Motivaatio
En tiedä kuinka hyvin tämä blogaus liittyy japanilaiseen populaarikulttuuriin, mutta eräs lukijani toivoi lisää psykologiablogauksia, mikä on täysin riittävä syy minulle blogata aiheesta.
Motivaatioon löytyy jos jonkunlaista teoriaa, tosin niin löytyy vähän joka asiaan psykologiassa niin kuin myös muissa tieteissä. Tuntetuimpia lienee Freudin viettiteoriat eli ihmistä motivoi tiedostamattomat vietit, Skinnerin oppimiskäsitys eli ihminen tekee sitä mistä palkitaan tai rangaistaan, ja sitten Maslowin humanistinen tarvehierarkia eli se hieno pyramidi. Kaikki näistä ovat jo menneen talven lumia. Nykyiset motivaatioteoriat pohjaavat elämänkaariajatteluun eli ihmisellä on eri elämän vaiheissa eri tavoitteita. Jenkkitraditio pohjaa egokeskisyyteen eli suoriutumiseen, sosiaalisuuteen ja valtaan, mikä näkyy varsinkin siinä miten suuressa suosiossa evoluutiopsykologia (tai lähinnä sen tulkintavat) ovat siellä. Nyt ajattelin blogata erästä motivaation alueesta eli koulu/oppimismotivaatiosta.
Koulumaailmassa voidaan nähdä kolmenlaista eri motivaatiotyyliä eli sitä miten suhtautuu oppimiseen: Hallitsemis-(oppimis, mastery), pätemis-(suoritus, performance) ja välttämis(avoidance)motivaatio. Välttämismotivaatio on nimensä mukaisesti sitä, että koulutehtäviä vältellään esimerkiksi huonoista kokemuksista tai epäonnistumisen pelosta johtuen joko arvosanan suhteen(suoritusvälttäminen) tai asian oppimisen kannalta eli pelkää ettei opi asiaa (hallitsemisvälttäminen). Hallitsemismotivaatio on niin käsittämätön asia, että asioita opitaan oppimisen ilosta eli tavoitteena on saada aihealue niin sanotusti haltuun. Pätemismotivaatiossa tavoitteena on olla parempi kuin muut eli koearvosanat ovat korostuneessa merkityksessä. Kattavassa saksalaistutkimuksessa korkeat arvosanat olivatkin yhteydessä pätemismotivaatioon. (Tietenkään kaikki hyviä arvosanoja saavat eivät ole pätemismotivoituneita.) Arvosanoilla ei ollut yhtä selkeää yhteyttä hallitsemismotivaatiossa. Pätemismotivaatio lukeutuu ulkoisiin motivaatioihin eli ulkoiset seikat ovat keskeisessä merkityksessä eli palkinnot, arvotus ja hyväksyntä ovat tavoitteena. Hallitsemismotivaatio on sisäistä motivaatiota eli ulkoisilla tunnustuksilla ei ole ratkaisevaa merkitystä(lähinnä bonus) vaan oma mielenkiinto on tärkeintä. Lisäksi eräässä tutkimuksessa (nykytrendinä on tutkia asioiden yhteyksiä hyvinvoinnin kanssa) todettiin sellainen mielenkiintoinen seikka pätemismotivoituneet käyvät enemmän lääkärin vastaanotolla kuin hallitsemismotivoituneet.
Omien havaintojeni mukaan pätemismotivoituneita opiskelijoita on riittämiin. En ole lakannut hämmästelemättä heitä oli kyseessä sitten yläaste, lukio tai yliopisto. Itse lukeudun vähemmän yllättäen hallitsemismotivoituneisiin kuten hyvänä esimerkkinä tämä blogaaminen, josta on minulle vähintään kyseenalaiset hyödyt. En ole itse havainnut yhteyttä hyvien arvosanojen ja akateemisen menestyksen välillä ainakaan omalla kohdallani. Sen sijaa havaintoja on, että monella 10 oppilaalla tuntui/tuntuu olevan vaikeuksia yliopistossa, mikä on melko surullista.
