Kustannuslaskenta 2
Kuivasta otsikostaan huolimatta aihe on ilmeisesti kiinnostava. Tämä on todella suotavaa, koska kustannuksien ja niiden ymmärtäminen helpottaa elämää aika paljon. Varsinkin jos sitä osaa soveltaa henkilökohtaisella tasolla. Hyvätuloisillakin voi olla ongelmia rahojen riittämisen kanssa, jos ei osaa hahmottaa asioiden oikeita kustannuksia.
Kustannusten kohdistaminen on hankalaa. Kohdistaminen on helppoa jos henkilö työskentelee vain yhdessä projektissa ja anime tai eroge tuotetaan projektimaisesti. En tiedä mikä on meno japanin viihdeteollisuudessa, mutta harvemmin työntekijä, ainakaan vakituinen, työskentelee vain yhdessä projektissa. Hän tekee siinä sivussa yleisiä hommia, olivat ne sitten kokouksissa istumisia tai yhteydenpitoa eli sähköpostien lukemista. Hankalaa tulee siinä vaiheessa jos henkilö tekee kahta projektia. Pitäisikö hänestä aiheuttavat kustannukset laittaa puoliksi 50% – 50% näille kahdelle projektille? Jos toisen parissa menee enemmän aikaa, niin olisi luonnollista käyttää esimerkiksi 70% – 30% jakoa. Tosin laskeeko ja seuraako henkilö tarkasti sitä, kumpaan hän työaikaansa käyttää? Luultavasti ei, koska se on aikaavievää ja tuntien ylöskirjaaminen on pois itse varsinaiselta työltä. Ja kun saatu hyöty tästä on vain tarkempi kustannustieto, niin ei ole ollenkaan yksiselitteistä kannattaako tuntikirjanpitoa harrastaa vai annetaanko henkilön rauhassa piirtää.
Jos menemme astetta tarkemmalle tasolle mitä noissa laskelmissa harrastetaan, eli yhden animejakson tuottamisen hinta. Animejakson tuottamisen tarkkaan hintaan tulisi tietysti pitää kirjaa siitä, kuinka paljon tuli käytettyä aikaa mihinkin yksittäiseen jaksoon. Ensimmäinen jakso on luultavasti aina kalliimpi kuin seuraavat jaksot, koska jälkimmäisissä voidaan kierrättää materiaalia. Ja tietysti sekin, että ensimmäisiin jaksoihin panostetaan enemmän, että saadaan katsojia huijattua. Opening ja ending ovat samat joka jaksossa. Laitetaanko niiden kustannukset kokonaan ensimmäiselle jaksolle vai jaetaanko tasaisesti kaikkien jaksojen kesken? Opening ja ending voivat vaihtua eri vaiheessa sarjaa ja tämäkin vaatisi laskemista. Otetaan esimerkki. OP1 maksaa 100 rahaa, OP2 80, ED1 50 rahaa, ED2 60 ja ED3 40. OP1 jaksot 1-12, OP2 jaksot 13-24. ED1 1-8, ED2, 9-16, ED3, 17-24. Laskelmat näyttävä tältä:
- Jakso 1: 100/12+60/8 = 16
- Jakso 9: 100/12+50/8 = 15
- Jakso 13: 80/12+50/8 = 13
- Jakso 17: 80/12+40/8 = 12
- Keskimääräinen jaksokustannus: (100+80+50+60+40)/24 = 14
Tällaisessa menee aikaa ja se on pois jostakin muusta. Ja tämä oli erittäin yksinkertainen esimerkki koskien vain suhteellisen simppeliä asiaa. Laskelmista tulee tosi hupaisia jos niitä lähdetään soveltamaan animaatio- tai musiikkipätkille. Esim. taustamusiikkikappaletta käytetään 4 jaksossa pitkin sarjaa ja kappaleen aiheuttamat kustannukset pitäisi kohdistaa näille jaksoille. Kannattaako animestudion palkata tyyppi laskemaan tällaisia? Kustannustiedoilla voitaisiin tehdä parempia päätöksiä ja säästää jenejä, mutta yleisesti näitä laskevan tyypin palkkakustannukset ylittävät saadut säästöt pienen liikevaihdon yrityksissä.
Hallintokustannukset ovat keskeinen kysymys, eli se, mille projektille toimitusjohtajan palkka laitetaan. Hän ei luultavasti animen parissa häsää ollenkaan mukana, vaan pitää yrityksen rattaita pyörimässä nauttimalla kalliita päivällisiä muiden pomojen kanssa. Työajanseuranta koskee yleensä vain työntekijöitä, ja johto on harvoin innostunut kun ehdotetaan että heidänkin työaikaansa seurataan kustannusten kohdistamisen vuoksi. Heidän kustannuksena yleensä sijoitetaan asiantuntija-arviolla eli hattuvakiolla: ”Laita siihen 60% mun palkasta”. Jos halutaan hienostella, niin silloin lasketaan prosentit jollain tavalla, vaikkapa sen perusteella kuinka paljon sarja on sattunut myymään tai montako työntekijää sen parissa oli. Ja koska toimitusjohtajan palkka on aika paljon perusduunarin palkkaa isompi, kustannukset per yksikkö voivat muuttua hyvinkin paljon sen perusteella miten se päätetään kohdistaa. Ja edelleen, jos pelkkä projektien kesken kohdistaminen on vaikeaa, niin miten sitten kohdistaminen yksittäiselle kuvalle, musiikkipätkälle tai koodin palaselle?
Kohdistamisessa on myös se ongelma, että maailma ei ole täydellinen eikä varsinkaan aika. Vaikka animet näennäisesti alkavat ja päättyvät kivasti kausittaisesti, niin päällekkäinhän niitä tehdään, jolloin päästään nauttimaan kohdistamisongelmista. Studiolla voi olla hienot suunnitelmat ja käytännöt, joilla päällekkäin tekemistä pyritään välttämään, eli tämä sarja on paketissa päivänä x ja toisen suunnittelu on valmis aikana x. Mutta luultavasti joskus jotain kusee ja sitten väännetään viimeistä jaksoa oikealla kädellä ja toisen sarjan ensimmäistä jaksoa vasemmalla kädellä. Ja laskemiskuvioita ei ainakaan helpota kaikenmaailman promomateriaalien tekeminen, OVA-jaksojen ja DVD-extrojen vääntäminen. Kustannuslaskenta on vakavaa liiketoimintaa niin kuin ihan oikeasti eikä siinä läppämielessä.
Ei kommentteja ;___;