Highschool DxD ja ecchitappelut
Ei tullut yllätyksenä, että sain erään blogauksen ansiosta vähän rakentavaa kritiikkiä. Eräs näistä kohdistui DxD listaamisesta hyvien sarjolle listalle tällä kaudella, mikä on tietysti täysin relevantti huomautus. On tätä muissakin yhteyksissä ihmetelty, joten minun näköjään perustella miksi DxD on hyvää animea.
Luulin kyllä, että tämä aihe olisi käyty loppuun silloin kuin High School of the Dead tuli. Mutta ei, ihmiset eivät edelleenkään tajua viihteen päälle ja tissit pelottaa. Ecchitappelusarjat ovat erityisesti jenkkien vihan kohteena. Raukat luulivat että se olisi joku The Walking Dead. Tämä johtuu tuon mainion maan äärikristityn seksuaalisuuden käsittelystä, jota käsiteltiin Pantsupaneelin jatkoissa. Jenkkien mielipiteistä ei kannata välittää, koska he listaavat Katawa Shoujonkin pornoksi. MTV pyörittää kapinallisesti eroottissävyistä viihdettä 24/7 samaan aikaan kun lapsia nakataan vankilaan samasta puuhasta. Eläköön tekopyhyys.
Mutta eräs suomalainenkin kollegani erehtyi ihmettelemään, että DxD kaltaisiin sarjoihin liittyisi millään tapaa runkkaus. Ei todellakaan. Niissä yksinkertaisesti silmä vain lepää. Tätä herraa en kehtaa sanoa kollegaksi, koska hän on ammattilainen eikä rakasta 2D, mutta paljon paremmin ja hauskemmin hän tästä ilmiöstä kirjoittaa kuin minä. Kertoo ihmisestä enemmän kuin sarjasta jos katsoo tai luulee että ihmiset katsovat ecchitappeluita seksuaalisen kiihottumisen takia. Anime on viihdettä. Hentai ja GOROOOO ovat asia erikseen, vaikka ovat nekin välillä viihdettä.
Toinen suuri ongelma, että ihmiset eivät ole ecchitappelugenreen perehtyneet. Sitä ei pidä sekoittaa ecchihaaremiin. Ecchitappelussa pääosassa on tappelu eikä peruspäähenkilöpojan paritus. Ecchitappelussa yhdistyy kaksi parasta animegenreä eli ecchi ja tappelu. Pelkkä ecchi voi käydä tylsäksi, ja shonenmätöt ovat shonenmättöä. Nämä yhdistämällä saadaan aikuisten miesten viihdettä. Mutta ei sitä aikuisviihdettä.
Ja koska ei olla katsottu ecchitappelusarjoja niin ei tietenkään osata sanoa milloin sellainen sarja on hyvä ja milloin ei. Sitä verrataan johonkin erogehaaremisarjoihin tai johonkin toimintasarjoihin. Ei näin, älkää olko uushomoja. Melkein yhtä noloa kun alkaisi Initial D ja K-On vertaamaan keskenään.
Ecchitappelusarjoja ovat mm. seuraavat: Highschool of the Dead, Seikon no Qwaser, 11eyes, Ikkitousen, Ichiban Ushiro no Daimou, Rosario to Vampire, Maken-ki, Queens Blade ja Freezing. Suurin osahan näistä on paskaa. On niissä joskus joku juoni varmaa ja hahmojen sisäisiäkin ominaisuuksia on ehkä mietitty, mutta tärkeää on että tytöt ja tappelut näyttävät hyvältä. Päähenkilöpoika voi olla, ei väliä. Vaatteiden pitää revetä tappelussa, tällä on väliä.
Genren alkua on vaikea määrittää. Ecchiä on ollut aina ja samoin tappeluita. Milloin näistä tuli sarjan määrittävät tekijät? Onko tässä kyseessä paluu animen juurille, kun enää ei edes yritetä jenkkiä yleisöä viihdyttää ja muokata heille siveitä sarjoja, jotka ovat joko pornoa tai eivät ole pornoa. Arvaatteko muuten jenkkien ikärajan esimerkiksi Queen’s Bladelle tai Daimoulle? Ei hätää, ei näitä täysin pornoksi lasketa sillä ikäraja on ”vain” K17.