Tunnen useita henkilöitä joille oli kunniakysymys saada maksimiarvosanoja ja he kävivät jopa uusimassa tenttejä. Työelämässä nämä tyypit ovat kuitenkin käsitykseni mukaan menestyneet aivan muiden ominaisuuksiensa vuoksi kuin niiden hyvien arvosanojen takia. Pahinta on kuitenkin, että he jättivät monta hyvää tilaisuutta väliin sillä perusteella että oli koulua seuraavana päivänä. Pänttäämiseen mennyt aika oli pois sellaisesta kehittävästä toiminnasta kuten kulttuurin harrastamisesta (kai kaikki tajuaa että tällä viitataan mm. animeen). Myönnettäköön, että ihmettely oli molemmin puolista. Tulimme kuitenkin erinomaisesti toimeen keskenämme. Olen kuitenkin sitä mieltä, että arvosanojen jahtaaminen on jotenkin oudoksuttavaa touhua, koska 10 yleensä tuntuu tarkoittavan että se tyyppi on opetellut kirjan ulkoa, mutta ei osaa soveltaa tietoa. Sairasta se on siinä vaiheessa jos tätä pänttäämistä perustellaan sillä että vanhemmat käskivät, eikä edes sillä että saisi hyvää mieltä että on parempi kuin muut. Ja siinähän on myös se vitsi, ettei sitä saa äänen sanoa että sai paremman numeron vaan ilmaista asia peitellen ja välinpitämättömästi eli mahdollisimman vittumaisella tavalla.
En sinänsä näe ongelmaa hyvien arvosanojen jahtaamisessa, siitä voi olla hyötyä jatko-opiskeluiden, stipendien, yleisen arvostuksen, työpaikan (saamisen, ei siellä menestymisen) ynnä muiden muodossa. Ja ylipäätään olemalla muita parempi on todella hyödyllistä elämässä menestymisen kannalta. Ongelmallista on jos tämä pätemismotivaatio laajenee myös harrastuksiin. Joukkue- ja kilpailulajeissa siitä voi olla toki hyötyä, mutta ilmapiiri saattaa olla inhottava jos tavoitteena on vain voitto eikä esimerkiksi rento yhdessä pelailu. Tässä japaniharrastuksessa se on täysin käsittämätöntä ja suorastaan vastenmielinen ilmiö. Animen, tai minkä tahansa muun kulttuurin kuluttaminen, ei vaan yksinkertaisesti toimi suoritusmielessä. Perussyy on se, että kulttuuria pitäisi kuluttaa nautinto- ja tyydytysmielessä. Siitä huolimatta meillä on MAL-kikkelin venytystä havaittavissa ja uusia harrastajia kritisoidaan sen perusteella kuinka monta sarjaa on katsottu eikä suinkaan sen perusteella ovatko he mitään tajunneet katsomastaan. Lisäksi ilme on se kuuluisa facepalm kun joku alle 300/200/100 sarjaa katsonut kritisoi alle 200/100/50 sarjaa katsonutta. Havaintojeni mukaan kukaan oikea kovan luokan harrastajista ei oikeastaan välitä siitä onko se MALin päivämäärä 50, 100 vai 150. (Eikä edes jakseta vihata niitä pelkän Naruton nähneitä).
Animessa nämä eri motivaatiot näkyvät yleensä siinä, että meillä on stereotyyppinen pänttääjähahmo ja sitten meillä on välttelijät. Ketään ei tuntuisi kiinnostavan asian opiskelu ihan asian itsensä vuoksi. Chihayafuru tuli jotenkin mieleen, varmaan sen takia että katsoin sen juuri. Mutta Kana-chan ainoa koko sarjassa, jota kiinnostaa Karuta-runojen sisältö kun muut pelaavat voitosta. Japanilaisen koulusysteemin arvosana- ja huippuyliopistokeskeisyys lienee tiedossa. Siellä ei voi arvosanakilpailulta välttyä kun tulokset laitetaan seinälle näkyville, jolloin ulkoisten tekijöiden vaikutus motivaatioon korostuu. Mutta onneksi tästä blogauksesta tuli jo riittävän pitkä niin jätetään niiden PISA-tulosten, huippuyliopistojen yms. ihmettely toiseen aikaan.
Lähteet (Lol tenttikirjoi):
Jan-Erik Nummi et al. Mikä meitä liikuttaa?
Pervin. The Science of Personality.
Toiseksi viimeisestä kappaleesta tunnistan valitettavasti itseni. Oli sitten kysymys kirjallisuuden tai animen kuluttamisesta, ne ovat minulle ainakin osittain suorittamista. En edes tiedä mistä tämä on minuun tarttunut, koska kukaan ei ole koskaan tullut leuhkimaan minulle lukemiensa kirjojen tai katsomiensa sarjojen määrällä. Olisiko se osittain pätemisenhalua? Haluaisin olla muita fiksumpi ja sivistyneempi, mutta toisaalta en saa lukemistani kirjoista ja katsomistani sarjoista kaikkea mahdollista irti, koska käyn niitä läpi niin kovalla tahdilla.