Tracon 8 Ohjelma

Scifi-insinöörianime

Conin paras luento ja itse asiassa noin yleisestikin parhaimpia luentoja millä olen ollut. Tekniikkaburgerointi lämmittää aina insinöörin mieltä, ja luennoitsija tiesi mistä puhui. Sekä tekniikan että animen suhteen. Olo oli välillä kuin fysiikan luennolla. Hyvin valitut animepätkät onneksi pitivät tämän tunteen loitolla. Erinomaiseen luentoon riittää se, että tiedät aiheesi läpikotaisin. Seuraava ongelma on sitten rajaus, mikä tällä luennolla toimi hyvin. Mihinkään ei menty liian syvällisesti, mutta tarpeeksi syvällisesti.

Poliisisarjat

Konkariluennoitsijan hyvä perussetti. Ilmeisesti tyyppi piti jo neljä vuotta sitten hyviä luentoja, sillä luento oli uusinta oli vuodelta 2009. Alussa hauska videopätkä, jonka jälkeen sivistävää tietoa Japanin poliisista ja lopuksi taas animea. Erittäin hyvä rakenne lyhyelle 45 minuutin luennolle. Poistuin tosin vähän ennen luennon loppua, jotta ehdin syömään.

Puhallinkonsertti

Puhallinkonsertti oli mahtava, mutta kaikki biisit eivät päässeet oikeuksiinsa. En tiedä johtuiko tämä orkesterin pienestä koosta suhteessa kappaleisiin, vai eivätkö puhaltimet sopineet kaikkien biisien soittamiseen. Sillä selvästi parhaiten soivat Tabi no tochuu ja Tank. Jatkoa miettien konsertti olisi mukava nähdä joka Traconissa.

Cosplay-kilpailu

nauravatnoidat

Cosplay on ihan mielenkiintoista katsottavaa. Nyt oli ydejä kisaamassa WSC-sarjassa, joten olin jännittämässä heidän kohtaloaan. Saivat kunniamaininnan.

Akahori Satoru

Ei Lohien paras setti, mutta silti ihan hyvä. Perus henkilön ja sarjojen esittely, mutta ei sillä pahamaineisella Wikipedia-tavalla, vaan mukana oli mielipiteitä ja jänniä faktoja ja teosten merkittävyyttä arvioitiin suuressa mittakaavassa. Saber Marionette J päätyi omalle loputtomalle katsomislistalle. Satorun teoksista kannattaa katsella KashiMashi. Kyseessä on varsin omalaatuinen ohjaaja, joka yhdistää huumoria ja ~vakavaa shittiä~.

Shingeki no Kyojin

Luennoitsija oli luultavasti ensikertalainen ja pisteet siitä, että jännityksestä huolimatta sai pidettyä hyvän esityksen. Valitettavasti sisällössä oli paljon asiavirheitä. Tiivistäen, luennoitsija ei ollut tumblria kummemmin perehtynyt aiheeseensa ja keskittyi täällä esitettyjen mielipiteiden kumoamiseen. Tosin suurin ongelma oli, että suurin osa luennosta kului siihen, että selostettiin mitä sarjassa on tapahtunut. Tästä ei saa kukaan mitään irti. Sarjan katsoneille tieto on kertausta ja katsomattomille pelkkää spoilausta. Lainaan itseäni:

”Yhdestä sarjasta on hankala keksiä puhuttavaa tunniksi, jos tapahtumia ei voi käydä läpi. Mutta tapahtumia voi käydä monella tapaa läpi. Valitettavasti se tapa on yleensä se, että tosiaan luetellaan kronologisesti mitä sarjassa tapahtuu. En oikein tätä tapaa ymmärrä. Sarjan katsoneet tylsistyvät ja sarjaa näkemättömät spoilaantuvat. Asiat on parempi käsitellä teemoittain. Tämä tarjoaa uutta näkökulmaa sarjan nähneille ja uudet ystävät toivottavasti katsovat sarjan innoissaan, jotta näkevät miten sarjan toteutus toimii ja miten teemat yhdistyvät sarjaan.”

Asiavirheistä voisi mainita ”shingeki no kyojin ei ole tyypillinen shounen”. Se on hyvinkin tyypillinen shounen. Kuumapäinen päähenkilö, vahva naishahmo ja älykkö ovat yleinen kolmikko shounenissa. Ja Light novelit, aka. ranobe, eivät ole lyhyitä novelleita. ”Lyhyitä novelleita” ei ole olemassakaan.

Jos käytät Google Trendsiä osoittamaan, että Shingeki no Kyojin ei ole One Pieceä suositumpi tai lähelläkään sitä, niin käytä myös vaihtoehtoisia hakusanoja. Pelkkä Attack on Titanilla googlaaminen tuottaa hiukan eri tuloksia, jos vertailee asiaa maailmanlaajuisesti. One Piece ja Titaanit ovat itseasiaasa aika tasoissa:

shingekionepiece

Ja ”Shingeki no Kyojinista ei kukaan ollut kuulutkaan ennen kuin anime tuli”. Shingeki no Kyojin on ollut ahkerassa seurannassa siitä lähtien kun se voitti vuonna 2011 Kodansha Manga Awardin. Se oli myös ehdolla Manga Taisho -palkintoon samana vuonna, joten PAREMMISSA PIIREISSÄ (eli itse nappasin titaanit seurantaan 4chanista 2011) on titaaneja seurattu jo pitkään.

Jos ja kun pidät luentoa, niin perehdy aiheeseen monipuolisesti. Pyydä jotakuta kritiikkiin pystyvää tarkistamaan kalvosi ennen esitystä. Mieti miksi ylipäätään pidät luentoa.

LaserDisc

Ilmeisesti jonkin sortin vastaisku viime vuodesta, kun parivaljakon luento oli varsin kevein perustein K-18. Nyt sitten puolet luennosta katsottiin kovaa piirrettyä pornoa LaserDisciltä. Luennon alkuosa koostui tekniikkaburgeroinnista. Luennolla viihtyi varsin hyvin, ja Sadun ja Minnan luennoilla tuppaa aina tulemaan jotain sellaista infoa, jota ei ole ennen tiennyt. Luennon puolivälissä kävin toteammassa, että foregein otaku -luento on täynnä ja palasin tänne. Seuraavan luennon aiheena kuulemma Boku no Pico.

Japanileikit

Oli sopivan kevyt lopetus conille. Taisi olla luennoitsijan ensimmäisiä luentoja kun taukoja puheessa oli paljon. Prezillä tehdyt kalvot olivat mukavaa katsottavaa, mutta tekstiä kalvoissa oli vain otsikon verran, mikä haittasi luennon seuraamista. Yksikin lause kalvolla auttaa kummasti, että pysyy kärryillä siitä mikä on jutun pointti. Nyt ei oikein tieto tarttunut päähän, vaikka luennoitsija tiesi aiheensa. Tiivistyksenä voisi sanoa, että leikkejä on samoja ja japanilaisissa leikeissä ”oni” jahtaa/etsii/mitä vaan. Sitten oli japanilaisia erikoisuuksia, mutta niiden säännöt ja sisältö menivät tosiaan vähän ohi. Mielenkiintoisin leikki oli Kagome kagome, joka lienee Touhoun kautta monelle tuttu. Mutta Remember11 visual novelissa on myös erittäin hyytävä Kagome kagome -kohtaus.