehotellin hinnastoa vahvasti implikoiden kun taas mangassa meno on tämä ja tissisivuja en nyt työturvallisuuden nimissä linkitä:

Manga on huomattavasti riettaampi myös päähenkilöiden osalta; siinä yhteinen yö vietetään kolmannessa luvussa, kun animessa päätyttö Mei kuumottelee ajatusta yhteisestä yöstä vielä viimeisessä jaksossa. Mangan ja animen erot ovat aina mielenkiintoisia, mutta tällä kertaa ajattelin turista shoujosta yleisesti.

Molemmissa sarjoissa suudellaan ekassa jaksossa, mikä herätti paljon kommentteja siitä, että miten kivaa on nähdä romanssisarja, joka etenee nopeasti. Tämä meno on kuitenkin shoujosarjoissa melko tavallista varsinkin mangan puolella. Sekään ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että näissä sarjoissa pantaisiin jo sarjan puolessa välissä tai jopa ennen sarjan alkua kuten Nanassa. Kaibutsu-kun ja Sukitte olivat oikeastaan varsin kesyjä ja kilttejä kun miettii niiden omaa kategoriaa, vaikka pääpojat molemmissa suutelivatkin päätyttöä ilman tämän suostumusta.

Toinen asia mikä nousi esille oli samankaltaisuus ”poikien romanssisarjojen kanssa”. Kaikin puolin surkeaan ja alhaiseen päähenkilöön ihastuu joukoittain ihmisiä ja vieläpä kaikista parhaimmasta päästä olevia ihmisiä. Katso kuva alla.

Mitä tästä voisi päätellä? Tytöt ja pojat ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia?

Aikaisemmin blogasin siitä kuinka shoujosarjoissa on aina kaksi poikaa, joiden välillä valitaan. Kumpikaan sarjoista ei muodostanut tähän poikkeusta. Sarjoissa oli yhteistä se, että toisella pojalla oli tavallisuudesta poikkeava hiustyyli. Tärkeää on myös, että toka poika on ekaa poikaa parempi jollain tavalla. Kaibutsu-kunissa toka poika oli esimerkiksi massipäällikkö ja Sukittessa kovempi tappelija. Molemmilta tokilta pojilta tietysti löytyivät vahvuuksina ne luonteenpiirteet, jotka ekoilla pojilla olivat heikkoutena. Kaibutsu-kunissa toka poika on hillitympi ja kohteliaampi, Sukitessa suorempi ja rohkeampi.

Btw, tuossa hauskassa ja oivaltavassa kuvassa on esimerkkinä Tenchi Muyo!. Se on yksi tunnetuimmista haaremisarjoista länsimaissa, mutta itse asiassa poika arpoo siinä vain kahden tytön välillä. Ja haaremiblogauksessa kirjoitin, että esimerkisi ensi kaudella jatkuvassa Haganaissakin poika arpoo kahden tytön välillä, eikä kyseessä ole haaremi. Alla oleva soveltuu myös siis näihin sarjoihin.

En edeltävässä blogauksessa oikeastaan tarttunut siihen, miksi poikia on kaksi. Kyse on valinnoista. Ensimmäinen valinta on se, lähteekö shoujoprinsessamme tähän rakkausjuttuun mukaan. Tähän on kahta tyyppiä. Ensimmäisessä tyypissä tyttö ei heti ole pojan edessä polvillaan, koska on niin cool. Kaibutsu-kunissa Shizukalla on liian kiire opiskella, että ehtisi poikien kanssa puuhaamaan. Kaichou wa Maid-samassa tytyllä on velvollisuuksia, joiden takia aika on kortilla ja hahmo joutuu pohtimaan mitä tekee pojan kanssa. Toinen tyyppi on sitten se, että tyttö on epäkelpo ja sen takia soveltumaton rakkauteen. Sukitte edusti tätä kategoriaa, kun koulukiusattu ja epäsosiaalinen päätyttö ei voinut uskoa, että poika voisi tykätä hänestä. Eikä voinut kukaan muukaan koulussa, ja sarjassa käytetäänkin paljon aikaan siihen, että suhde saa hyväksynnän muilta hahmoilta. Epäsosiaalinen assburger-tyttö löytyy myös vaikkapa Kimi ni Todokesta, jossa siinäkin tyttö ihmettelee miten joku voisi hänestä tykätä. Toki Shizukukin tätä pohtii, kun hän opiskeleva nörttityttö, mutta pääsyynä pakkien antamisessa hän vetoaa aina siihen, että on kiire olla koulun paras.