Näillä sarjoilla on suuresti eroja, vaikka ne päällisesti ehkä näyttävät samalta kuralta. Freezing ja Queen’s Blade ottavat itsensä hyvin vakavasti. Ichiban ushiro no Daimoussa on hyvä kieliposkessa meno. Rosario to Vampire on haaremilinjalla. Maken-ki oli vain huono. Seikon no Qwaser tai 11eyes en jaksanut katsoa paria ensimmäistä jaksoa enempää.
Highschool DxD on tämän genren helmi, siksi listaan sen hyväksi. Ei se mikään Anime of the Year ole, mutta kyllä se on tällä kaudella se sarja minkä mieluiten aina katson, koska tiedän että hyvää ja helppoa viihdettä on tarjolla taas 25 minuutin verran. Tissit ja tappelu (hyvällä tuurilla montakin) on nähty joka jaksossa. Todellinen animen katsoja rakastaa myös ecchitappeluita, sillä ne ovat animea itseään. Ja kannattaa lukaista vaikka vähän liberaalimpia ajatuksia pornosta.
En jaksanut katsoa DxD:tä kuin kaksi jaksoa koska tiedän kokemuksesta että tämäntyyppiset sarjat eivät ole minua varten eivätkä ne kiinnosta sen kuuluisan puisen puupennin vertaa (enkä näe miksi ihmeessä pitäisikään), mutta sen perusteella mitä näin niin sarja tuntui edustavan sitä genrensä laadukkaampaa puoliskoa. Ainakaan sensuuria ei ollut valtavia määriä, mikä on minun mielestäni ecchisarjan kanssa aika ehdoton vaatimus. Genren alkuperästä uskaltaisin sanoa sen verran että siitä(kin) on todennäköisesti syyttäminen Go Nagaita. Cutie Honey tulee ensimmäisenä mieleen, ja ehkä Kekko Kamen. Mieli tekisi sanoa että Tenjo Tenge voisi olla modernin ecchimätön ensimmäinen moderni teos, mutta olen todennäköisesti väärässä.
Sinällään hauskaa että nostat esiin sen että ecchisarjoja ei suunnata siveille amerikkalaisille, mikä on toki totta koska valta-osa animesta suunnataan täsmätuotteina japanilaisille otakuille, koska jos katsoo Amazonin myydyimpien animein(?) listaa niin se on täynnä ecchisarja. Ei välttämättä mättösarjoja, mutta ecchisarjoja silti, kuten Heaven’s Lost Property (Sora no Otoshimono), Rosario+Vampire, Sekirei ja B Gata H Kei. Jos kuuntelee lisensointipuljujen haastatteluja niin kuulee että parhaiten myyvä kama on lähes poikkeuksetta juuri ecchi kamaa. Media Blastersin kaikkien aikojen parhaiten myynyt nimike oli muistaakseni Mouse, ja Queen’s Blade myös myy todella, todella hyvin. Funimationilla Ikkitousen on muistaakseni PSN:n parhaiten myynyt anime. Oletan että lista noudattaa samaa kaavaa muillakin puljuilla.
Siitä onko animea koskaan systemaattisesti ”tehty” amerikkalaisia varten voitaisiin puhua pitkään, mutta tyydyn vain toteamaan että kyllä se anime on erinäisiä poikkeuksia lukuunottamatta aina tehty japanilaisia otakuja ajatellen. Nykyään enemmän kuin koskaan.
Go Nakaita voi syyttää vähän kaikesta. Slayers kävi itsellä mielessä myös. Mutta en ole hyvä näissä historiakatsauksissa ja tiukoissa genremäärittelyissä. Moderneista Tenjo Tenge oli niin pirun sekava, etten tiedä mitä se on. Samalta herralta myös Air Gear voidaan lukea tähän genreen, mutta mitä ihmettä siinäkin tapahtuu. Ecchimätöissä ei saa olla liian vaikeaa ja sekavaa juonta.
