Havaintoja Japanin matkastani

Olin ensi kertaa 10 päivän matkalla Tokiossa (Japanin pääkaupunki). Hotelli sijaitsi Shinjukussa, ja Akihabarassa tuli ahkerasti käytyä. Myös Shibuya ja Ikebukuro tuli nopeasti tarkistettua. Alla havaintoja joita tein matkaltani.

I'm not even japanese

I’m not even japanese

Japani oli paljon parempi kuin mitä animoidut tarut ovat maasta kertoneet. Kaikki toimii ja ihmiset ovat huomaavaisia ja kohteliaita. Muissa maissa tuttua ”mitenhän ne tällä kertaa koettaa kusettaa tyhmää turistia” -ajatusta ei tullut kertaakaan mieleen. Ei tarvitse koko ajan tarkistaa vaihtorahoja, tingata tai vahtia ajaako taksi oikeaa reittiä. Tällainen luottamus siihen, että ihmiset haluavat kaikkien parasta eivätkä vaan omaansa, on jotakin ihan ainutlaatuista. Joku voi hakea lomaltaan jännää seikkailua, mutta itse arvostan eniten helppoutta ja mukavuutta, ja niitä Japani todellakin tarjosi.

Tehtiinkö mitään erityistä? Ei oikeastaan. Jokainen päivä noudatti samaa kaavaa: jetlag oli todellinen, joten päivä alkoi vasta lähempänä puolta päivää, päivällä nähtävyys/shoppailu+ruokailu, hotellille lepäämään, illalla nähtävyys/shoppailu+ruokailu. Meidokahviloissa oli kivoja tyttöjä ja kaupoissa kivaa animekrääsää. Sää oli loistava, 5-15 astetta lämmintä ja kerran satoi pari tuntia. Hotelli oli hyvä hyvällä paikalla. Japanin uuden vuoden lomien takia jotkut paikat olivat kiinni, mutta tästä ei aiheutunut ongelmia. Pahin tilanne oli, kun paluumatkan aluksi porttiautomatiikka söi junalipun sisuuksiinsa. Mutta lippu saatiin sieltä takaisin alle minuutissa, joten ei tästäkään oikein sen kummempaa tarinaa saa iskettyä. Vaarallisin tilanne oli kun meidokahvilassa oli panokset kovina ja venäläisessä ruletissa oli creampuff täynnä wasabia.

Japanissa oppii vihaamaan muita ulkomaalaisia gaijineita nopeasti. Äänekkäitä, kömpelöitä ja epäkohteliaita, eli kaikkea sitä, mitä japanilaiset eivät ole. Onneksi heitä ei paljoa ole – ainoa paikka, mistä gaijineita löytyi enemmän kuin kaksi, oli hotellin baari happy hourina. Muuten sai olla ihan rauhassa japanilaisten keskellä. Tuijotuksia tuli, mutta niinpä sitä itsekin tuli tuijotettua jos tuli gaijin vastaan.

Paha perseilemässä meidokahvilassa

Paha perseilemässä meidokahvilassa

Japanilaista ruokaa ei voi liikaa kehua. Ulkona syöminen on halpaa ja vaihtoehtoja on mistä valita. Yakitorista jäi paras kokemus, illalla menimme hämärältä sivukujalta löytyneeseen yakitorimestaan neljänteen kerrokseen. Paikka oli aivan täpötäynnä kännisiä salarymaneja vetämässä yakitoria ja olutta. Salarymanit kännissä ovat punaisia ja iloisia, eivätkä (harmiksi) huutele edes vieraisiin pöytiin. Tuossa mestassa joutui ruokaa ensimmäistä kertaa odottamaankin. Toinen suosikki oli donburit, en tajua miten riisistä saa niin hyvän makuista. Kunnon kahvia Japanista ei saanut, kaikki mitä maistoin oli maultaan liian kesyä. Kahviloissa oli kuitenkin mukava käydä, vaikka ne eivät nyt niin ylivoimaisen erilaisia olleet. Parhaat jälkiruuat tuli vedettyä crepe-luukuilta. Luultavasti ulkona syöminen onkin se mitä eniten jää kaipaamaan Japanista. Tai sitä ettei asemalla ole jonneja ja alkolisteja räkimässä maahan.

