Viides Japanin matka – miten meni ja mitä tekisin toisin

Kyuushuu on nyt koettu ja voisin kirjoitella miten meni. Ajankohta oli loistava, ensimmäinen viikko Etelä-Kyuushuussa meni hellelukemissa ja toisella viikolla Pohjois-Kyyushuussa oli pariakymmentä, eli shorteissa sai koko matkan vetää. Suomessa satoi ensilumi. Kehtaisin väittää että syksy on optimaalisin Japanin matkan aika: saa kesälle jatkoa eikä Suomessa taatusti ole hyvät kelit. Olen vieläkin hieman suolainen siitä että toissakevään matkalla Suomessa oli paremmat kelit kuin Japanissa.

Matka alkoi vähän huonosti. Lentokoneessa oli kaikista takimmaiset paikat, eli valoa ja ääniä riitti. Lisäksi keski-ikäinen nainen edessä veti penkin ihan taka-asentoon ja sitten alkoi riehumaan kun aina jouduin koskemaan hänen penkkiä kun kävin vessassa/hakemassa lisää juotavaa. Näille nyt ei voi mitään, mutta oikeasti ikävä juttu – johon olisi voinut vaikuttaa suunnittelulla – oli se, että railpass-jonoa oli yli puoli tuntia, mikä oli aika yllätys. Luulin Fukuokaa Nagoyan kaltaiseksi paikaksi, jossa railpassit voi vaan marssia hakemaan. Noh, kuitenkin tunti vähemmän jonotusta kuin Naritassa, mikä on plussaa.

Myöskin alkusähläykseen liittyen lentokenttäbussin ottaminen kansainvälisestä terminaalista kotimaan terminaaliin ja siitä metrolla keskustaan ei oikeastaan ollut sen arvoista. Fukuokan lentokentän kansainvälinen puoli on 10 min taksimatkan päässä Hakatan juna-asemasta ja maksaa 1000 jeniä uberilla. Metro oli kahdelta hengeltä 520 jeniä ja kesti kolme kertaa kauemmin. Fukuokan lentokenttä oli hyvä ja maahantulotarkastuksessa ei paljoa tarvinnut jonottaa.

Kagoshima

Vaikka railpassia sai jonottaa, Kagoshimaan oli shinkansenilla lyhyt matka ja aikaa tapettavaksi yli 2 tuntia ennen hotelliin pääsyä. Onneksi ihan hotellin vieressä oli Tenmonkanin kauppakatualue, jossa oli hyvä kierrellä. Heti hotellille päästyä tuli tehtyä kohtalokas virhe ja otettua pari tuntia liian pitkät päikkärit. Olisi vain pitänyt taistella iltaan asti ja tyytyä alle puolen tunnin powernappeihin, nyt koko reissun ajan aamuheräämiset olivat jotenkin tosi vaikeita.

Kagoshima osoittautui oikean mukavaksi paikaksi, ihmisiä oli siedettävä määrä. Hakatassa oli vähän liikaa vilinää. Aseman seudun ostoskeskusten lisäksi löytyi myös iso ostoskatusokkelo Tenmonkan hotellin vierestä, joten peruspalvelut oli kunnossa. Hotelli olisi kannattanut tosin ottaa asemalta, sillä päädyimme joka päivä kuitenkin kävelemään sinne. Kagoshiman päänähtävyys on Sakurajiman tulivuorisaari, jonne pääsi lautalla. Kiertelimme lähinnä rannikon luontopolun, ylimmille näköalapaikoille olisi pitänyt mennä autolla. Maisemat olivat kuitenkin komeat ja jalkakylpy löytyi.

Kagoshiman aseman ostoskeskuksessa tuli käytyä myös ensimmäistä kertaa elokuvissa. Lippuautomaatilta ostaminen onnistui täysin englanniksi siihen asti että piti valita asiakasryhmä 20 eri vaihtoehdosta ja aikuisenkin kanjit olivat jotain erikoista. Hello World! tuli kuitenkin katsottua, ja todettua että Finnkino on paljon parempi hintalaadultaan verrattuna japsiteattereihin, mikä oli aika yllättävää. Japsiyleisö oli kuitenkin hiljaa aina lopputeksteihin asti, joten kyllä tästäkin kokemuksesta kannatti maksaa.

Shiroyaman vuorelta oli kivat näkymät Kagoshimaan, ja siellä oli varoituskylttejä mamusheista. Asia jota ei olisi kannattanut googlata, sillä ennen sitä kipusi metsäpolkuja ihan huoletta. Mutta ehkä jännempiä kohteita oli pienessä puistossa ollut Amiraalin patsas, sillä Heichirou Togo on Suomelle merkittävä mies.