Tietysti ne ecchisarjat ovat myydyimmissä. Eivät kaikki amerikkalaiset tietenkään tykkää amerikkalaisesta menosta ja siksi he katsovatkin animea. Minäkin katson animea siitä syystä että sellaista viihdettä ei ole länsimaissa tarjolla. Yleistys oli tässä harkittu ja oli suunnattu tälle viime aikoina puhutulle ”Redline on paras anime sitten Akiran” jengille ja muille jäykille ”kriitikoille”. Avaudun jossain välissä jenkkianimesta eli näistä siveistä scifi”anime”sarjoista kuten Cowboy Bebop ja Ghost in the Shell. Mutta jenkkianime on sitä, jossa varotaan näyttämästä tissejä tai pantsuja (varsinkaan alaikäisten), koska ikärajaleimasin paukkuu ja tädit hermostuu.
Systemaattisuudesta en tiedä, mutta on aivan normaalia että yritykset hakevat ja kokeilevat uusia markkinoita ja suuntaavat tuotteita näille. Tuo ”otakut” käsite on vähän vaikea, onko se sekopäinen mielenterveysongelmainen ihmisraunio vai ihan vaan alan innostunut harrastaja? Mutta tottakai animea tehdään sitä katsoville.
En tiedä onko Redline paras anime mitä on tehty sitten Akiran, eikä siinä paljon parjatussa animenewsnetworkin arvostelussakaan niin sanottu, vain että se oli kriitikon mielestä VIIHDYTTÄVIN elokuva mitä on tullut nähtyä aikoihin, mutta kyllä se on todella, todella hyvä leffa. Mieluummin minä semmoisia animeleffoja katsoisin vuosittain kuin tusinan Loups=Garousia.
Nyt on pakko kysyä että miksi kirjoitit animen heittomerkeissä Ghost in the Shellistä ja Bebopista puhuttaessa? Ne ovat kuitenkin hyvin selkeästi animea sanan varsinaisessa merkityksessä.
En kyllä suoraan sanottuna oikein ymmärrä miksi se että jossain ei eksplisiittisesti näytetä pantsuja olisi jonkinlainen miinus tai merkki siitä että jokin on suunnattu amerikkalaisille. Sikäli kuin minä tiedän niin jenkeissä ei olla enää aikoihin sensuroitu DVD:llä julkaistuja sarjoja, päinvastoin, kun Funimation uhkasi Vampire Bundin kanssa sillä niin huuto ja metakka oli kova. Enkä voi ymmärtää miksi pantsujen pitäisi olla joku itseisarvo. Jos niitä näkyy niin ok, mutta ei niitä välttämättä kannata käyttää vain sen takia että niin voi tehdä. Huonosti käytetty fanipalvelu voi viedä kohtaukselta tehoa pois jos se ei sarjan henkeen sovi. Mitä alaikäisten pantsuihin tulee, niin ainakaan minua semmoisten näkeminen ei innosta millään tapaa, varsinkaan jos pantsujen kantaja vielä vahvasti seksualisoidaan, ja uskoisin että moni ihminen voi mielipiteen allekirjoittaa.
>Jos niitä näkyy niin ok, mutta ei niitä välttämättä kannata käyttää vain sen takia että niin voi tehdä.
Tästä juuri kolmikko puhui pantsupaneelissa. Löytyy youtubesta. Länsimainen olettaa että pantsujen näyttämiselle pitää olla joku syy ja se pitää perustella. Sen sijaan räjähdyksiä ja väkivaltaa ei tarvitse perustella länsimaisessa viihteessä. Fanipalvelu on äärimmäisen typerä jenkkitermi. Ja kyllä moni kukkahattuilee alaikäisten pantsuista, mikä sekin kertoo enemmän katsojasta kuin sarjasta.
Mutta kuten itse sanoit, että anime tehdään otakuille. Mieti mitä otakuille tarjottua asioita on Cowboy Bebopissa ja Ghost in the Shellissä. Ei ainakaan söpöjä moehahmoja, pantsuja, haaremia, voimatasoja, japanilaisen huumorinmuotoja, samuraimiekkoja, roolipelimagiaa tai vässykkäpäähenkilöä yleisesti hyväksytyllä hiustyylillä. Mechan laita on siinä ja siinä, mielestäni ei sitäkään. Mutta kuten mainitsin, tulen blogaamaan jenkkianimesta jossain välissä.