Japanissa saa viinaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ja limsa-automaatitkin tarjoavat auliisti juotavaa janoisille. Japanissa tämä systeemi toimii, koska tiivistetysti japanilaiset juovat ruuan yhteydessä siinä missä suomalaisten pitäisi juomisen yhteydessä muistaa syödäkin. Luultavasti genetiikkakin vaikuttaa, japanilaisilla alkaa naama punottaa ja konttaaminen alkaa muutaman annoksen jälkeen, kun taas suomalaisilla alkoholi aiheuttaa väkivaltaisuutta. Valviran vihaaminen pyhällä raivolla sen takia, että Koff-tölkki piti vaihtaa Battery-tölkkiin, kuvastaa myös hyvin suomalaisten vääristynyttä suhtautumista alkoholiin, joten Japanin mallia alkoholin suhteen en haluaisi Suomeen, vaikka se kiva ja kätevä olikin.

lootit.jpg

lootit.jpg

Pärjääkö englannilla? Pärjää, suomellakin pärjää. Ravintolassa tilaaminen ja kaupassa käynti ovat asioita jotka ovat kapitalistisessa maailmanjärjestyksessä niin selkeitä ettei niissä kielitaitoa tarvita. Aivan varmasti saat ainakin jotain pöperöä pöytään. Liikkuminen olisi luultavasti ongelmallisin kohta jos paikannimet olisivat vain kuuriimuilla, mutta Japanin joukkoliikenne on erittäin selkeää eikä sen kanssa tule ongelmia.

Pärjääkö animejapanilla? Vaihtelevasti. Animessa ei keskitytä arkiseen kanssakäymiseen ja siitä saatu sanasto auttaa enemmän junassa koulutyttöjen salakuuntelussa ja katutappeluissa kuin itse turisteilussa. Olen lukenut 12 opintopisteen verran japania yliopistossa, joten en täysin animejapanilla ollut liikeellä. Keskustelut menivät niin, että minä puhuin huonoa japania ja vastapuoli huonoa englantia. Näissä tapauksissa molemmat osapuolet harjoittelivat kielitaitoa, yleensä tuli japania takaisin päin. Eniten vaivasi kun kanjeja täynnä olevia kylttejä oli kaikkialla ja niistä ei tajunnut mitään. Kaikista olennaisimmaksi muodostui ruokasanasto, mutta senkin opetteluun parasta on vain käydä syömässä japanilaisissa ravintoloissa. Kuvalliset ruokalistat löytyvät about joka paikasta ja parhaimmissa oli vielä pihalla näyteikkunoissa muovimallit annoksista. Ja kun enkkumenut kiikutettiin meidän eteen lähes joka paikassa vaikka sitä ei oltaisi pihalla erikseen mainostettu. Eli ei tästäkään ongelmaa muodostunut.

Tuliko minusta parempi animeharrastaja reissun seurauksena? Ainoastaan siinä mielessä että loottia tarttui mukaan. Fiktio on fiktiota, joten vaikka näinkin elävässä elämässä japanilaisen koulun ja se näytti ihan samalta kuin mangassakin, ei sillä ole vaikutusta siihen miten tulkitsen jatkossa mangaa. Taistelukohtaukset pilvenpiirtäjien keskellä toimivat, vaikka et olisi pilvenpiirtäjiä nähnyt. Japanitietouteni tietysti kasvoi, mutta se on vain epäsuorasti sidoksissa animen ja mangan fiktiiviseen sisältöön, vaikka usein puheenaiheeksi tuleekin.

Ajattelin vielä tehdä erillisen blogauksen jossa jaan käytännön vinkkejä/suositteluja, jos joku vaikka suunnittelee omaa pyhiinvaellusta.