Koska railpassit olivat voimassa, päätimme vain katsoa jonkun kohteen shinkasen-reitin varrelta ja jyrätä sinne päiväreissuksi. Kohteeksi valikoitui Yatsushiro, sillä siellä oli linnanrauniot. Nämä olivat ihan piristävät verrattuna yleisiin turistirysälinnoihin, koska kyseessä oli oikeasti linnan rauniot ja liikkuminen oli hyvin vapaata. Yatsushiro ei tietääkseni ole mikään turistikohde, mutta siitä huolimatta paikallisella ostoskadulta löytyi mainoskyltit enkuksi. Reissun kohokohta oli kuitenkin aseman lähellä ollut pieni idyllinen kahvila. Japanin ”syrjäseuduilla” on aivan eri meininki, paikalliset ovat hyvin avuliaita ja kiinnostuneita. Kännykän näytöltä tullaan näyttämään jonkun kääntöohjelman kautta vedettyä lausetta josta et tajua mitään, koska konekäännökset ei ole vielä sillä tasolla että japanilaiset kiertelevät kohteliaisuuslauseet kääntyisivät ymmärrettäväksi lontooksi.

Toinen junailtu päiväreissu oli Ibusukiin, joka on kuuluisa onsen-alue. Mietimme täältä majoitusta, mutta hotellit olivat isoja ryokan-komplekseja joiden uima-altaat olivat ”talvikaudella” kiinni ja kiinalaismassojen uhka vaikutti suurelta. Onneksi emme ottaneet hotellia, Ibusuki vaikutti varsin pieneltä ja laman riivaamalta kylältä. Toki turistikausi oli ohi ja liikkeet kiinni, mikä lisäsi masentavaa oloa.

Kagoshimassa olisi voinut olla yhden päivän lisääkin, esim. kuuluisa puisto jäi katsomatta. Mutta koska paikallisen railpassin sai vain 5 päivän voimassaololla, oli siirryttävä Kumamotoon, joka sijaitsi saaren keskiosassa.

Kumamoto

Kumamoto jäi vähän suppeaksi. Käytiin katsomassa linna, joka oli oikeastaan kiinni maanjäristyksen jäljiltä. Kiinalaisia silti löytyi paljon. Japanilainen puutarhakin käytiin katsomassa, mutta se oli jotenkin pienehkö. Käytiin nykytaiteen museossa, joka ei ollut nykytaidetta nähnytkään ja oli muutenkin pieni. Kätevä ja iso ostoskatu löytyi täältäkin ja homma toimi, mutta ei mitään ihmeellistä. Joenrantaa oli hyvä lenkkeillä, mutta se ei ollut kovin pitkä ja lähinnä toi mieleen hyvät muistot Kioton pitkistä joenrantalenkeistä. Luffy-patsaskin Kumamotossa olisi ollut, mutta sen sijainti oli aika syrjässä. Parin yön jälkeen aktivoimme jälleen 5 päivän junapassit, tällä kertaa tosin vain pohjois-Kyuushuun alueelle, ja siirryimme Hakataan. Kumamoton Rashinbang oli kuitenkin hyvä, paljon parempi kuin Hakatan. Jotenkin näistä ”syrjäisemmistä” paikoista on löytynyt paljon parempia figuja kuin esim. Tokiosta tai Osakasta. Kumamoton hotellitkaan eivät erityisen halpoja olleet, jotenkin Kagoshimasta jäi paljon parempi fiilis.

Fukuoka/Hakata

Hakatasta käsin suoritettiin pakollinen rasti Nagasaki. Kalpeni Hiroshiman rinnalla, varsinkin museo oli yllättävän pieni. Rauhanpuisto oli ihan vaikuttava, ehkä jopa Hiroshimaa parempi, mutta mitään selvinneitä rakennuksia ei löytynyt. Olisi pitänyt varata reissuun muutama tunti enemmän, sillä Nagasakin keskusta jäi nyt kokonaan katsastamatta.

Ainoshiman kissasaaren kanssa kävi myös ajanpuute, sillä Hagibis-taifuunin takia iltapäivän lautat oli peruttu ja meille jäi vain tunti, puolitoista saarellaoloaikaa. Kissat tässä ehti nähdä, mutta saari jäi pääosin kiertämättä ja lounas nauttimatta. Suosittelen Ainoshimaa jos Fukuokaan eksyy, sillä lauttamatka sinne oli miellyttävä merenkäynnistä huolimatta ja saari varsin idyllinen.