Katsoin osittain sen pantsupaneelin (ihan kiinnostavalta vaikutti, pitää katsoa paremmalla ajalla lisää) mutten tiedä olenko samaa mieltä ihan kaikesta. Väitän kyllä että jos kesken keskustelun, tai vaikka koko keskustelu, zoomataan hameen alle pantsuihin niin se on täysin itsetarkoituksellista fanipalvelua. Ja jos se etten halua välttämättä nähdä kymmenvuotiaan kamelinvarvasta tarkoittaa sitä että olen tekopyhä sievistelijä niin miten vain, ainakaan Chris Hansen ei ole tulossa ovelleni koputtelemaan.
Animea tehdään otakuille, nykyään lähes eksklusiivisesti, mutta vielä ysärillä ja 2000-luvun alkupuolella ilmestyi huomattavasti enemmän kamaa jota ei suunnattu ainoastaan harkkore-otakuyleisölle. Tuloksena sitten oli semmoisia tekeleitä kuin Cowboy Bebop, GitS, Trigun ja monta, monta muuta jotka auttoivat tuomaan paljon ihmisiä harrastuksen pariin. Sitten kun kupla puhkesi 2000-luvun puolivälin jälkeen niin alettiin keskittyä enemmän ja enemmän siihen pienen otakuyleisön rahastamiseen joka Japanissa on, koska tämä yleisö ostaa niitä tuotteita hintaan mihin hyvänsä. Länsimarkkinoille sopivaa kamaa on siitä lähtien tehty huomattavan vähän. Se miksi länsimarkkinat vetävät huonosti on sitten asia ihan erikseen. Tästä voidaan puhua vaikka sitten lisää kunhan postaat sen ”jenkki”animea koskevan artikkelin (pyydän olemaan käyttämättä tuota termiä, se pätee vain hyvin harvaan tapaukseen koko animen historiassa).
Mechoista voisi pitää pitkänkin luennon, mutta minulla on sille aiheelle suoraan sanottuna vähän suunnitelmia.
Siis tottakai se on ”fanipalvelua” eli katsojan miellyttämistä ja viihdyttämistä. Kaikki sarjassa on. Kyse on siitä, että länsimainen fanipalvelu on räjähtäviä autoja ja kunnon väkivaltaa. Paikat pistetään paskaksi huolella. Kukaan ei ikinä kyseenalaista oliko Bondilla oikeasti tarvetta jyristellä kaupungin keskusta paskaksi tankilla. Päinvastoin, siitähän saa haukut jos näin kysyy miksi leffa on niin ääriväkivaltainen. ”mitä ihmettä sää nyt jeesustelet siinä” ”se on vaan leffa” ”nössö jätkä, etkö pysty nauttimaan”. Eikä kukaan hauku tästä pitäviä väkivaltaisiksi sekopäisiksi ja potentiaaliksi tappajiksi.
Miksi seksuaalissisältöinen fanipalvelu on ongelma?
Ei fanipalvelu ole ainakaan minun kohdallani ongelma. Päinvastoin, rakastan Go Nagaita ja Nagai näyttää tissejä ja kaikkea muuta kivaa kaiken aikaa. Mitä ecchianimeen tulee niin ne harvemmin ovat minun juttuni (vaikkakin voin kyllä myöntää että pidän Queen’s Bladea viihdyttävänä, ainakin se sarja on hyvin rehellinen siinä mitä katsoja tulee kohtaamaan), mutta siihen ei ole syynä fanipalvelu vaan ihan muut seikat. Minua kiusaa henkilökohtaisesti se kun fanipalvelua käytetään ”huonosti.” Mieleen palautuu elävästi joku Full Metal Panicin alkupuolen jaksoista jossa päähahmojen kesken oli herkkä hetki, mutta se katkeaa äkisti siihen että Kanamen hame alkaa ilman mitään syytä leijailla ylöspäin kuin kovassa tuulessa, vailla tuulta tai mitään ilmeistä syytä. Ehkä pitäisi syyttää Gonzoa, ja luultavasti pitäisi, mutta kuvailemani hetki edustaa minun kohdallani sitä ns. huonoa fanipalvelua jota ilman voisin hyvin elää. Ei se koko sarjaa tai edes jaksoa pilaa, mutta tuntuu hirveän päälleliimatulta. Ehkä sen sitten olisi pitänyt olla hauska hetki tai jotain jota en vain tajunnut. Emmä vaan tiiä. Siitä on ainakin seitsemän vuotta kun näin FMP:n viimeksi.