Ensimmäisen valinnan jälkeen, rakastaako vai eikö rakasta, tulee toinen valinta, eli se että ketä rakastaa. Tässä vaiheessa astuu toinen poika kuvioihin. Ensimmäinen poika ei ole mitenkään itsestään selvä valinta, vaikka yleensä (aina?) siihen ekaan poikaan päädytäänkin. Tärkeintä kuitenkin on se, että shoujoprinsessamme pohtii kumman pojan kanssa olla. Molemmat pojat osoittavat täysin selvästi kiinnostuksensa päätyttöön. Lisää draamaa tulee kun nämä pojat ovat vieläpä toistensa kavereita. Varsinkin Sukittessa oli tiukka tilanne, kun toinen poika iski sillä hetkellä kun pääpoju ei antanut tarpeeksi huomiota prinsessalle.

Psykologisesti tämä on erittäin hyvä. Ihminen on itsenäisin silloin kun hänellä on kolme vaihtoehtoa. Prinsessalla on siis kolmantena vaihtoehtona heivata pojat helvettiin ja palata sinkuksi. Mustavalkoinen valinta kahdesta vaihtoehdosta on kehittymätöntä. Vaihtoehdottomuus on kaikista pahinta. Jos ei tee päätöksiä eri vaihtoehtojen välillä, niin silloin ei myöskään sitoudu vaihtoehtoihin. Suorastaan voisi nähdä toimivan suhteen edellytyksenä, että prinsessa valitsee kahdesta pojasta toisen ja tulee näin sitoutuneeksi häneen. Shoujosarjat edistävät siis hyviä ajattelumalleja. Valintojen kourissahan nämä shoujoprinsessat nimenomaan taistelevat.

Moni pelkää tehdä mitään ratkaisuja, koska pelkäävät valitsevansa väärin. Toisin sanoen he pitäytyvät vanhassa, kun taas shoujoprinsessat taistelevat tiensä läpi uuteen ja ihmeelliseen ja kaikenlaisten haasteiden läpi tarjoten siis hyviä esikuvia. Hapi Mari menee jo josein puolelle, mutta on hyvin shoujomainen. Siinäkin on kaksi poikaa ja hahmot ovat naimisissa ekoista luvuista lähtien. Avioerohakemus on taidettu täyttää kolme kertaa, mutta jotka kerta on valittu pysyä yhdessä. Sukitte ja Kaibutsu-kun olivat niin lyhyitä, että niissä ei päästy kunnolla tähän ”veivaamisvaiheeseen”. Mielenkiintoisesti pahinta veivaamista olen lukenut kahdesta shounenromanssimangasta: Good Ending ja Kimi no Iru Machi, jotka molemmat piti raivodropata, kun henkilöt palottelevat eri valintojen välillä sitoutumatta mihinkään.

Itsellä on tapana kiintyä shoujosarjoissa eniten sivuhahmoihin. Tässä mielessä sekä Kaibutsu-kun että Sukitte olivat pettymyksiä. Sukitten mangassa avataan sivuhahmoja erittäin paljon. Animessa he valuivat hyvinkin pintapuolisesti ja huomaamatta mukaan tarinaan. Kaibutsu-kunissa oli suorastaan rikollista se, minkälaisen lopun Natsume sai. Pitää elätellä toiveita hyvistä kakkoskausista.

Kategoria: Anime&Manga