”Big Buddha” eli Nanzoin-temppeli on helppo ja hyvä kohde Hakatassa. Nimensä mukaisesti siellä on törkeän iso Buddha-patsas. Ja ensimmäistä kertaa törmäsin sääntöihin, ei paljastavia asuja tai Pokemon Go -pelaamista. Temppelialue on iso ja siellä on paljon muutakin nähtävää. Toisin kuin Ainoshima, tämä kohde on erittäin hyvin muidenkin turistien tiedossa ja sinne pääsee junalla erittäin helposti kun taas Ainoshimaan pitää busseilla asemalta tai kävellä muutama kilometri.

Reissun pahin rasti oli myös Fukuokassa. Olimme varanneet Airbnb Experiences -palvelun, josta voi asuntojen sijaan varata erilaisia elämyksiä kautta paikallisen oppaan kanssa ravintola- ja temppelikierroksen. Uusi sosiaalinen konteksti on aina varsin raskas, varsinkin kun oppaan englanninkielen taito oli yläastelaisen tasolla, jolloin piti tarkkaan miettiä mitä sanoja ja lauserakenteita voi käyttää. Oma japani ei ole myöskään sillä tasolla että sillä illalliskeskustelun kantaisi. Hintaa tälle monen tunnin opastukselle tuli 30€, eli kyse oli selkeästi harrastustoiminnasta. Nooh, tästäkin selvittiin, opas näki hyvän ravintolan valitsemiseen paljon vaivaa.

Paitsi että opas kutsui meidät käymään kotikylässään seuraavana päivänä. Tästä alkoi hirveä pohdinta, että oliko tämä japanilaista peruskohteliaisuutta eikä kutsu ollut oikea. Olimmeko saattaneet hänet johonkin harakiri-velkaan tuomalla hänelle muumisuklaata? Päädyimme kuitenkin siihen, että kutsu oli luultavasti oikea, koska hän selitti kuinka haluaa näyttää meille raamen-ravintolan ja vesiputouksen, josta näytti oikein kuvia. Hyppäsimme siis junaan, ja hän tuli hakemaan meitä asemalta, josta sitten ajoimme puolisen tuntia ”pieneen” 50 000 asukkaan kylään syömään. Raamen-mesta oli niin aito kun voi olla, 6 asiakaspaikkaa, ja ravintolaa pitävä perhe asui talon yläkerrassa. Emme olleet ensimmäiset ulkomaalaiset, läheisen koulun englannin opettaja kuulemma käy kyseisessä mestassa. Suomi oli tuttu ksylitolista.

Tämän jälkeen suuntasimme kahville, joka oli itse asiassa pieni leipomo, josta sai ostettua tuoretta pullaa, koska sitähän japanilainen leipä on. Kävimme myös matkamuistomyymälässä, jossa paikalliset kuulustelivat meitä oikein urakalla. Tämän jälkeen kävimme vuorella, jossa oli oppaan meille näyttämä vesiputous, joka oli oikein seesteinen paikka. Paikalla oli myös temppeli, jossa oppaamme veti buddhalaismantroja eli joikausta, mikä oli varsin erikoista. Pääsi kokemaan Japania jota ei taatusti olisi muuten tullut koettua.

Hakatasta jäi eniten mieleen Canal City. Suomessa tätä ostoskeskusta olisi haukuttu samaan tapaan kuin Rediä, mutta erikoisesti muotoiltu ostari jäi mieleen. Selkeä ero tietysti on se, että Canal Cityn keskuksessa on esintyymislava ja vesishow, jossa meidän suureksi onneksi pyöri Evangelion-esitys ”Angel attack on Hakata”.  The Beast soi ja kohtaus oli hyvin lähellä Sachielin hyökkäystä, mutta orginaalia materiaaliakin löytyi, sillä myös Mari oli taistelussa mukana. Canal Citystä löytyi myös Evangelion Store, joka todellakin kelpasi ja johon upposi euro poikineen.

Railpassin viimeisenä voimassaolopäivänä suuntasimme kohti Yufuinia erikoismuseojunalla. Tämä oli jo toki reissun kolmas erikoisjuna, Ibusukiin meni spesiaalijuna ja Yatsushiroon mennessä eksyimme vahingossa museojunan kyytiin. Kaikki kolme olivat hyvin samanlaisia, puu hallitsi sisustusmateriaalina ja erikoinen ulkoväritys oli tärkeää. Suomessahan museojuna merkitsee junaa, jota ajetaan vain erityisinä päivinä erityisreittiä, mutta Japanissa näillä ilmeisesti houkutellaan turisteja ja ne liikennöivät säännöllisesti. Ne eivät haittaa myöskään muuta junaliikennettä, koska syrjäseuduille menee harvakseltaan junia eikä tavallinenkaan kalusto museojunia nopeampaa tuntunut olevan.

Yufuin

Yufuinissa olimme maanantaina, joka oli kansallinen vapaapäivä. Se näkyi sillä, että kadut olivat aivan täysiä. Reissua suunnitellessa viikonloppujen välttäminen tuntui hyvältä idealta, mutta paikan päällä tajusi, ettei ryokanin kannalta sillä ollut väliä, sillä huoneita oli vain 10, jolloin palvelutason heikkeneminen ylibookkauksesta johtuen oli turha huoli. Ja koska huonekin oli varattu hotellin omien sivujen kautta, dynaamista hinnottelua (eli hintojen hyvinkin suurta vaihtelua varaustilanteesta ja ajankohdasta johtuen) ei ollut. Eli viikonlopun välttely oli oikeastaan turhaa kunhan varaa huoneet ajoissa. Maksoimme myös erittäin hyvän hinnan siitä että saimme oman onsenin, mutta ryokanissa olisi ollut privaattikylpy käytettävissä hyvinkin vapaasti.

Yufuinissa oli oikein mukava turistikatu, jonka varrelta löytyi vaikka mitä. Kahviloiden, ruokapaikkojen ja erikoiskauppojen lisäksi löytyi kivat shiba- ja kissakahvilat. Muuten Yufuin oli tarjonnaltaan suppeahko, isoin nähtävyys eli järvi oli varsin surkea lammikko. Yufu-vuori olisi ollut kiivettävänä, mutta se olisi vaatinut auton omistamista. Näin ollen yksi kokonainen päivä Yufuinissa oli varsin sopiva määrä, ja seuraava kohde olikin sitten reissun kohokohta.

Kurokawa

Kurokawa ei ole onsen-alue, se on onsen-kylä. Kurokawassa ei ole mitään muuta toimintaa kuin onsenit ja niiden ympärillä toimivat ryokanit. Kaikki vetävät yukatat päällä kun siirtyvät kylpylästä toiseen tai käyvät kylän pienissä liikkeissä ostoksilla. Harmiksi yukatojen käyttö ei ollut ollenkaan niin suosittua kuin kuvittelin, mutta muuten Kurokawa oli odotusten mukainen. Ei mitään 7eleveneitä pilaamassa tunnelmaa, vaan hiljainen kylä vuorten syleilyssä. Japanilainen vuoristokylä jossa vaan rentoudut kuumissa kylvyissä ja sakea juoden, samalla kun ylihuomaavainen ryokan-henkilöstö pitää sinusta huolta ja tarjoilee 10 ruokalajin illallisen.

Kurokawassa oli tosiaan palvelukonseptit kunnossa. Onsen-passilla saat käydä 3 muussa ryokanissa kylpemässä, ja vastaava sakepassi löytyy myös. Tykkäsin tästä ihan älyttömästi, siinä pääsi näkemään muita ryokaneita ja vertaamaan niitä omaan. Optimaalisen kiertoreitin suunnittelu kutkutteli myös, ja pahana houkutuksena oli myös kiertää 20 erilaisesta ryokanista mahdollisimman monta. Onneksi pysyi kontrolli eikä mennyt suorittamiseksi, vaikka puolet tulikin käytyä läpi.

Pitkiä kävelyreittejä löytyi myös, sekä vuorelle kipuaminen. Näille suunnistaessa menetin lopullisesti uskoni japanilaisten karttoihin, ne ovat taiteellisesti tehtyjä. Kohde voidaan merkitä ihan toiselle puolelle tietä kuin se oikeasti on ja mittakaava voi vaihdella suuresti kartan eri osissa. Mitäs siitä että sama 1 cm kartalla voi tarkottaa mitä tahansa 100 m – 1000 m välillä, kunhan kartta näyttää hyvältä. Ja mitä sitä jokaista tietä piirtämään, sehän voi vaan sekoittaa asioita.

Tunnelmaa on hankala selittää, koska se pitää kokea. Mutta jos minulta kysytään ykköskohdetta Japanissa, se on Kurokawa-onsen. Toinen olisi Shinjuku, koska se ihmismäärä ja miten se virtaa.

Kurokawasta paluu oli ehkä reissuin heikoin kohta, sillä Japanissa junailu on halpaa ainoastaan lähiliikenteessä. Kaukoliikenne on sikakallista. Yufuin-Hakata maksoi 40 €, ja sadalla eurolla saa Pohjois-Kyuushuun 5 päivän railpassin. Olisi varmaan pitänyt optimoida railpassit paremmin käyttämällä kolmen päivän passeja. Matkapahoinvointiin helposti altistuvana en myöskään nauttinut bussimatkoista Japanin vuoristoteillä. Asosta olisi ollut lyhyt matka, mutta valitettavasti se rata oli vielä poikki maanjäristyksen jäljiltä.

Tämä reissu viimeistään vahvisti käsityksen, että Japanin junaliikenne on erittäin väärin ymmärrettyä. Shinkansenit kyllä kulkevat hyvin, mutta ne ovat todella kalliita. Paikalliset ottavat mieluummin lentokoneen. Shinkansen verkoston ulkopuolella junat ovat vain kalliita ja hitaita eikä kalusto ole kummoista. Lippuja saat jonotella joka paikassa yhdessä paikallisten kanssa, turha mistään digiajasta haaveilla. Täsmällisyys on hyvää, mutta myöhästymisiä kyllä sattuu ja sattui tälläkin reissulla kohdalle.

Hakata uudestaan

Kurokawasta palatessa oli yksi päivä varattuna ostoksille. Olen tavannut ostaa vaatteet Japanista niiden mukavuuskertoimien takia. Tämä oli virhe, sillä ostettavaa oli todella paljon. Olisi luultavasti pitänyt ostaa matkan varrella enemmän vaatteita, mutta silloin olisi saanut jännittää mahtuuko laukut coin lockereihin tai riittääkö lihakset ja tila junan hattuhyllyllä. Viimeinen päivä meni hirveällä sykkeellä, pakkasin vielä puolita öin laukkuja seuraavan päin lentoa varten. Turnausväsymystäkin alkoi olemaan, mikä ei helpottanut asiaa. Ja tietysti oli viikonloppu, jollain kaikki muutkin olivat liikkeellä. Olisi pitänyt varata kaksi päivää pelkille ostoksille, nyt tuliaissaket tuli ostettua erittäin hätäisesti lähimarketista, jossa oli huono valikoima. Mieleen palasi Nagoyan Big Camera, missä laajan valikoiman tax free -viinat pakattiin huolella mukaan. Luultavasti Hakatankin alueelta sellainen olisi löytynyt, jos olisi ollut aikaa etsiä.

Paluumatkan koettassa Fukuokan lentokenttä näytti parhaat puolensa. Ei tarvinnut kammeta itseään hereille aikaisin aamulla ja mennä moneksi tunniksi lentokentälle hengaamaan junarikkojen pelossa, sillä lentokenttä oli aivan vieressä.

Ylipäätään oli hyvä reissu, mutta ehkä tekemistä oli liikaa. Luultavasti vikat päivät kannattaisi aikatauluttaa kevyemmäksi ja junapasseissa on se ongelma, että ne ohjaavat toimintaa junassa istumiseen ja ylipäätään liikkumiseen. Vähempikin riittäisi. Viime reissuista oli sentään tullut opittua, että hotellissa kannattaa olla useampi yö putkeen eikä rampata kokoajan paikasta toiseen. Lisäksi nyt kävi niin, että ryokan-kokemukset olivat kokonaan loppureissussa ja putkeen, parasta olisi ollut jos olisi normaalihotelliöitä näiden välissä. Luultavasti optimi Kyuushuu-reissu olisi, että menisi itärannikkoa pitkin Beppun onsen-alueelle, ja sieltä edelleen itärannikkoa pitkin Kagoshimaan. Sieltä Kumamotoon ja Kumamotosta Kurokawaan ja Kurokawasta Fukuokaan. Beppu on usein listattuna suosituimpiin onsen-alueisiin yhdessä Yufuinin, Kurokawan ja Ibusukin kanssa, niin tällä taktiikalla saisi todellisen onsen-matkan tehtyä. Toisessa päässä olisi etelänmatkatyylinen all-inclusive -lomailu, jossa majoittuu viikoksi kirjapinon kanssa lihapatojen ääreen eikä poistu hotellialueelta. Ryokaneissa ollaan tavallisesti tosin vain yksi yö, mutta en usko että kukaan pahastuu useammasta yöstä.

Täydennän oman Kyuushuu-osion Japanin matkailu -sivulle, jossa voisin listata tiiviisti tarkkoja kohteita mihin mennä. Ja nyt kun on shinkansenit kuljettu pohjoisestä etelään asti, niin voisin muutenkin miettiä matkailun sivun sisältöä uusiksi.

Kategoria: Matka